Yarrin pentupäiväkirja
eli Paljon Melua Tyhjästä

Tähän olisi tarkoitus kirjata Yarri-pojan kasvamiseen, kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä asioita päiväkirjamaisessa muodossa. Ideana on se, että tekemisiä on itse kiva muistutella mieleen sitten, kun kaveri on isompi.

29.12.2006

Kyllä oli koirapojilla tänään mukava päivä! Käytiin Viasvedellä treffaamassa Yarrin Yaffa-siskoa, "pikkuveikkoja" Linus & Brandy sekä Shaka -ukkia. Siskon Yarri tunnisti taas välittömästi, ihan kuten aikaisemmillakin kerroilla. Toinen vanha tuttavuus oli Linus, jonka kanssa aikaisemmin leikittiin inahia takaa-ajojuttuja. Myös Linus taisi muistaa ne! Uusina tuttavuuksina pennuista oli Brandy, jota Tenookkeli ojensi vähän turhan kovakouraisesti, kun pikkupoju pääsi yllättämään vanhan ja viisaan. Toivottavasti ei löydy reikää edes syrämmestä.

Yarri näyttää selkeästi ihannoivan vanhempia rhontteja. Ruskahan on ollut alusta asti Yarrin suuri idoli, mutta nyt löytyi toinenkin. Ukkinsa Shaka iski Jarpattiin kuin kymmenen kilon leka. Poju oli aivan myyty. Muutenkin sukulaisista paljastui uusia asioita. Yarrin ajohaukkua ihmetellessämme paljastui, että sisko Yaffa tekee aivan samaa - ja se on perintöä Meru -mummolta. Fian perintöpiipitykseen olemmekin tutustuneet jo aiemmin :-)

Juokseminen keppien kanssa ja ilman, keppien veto, juokseminen, painiminen ja juokseminen ja juokseminen väsyttivät pienen pojan aivan täysin. Leikkihetken jälkeen se veteli sikeitä auton perässä lähemmäs neljä tuntia, eikä ehtinyt edes repiä taljaansa. Kotimatkalla pää nousi yhden ainoan kerran, ja kun sitä kehoitti jatkamaan unia, pää kopsahti tyynyyn. Raasu. Näin julmaa se on pienen rhonttipontin elämä.

Kiitos kaikille mukavasta päivästä - ja onnellista tulevaa vuotta!

27.12.2006

Nyt ollaan taas palattu arkeen. Joulun pyhät kun menivät syöden ja loikoillen ja aamulla anivarhain heräten. Jostain syystä pikkusälli oli sitä mieltä, että lomapäivinä voi herätä tunteja aikaisemmin kuin arkena… Viimeyönä sitten onneksi veteli taas yli 9h unta kuulaan. Voisko jostain hankkia unilääkkeitä koissuille?

Yarri oli pakettien suhteen huomattavasti sivistyneempi kuin Teppo koskaan. Se avasi sievästi paketin yhden nurkan, otti herkut esiin ja söi ne. Yritti se kyllä syödä lampaantaljansakin, villat vaan pöllysivät. Taljan lämpöhyöty olisi huomattavasti parempi, jos sen päällä voisi nukkua, eikä sitä tarvitsisi säilyttää eteisen kaapin päällä!

Tapaninpäivänä nappulalla olikin mukavaa ohjelmaa. Kävimme ekan kerran leikkimässä Joonas -portugeesin kanssa. Jarppaa vähän jännitti aluksi, koska se ei ole ollut tekemisissä mustan ja pitkäkarvaisen koiran kanssa, jonka silmät eivät näy. Pienen alkujännityksen jälkeen poitsut painalsivat pitkin metsää, painivat ja purivat. Molemmilla näytti olevan enemmän kuin kivaa, ja ainakin meidän jäpikkä oli aivan puhki koko loppupäivän. Yarri tahtoo tätä lisää!

Tänään yhteisnarulenkki oli yhtä tuskaa. Korttelin kiertämiseen saatiin tuhrattua melkein puoli tuntia. Ja matkaahan oli kokonaista puolisen kilometriä. Matkalla kohdattiin pelottava haukkuva koira sekä hirviömäinen hylätty polkupyörä. Niille molemmille piti vähän haukahtaa. Onneksi Teppo osasi poikkeuksellisesti käyttäytyä, joten pikkumieskin rauhoittui välittömästi. Kiskomista esiintyi enemmän kuin varmaan koko Yarrin elon aikana yhteensä. Voi tuskien taivalta! Muutenkin tänään on ollut jotenkin levoton päivä. Kaikenlaista on pitänyt purra ja raastaa ja loikkia ja käyttäytyä muutenkin poikkeuksellisen huonosti.

24.12.2006

Voi sentään, joulua odotellessa ovat päivitykset jääneet vähä unohduksiin… Ei vainenkaan. Tauko johtuu ihan siitä, että emäntä on syönyt suklaatia sivuja päivitellessään, ja nyt tietsikan näppäimet ei oikein toimi. Hmpf. Koodin kirjoittaminen on vaikeaa, kun välistä uupuu kirjaimia... Tosin kissankarvoillakin on vähän tekemistä aiheen kanssa.

Mitään ihmeitä emme ole touhunneet näinä päivitysten välipäivinä. Pojilla on ollut tosi pitkiä päiviä keskenään. Yhtenäkin päivänä pojat olivat ensin aamuvuoron yksin (6h), jonka jälkeen pienen pisulenkin jälkeen toiset 6h. Pieni Jarpattikaan ei ollut pissinyt sisälle, vaikka olin enemmän kuin varma, ettei se vielä pysty niin kauaa pidättämään. Puhtia tosin oli kuin pienessä kylässä, koska yksinolon molemmin puolin oli vielä pitkät nukutut yöt. Onneksi tällainen yksinolo ja toimettomuus on poikkeuksien poikkeus, joita ei satu edes joka toinen vuosi :-)

Päivänä muutamana käytiin Ruska-Idolin kanssa metsälenkillä. Kyllä oli meidän nappulalla hauskaa! Yllättävän kauas pikkupoju uskalsi lähteä viilettämään, ja kutsut kaikuivat aivan kuuroille korville. Emäntä oli ainoa, joka sydän syrjällään jännitti, ettei meille vieraalla metsätaipaleella tule ihmisiä vastaan! Yarrista paljastui taas uusi puoli. Kun se jää kaverista jälkeen, eikä millään saa toista kiinni, se alkaa pitää samanlaista turhautunutta ajohaukkua kuin Teppokin. Ensin luultiin, että jompaa kumpaa sattui tai jotain, mutta se olikin siis kettuuntunut Jarpanaattori. Lenkin päätteeksi räpsittiin vähän kuvia, mutta ne laitetaan sivuille vasta sitten, kun näppis taas pelittää.

Pojat ovat kovasti toimineet Iskän pikkuapureina kinkkua paistaessa. Saas nähdä, mikä hulina on illalla, kun poitsut saavat pakettinsa. Molemmat kun nauttivat tuosta repimisestä. Kumpikin saa ainakin herkkuja ja omat lampaantaljat. Niillä on koissujen hyvä kölliä!

17.12.2006

67cm

Viimepäivät ollaan elelty hiljaiseloa. Päivien suurimmat ohjelmanumerot ovat olleet ulkona kukkapurkkien kanssa leikkiminen (Kiitos vaan Satu!), pienet narulenkit sekä istumisen ja koppien ottamisen opettelu. Napero onkin yllättävän hyvä ottamaan koppeja pienistäkin ruuan murusista. Mitä nyt ekalla yrityksellä läsähti juusto suoraan otsalohkoon, eikä kaveri tajunnut mitään... Pojulla on muuten selkeästi jotain hormoonitoiminnan muutoksia menossa. Ylähuuliin ja alaleukaan on ilmaantunut oikein kunnon finnejä. Ne eivät onneksi ole kipeitä, joten meno jatkuu entiseen malliin. Eilenkin parhaana leluna oli esille unohtunut koivuhalko. Napero oli sitä sitten vähän heitellyt sillä välillä kun olimme saunassa. Parketti on justiinsa sen näköinen... Onneksi siinä on muutenkin elämän jäljet näkyvillä, eläinten ehdoillahan meillä eletään.

Jonkin verran ollaan käyty kyläilemässä vanhemmillani. Siellä Yarri on päässyt leikkimään Pekko-walesin kanssa. On oikein ilo nähdä, kuinka vanha poika (helmikuussa 10v) riehaantuu peuhaamaan pennun kanssa. Yarri tuntuu hitusen rauhoittuneen kyläreissuilla. Onhan se edelleenkin kuin elohopeaa - ei pysähdy koskaan - mutta malttaa jo jossain kohtaa katsastella ympärilleenkin. Eilen kylässä käynyt vieras totesi, että kotona vieraita vastaanottaessa Yarri on rauhoittunut TODELLA paljon. Minun mielestäni se häsää edelleen ihan mahdottomasti, mutta siihen Teppo on sen opettanut.

Tänään harjoiteltiin sitä, että Yarri saa ihmisen nukkuessa olla vapaana olohuoneessa ja makkarissa. Päästin sen siis pois Putkasta kun Reijo lähti töihin. Kerran tunnissa se sinnikkäästi yritti tulla sänkyyn, eikä meinannut millään uskoa, että sänkyyn ei tulla. Hyvin marttyyrina se sitten kömpi sohvalle makoilemaan. Ihmisen vieressä se nukkuisi sängyssä varmaan pyöreät 12h, mutta se vaihtoehto on suljettu pois. Sänky on rauhoitettu kissoille. Piste. Luulenpa niin, että joulun pyhinä meillä otetaan tehokoulutus tästä aiheesta. Silloin itseä ei haittaa, vaikka ei saisi yöllä niin nukuttuakaan, onhan päivät vapaat.

11.12.2006

Pikkuisella rhonttipojalla oli tänään ollut meno päällä yksin ollessaan. Sehän viettää edelleen yksinolonsa Putkassa, eli noin kuuden neliön eristyssellissään. Makuualustaa ja peittoja oli riepoteltu ja lelut oli heitelty ympäri ämpäri. Tämä on maininnan arvoista siksi, että vasta nyt sitä ilmeni ensimmäisen kerran.

Illalla käytiin poikain kanssa kolmestaan narulenkillä - ja vettä tuli kuin aisaa. Taas kerran täytyy ihmetellä, kuinka äärettömän suuri voima positiivisella vahvistamisella on. Tai mitä ihmettelemistä siinä nyt on, mieluummin minäkin teen töitä reilusta palkasta kuin ilman palkkaa. Jarpan hihna taisi kiristyä kaksi tai kolme kertaa, se ei juuri haistellut ja palasi oikealle paikalle heti, kun hihna kiristyi. Teppo yritti kerran kiertää minut väärältä puolelta, mutta muutoin kulki juuri oikealla paikalla. Itse asiassa se välillä kyllä kulki hiukan takanani, mikä on hyvä juttu. Juuri rinnalla kulkiessa pientä koiraa joutuu varomaan koko ajan ja oma kävelyasento on tosi jännittynyt. Selkä joutuu muutenkin koville Tenookkelia palkatessa, näin kertoo nimin. Koiran koulutuksesta kaksi välilevyn pullistumaa. Palkkauksen väliä olen päässyt jo pidentämään reilusti, saatetaan kulkea parikymmentä metriä ilman namin namia. Alkutilannehan oli se, että palkkoja satoi joka toisella askeleella. Nyt pelataan ihan koirien mukaan. Riehupäivinä ja vaikeissa tilanteissa vahvisteita tulee tiheämmin, helpoissa harvemmin. Ihmisten ja koirien vastaan tullessa namibaari on kuitenkin koko ajan auki. Eipä tänään kumpikaan koirista (siis ei edes Teppo!) reagoinut mitenkään meidät ohittaneeseen pyörään. Sanoisinpa jopa, että olin tosi tyytyväinen tämän päivän narukävelyyn! Yhteislenkkejähän ollaan tehty ehkä 10 kertaa... Hyi meitä laiskimuksia!

Kotiuduttuamme pojilla oli yllättäin vielä virtaa, sillä mehän ei riehuta narulenkeillä, eikä Jarpan kanssa voi vielä kävellä mitään tolkuttomia matkoja. Koissut pääsivät vielä takapihalle kirmailemaan rankkasateeseen. Yarrin takajalka sitten juuttui terassin lautojen väliin. Voi sitä huutoa, kun jalka oli jukelissa 3sek. Oikeasti luulin, että siellä oli sattunut pahempikin tapaturma. Nyt selvittiin pelkällä säikähdyksellä, jalka lähti itsestään irti - tai siis pois sieltä lautojen välistä - eikä siinä tullut mitään vahinkoa. Jarppis kävi heti perään kävelemässä terassin "pahan reunan" lähellä, eikä se luimistellut eikä mitään. Reipas poika.

Napero on muutenkin niin reipas. Yhtenä päivänä keksin, että sen kynnethän voisi kynsisaksien sijasta lyhentää sellaisella ihmisten sähkökäyttöisellä manikyyrilaitteella. Teppo oli eka uhri (sen kynnet ovat jotenkin päässeet niin pitkiksi, ettei niitä meinata millään saada normimittaan takaisin). Se ei todellakaan arvostanut ko härveliä, vaan melkein eliminoi koko laitteen. Parpanaattori ei taas välittänyt tuon taivaallista. Hienosti saatiin kynnet viilailtua lyhyiksi. Tosin jatkossa sitä taidetaan käyttää ainoastaan siistimiseen, leikkaaminen on paljon nopeampi juttu. Itse asiassa myös perinteinen hiekkapaperiviila on kätevämpi myös viimeistelyssä. Mutta tulipahan kokeiltua.

9.12.2006

Tänään on ollut koirakaveripäivä! Aamun pitkien nokosten jälkeen noudettiin ruokakuljetus, ja Yarri pääsi ensimmäistä kertaa teukkuamaan Peetu-rhontin kanssa. Peetu on Yarria 3kk, monta senttiä, ja monta kiloa suurempi rhonttipoika. Pääosin poikien leikki pihassa sujui ihan hyvin. Leikit eivät olleet liian rajuja, eikä kummankaan leikkityyliin kuulune päin juokseminen. Hyvä niin, sillä itse en pidä leikeistä, jossa juostaan täydellä vauhdilla toinen kumoon. Pojat sekä mylttäsivät että juoksivat täyttä vauhtia pitkin pihaa. Jarpanaattori kynti pihaa rintalastallaan pari kertaa, ja sai vastavuoroisesti kampitettua Peetun kerran suoraan kyljelleen. Ainoa yllättävä seikka oli Yarrin osalta pihalla olevat luut. Kun se otti luun suuhunsa, se houkutteli Peetua juoksemaan peräänsä. Peetu sai tulla luusta parin sentin päähän, mutta silti Yarri selvästi omi luut itselleen. Jos toinen yritti hampaillaan koskea luuhun, pikkupoika murahti sille. Tämän suhteen pitäisi selvittää itselleen, kuinka tilanteessa pitäisi toimia. Mielestäni "omastaan" saa huomauttaa, kunhan sanominen pysyy aisoissa, eikä luita aleta vahtia. Pitänee miettiä asiaa!

Seuraavaksi mentiin peuhuamaan Pekko -walesin ja Vaarin kanssa. Vanhapoika Pekkokin intoutui oikein leikkimään. Pojilla hurahti varmaan tunnin verran teukutessa ja painiessa. Teppo oli aivan häkeltynyt, kun Pekko intoutui haukkumaan sisällä oikein urakalla. Onneksi lyhköjalka ymmärtää pysyä jaloista pois. Kaiken kruunasi reissu Mummin jääkaapille. Joka kyläilykerralla pojat istuvat hienosti rivissä, ja saavat vuorotellen kurkkua :-)

Mummulasta lähdettäessa Yarri päättikin sitten karata. Onneksi karkureissu ulottui ainoastaan tien toiselle puolelle toiseen Mummulaan. Ikävä kyllä Yarri sai oikein kunnon vahvisteen, että näin todellakin kannattaa tehdä. Tessu-neiti nimittäin oli ulkona, ja Yarri pääsi ensimmäisen kerran tutustumaan siihen ilman välissä olevaa aitaa. Yllättävää kyllä Tessu sulatti Yarrin näin oikein hyvin. Ainoastaan tassulla läiskimisestä sillä meinasi palaa pinna. Aiemminhan näitä koiria ei olla esitelty, koska heti ekalla yrityksellä Tessu iski aitaan kiinni aivan tappomeiningillä.

Loppupäivä sitten saakin kulua nokosten merkeissä. Monen tunnin riekkumiset vetävät tästä lapsesta virrat hiukan vähiin. Hyvä niin, jotta emäntä saa hyvillä mielin viettää pari tuntia treeniporukan pikkujouluissa.

6.12.2006

Alkuviikko on mennyt hieman uusia rutiineja hakiessa. Jarpanatti on hiukkasen ihmeissään, koska se on nyt iso poika (eli eilen 6kk nuori!) ja saa ruuan vain kaksi kertaa päivässä. Se on aika harvoin tuohon pohjattomaan mahaan. Iltapäivät ovat olleet vähän rauhattomia, kun molemmat pojat ovat sitä mieltä, että jotain puuttuu. Sinänsä hassua, ettei Tenookkeli ole tähänkään asti saanut päivällä sapuskaa!

Napero on muutenkin ollut nyt pari päivää kummallinen riiviö. Se tuhoaa pehmolelujaan ja loikkii ihmisiä vasten ja antaa "voimapusujaan". Olemme tulleet siihen tulokseen, ettei se hahmota, kuinka pitkälle sen kuono jatkuu, ja siksi se törmää hampaillaan ihmisen naamaan ;-) Pari kertaa on esiintynyt myös naapureiden kyttäilyä ikkunasta ja näistä varoittamista. Nappulalta pääsee kaksi tai kolme kovin miehekästä haukahdusta ilmoitukseksi. Kissat ovat saaneet kyytiä, tai lähinnä Aukusti. Yarrin suusta välillä jopa törröttää Aukustuksen karvatöllejä. Onneksi kisu antaa välillä takaisinkin, ja onneksi useimmiten ilman kynsiä.

Tämän päivän metsälenkistä tuli lähinnä mutakylpy. Tulevan kaatsin pohjaa oli tasoiteltu, ja siinä oli tietysti märkä savilieju päällä. Voinet arvata, kenen mielestä siellä oli ihana juosta! Ihanaa oli myös yrittää syödä hevonkakkaa. Mamma kylläkin rääkäisi pahasti ja päätti omia eväät itselleen. Yllättävän helposti poju luopui niistä. Onneksi se luopui myös yhdestä maailman ällöttävimmästä asiasta, ihmiskakasta. Oli tosi kiva, kun joku kaatopaikan rakentajista oli viitsinyt mennä ihan metrin päähän tiestä asioilleen... Yläkerran herralle kiitos, ettei napero syönyt sitä eikä kierinyt siinä. Yäk.

Lenkin aikana otettiin myös pari viestin vientiä. Ekan kerran sattui reenissä hama. Luulin, että isäntä oli lähettänyt Yarrin, ja tietysti palkkasin sen. Penneli olikin vetänyt uukkarin pari metriä ennen Reijoa ja oli lähtenyt ilman lähetystä minun luokseni (=koiralle helpompi suunta). Kun kaveri on noinkin välkky, se tarkoittanee sitä, että tämän asian kanssa tullaan painimaan hetken aikaa. Täytynee tehdä niin, että isännältä tulee paljon isompi palkka kuin minulta.

3.12.2006

Tänään olikin jännä päivä kaikille - etenkin Mammalle. Hesassa järjestettiin rhodejen Open Show, jonne oli ilmoittautunut hirviä määrä koiria (melki 70), tuomareitakin tarvittiin kaksi. Meillä siis ennakko-odotuksena oli se, että Yarri pomppii, loikkii, riekkuu, antaa "voimapusuja", ei seiso eikä anna tuomarin katsoa hampaita. Sanalla sanoen: katastrofieläin, jonka nimityksen olen lainannut eräältä tuttavalta. Olisko etukäteen pitänyt harjoitella, olisko? Jos vaikka yhden kerran oltais juostu toisen koiran kanssa, saati sitten seitsemän muun. Jos vaikka kerran olis vieras katsonut hampaat? Jos vaan... Emäntä varustautui nousemaan ensi vuoteen mennessä sieltä maanraosta, jonne joutui häpeästä vajoamaan.

Rehellisesti sanottuna reissu ei ensimmäistä 200m:ä lukuunottamatta ollut ihan niin hirveä kuin mitä etukäteen odotettiin. Matka tunnelia alas näyttelypaikalle meinasi kyllä ensin olla painajaismainen. Yarri ei tuntenut nimeään, veti ja kiskoi ja huusi. Ekan kerran myös häntä meni koipien väliin, kun alkoi tulla paljon ääniä, hajuja ja kummallinen metallinen alusta, jota pitkin piti kävellä. Hyvin pian pikkupoju huomasi, ettei tilanne ollutkaan mitenkään ihmeellinen. Yarri ei ollut koskaan ollut missään tilanteessa, jossa on noin paljon koiria ja ihmisiä, eikä ketään saa mennä katsomaan. Tosin tästä periaatteesta vähän livettiin välillä ihan tietoisesti.

Kehässä käyminen oli... hmmm... mielenkiintoinen kokemus. Pieni harjoittelu tosiaan olisi voinut olla paikallaan. Yarri malttoi seistä ehkä 2s paikallaan palkkojen välillä. Tosin olin siitä kovin ylpeä, koska tuomari sai pulmitta katsoa hampaat ja purennan. Varmuuden vuoksi pitelin sitä kevyesti vatsan alta , ettei sille tule mieleen lähteä pakittelemaan. Se ei myöskään loikannut tuomarisetää vasten, eikä riekkunut kauheasti kehässä, mitä nyt Manua jossain kohtaa katseli potentiaalisena leikkikaverina. Vaan koko päivän kruunasi Mr Arjalaisen komeat etujalan nostamiset liikkeessä. Natsisotilaidenkaan jalat eivät ole kuuna päivänä nousseet yhtä suorina ja yhtä korkealle!! Täytyy myöntää - kertonee vakavasta suhtaumisestamme näyttelyihin - että meinasin kehässä revetä nauramaan ääneen. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että kukaan koira voi edes yrittää palkan toivossa pitää kontaktia niin, ettei se pysty liikkumaan kunnolla. Hätpikaa en sitten edes keksinyt, kuinka saisin Yarrin lopettamaan tuon saksalaisen askelluksen. Toivottavasti kehän laidalla olleilla oli yhtä hauskaa kuin meillä kehässä!

Jarpanaattori oli loppujen lopuksi ja kaikesta huolimatta hienosti pikkupoikien kolmas heti "melkein pikkuveikkojensa" Manun (Bawabu Zende Zikomo) ja Linuksen (Bawabu Zuberi Zuhri) jälkeen.

2.12.2006

Se on joulukuu sitten alkanut, ja Jarpanaattori täyttää ihan kohta 6kk. Sen kunniaksi käytiin eilen koirapoikien kanssa narulenkillä. Tehtiin vain reilun puolen tunnin kävely, siinä on ihan riittävästi keskittymistä sekä koirille että emännälle. Lenksa meni ihan hienosti, mitä nyt Jarppis päätti puolessa matkassa alkaa haistella ylen määrin. Vastaantullut rähisevä kettis sai Yarrilta kaksi kummeksuvaa haukahdusta, Teppo ei reagoinut mitenkään. Josko se tästä, pikkuhiljaa!

Joulun odotuksen kunniaksi käytiin tänään Yarrin kanssa Nelli-dallun luona juoksemassa. Kyllä oli pienellä pojalla mukavaa! Minulla ei sen sijaan ollut niin hauskaa. Yarri on keksinyt ottaa haukkumisen ja ylenmääräisen örinän leikkiinsä mukaan, enkä itse oikein arvosta sitä. Napero sitten joutui välillä Mamman halaukseen, ja sai jatkaa leikkiä sitten, kun ei enää lietsonut itse itseään kuumumaan liikaa. Kerran jäi nimi toimimatta, ja myös autoon mennessä. Napero oli sitä mieltä, että voisi vain haistella tyttöjen pisuja maasta, eikä Mammaa tarvitse kuunnelle. Autoonhan siinä joutui... Toisaalta Yarri tuli pellolta yllättävän kaukaakin, tarjosi itse välillä kontaktia ja tuli myös ajoittain Nellin luota pois. Sinänsä hyvä suoritus, koska kotiin päästyämme paljastui, että Nellillä alkoi sitten juuri juoksu! Ei ole pikkupojulla vielä äijien elkeitä - toisin kuin Tepolla oli jo tuossa iässä.

Kuvia otettiin taas pitkälti toista sataa, mutta sitä ei uskoisi noista räpsäisyistä. Yhtäkään tarkkaa kuvaa en saanut otettua, käsittämätöntä. Enkä myöskään myönnä, että meillä asuisi tuollainen kaulaton koira, joska naama valahtaa juoksuaskeleen myötä lähes maahan asti! Nyt on siis tarjolla oikein kauhugalleriakuvia.

30.11.2006

Tänään tuli hitusen kiire lähtö Jarpatin kanssa ohitusreeneihin. Pojat olivat kyllä olleet nätisti koko iltapäivän, Jarppa edelleen omassa Putkassaan. Putkaan meneminen alkaa olla jo rutiinia. Toisten aamupissujen jälkeen kaveri alkaa itse hakeutua selliään kohti. Hyvä niin, sillä sinne mennessä saa aina hemppaa!

Treenissä ei oikein saatu ihmeitä aikaiseksi. Vastaantuleva koira aiheutti hypähdyksen emäntää kohti ja myös kaikki maassa olevat roskat kiinnostivat kovasti. Mandariinin kuorista sentään päästiin ohi, vaikka sitrushedelmät ovatkin pikkupojan himo. Menihän "kulkeminen" ihan kohtuullisesti, ainakin harjoittelumäärään verrattuna.

Treeni jatkui vähän vapaammissa merkeissä metsässä Ruskan kanssa. Vaikka meillä riehutaan kaverin kanssa ja kuljetaan metsässä irti, niin koissun oppiminen on koko ajan mielessä. Tepon kanssa vahingossa päästettiin niin monia ei-toivottuja asioita vahvistumaan, että tämän naperon kanssa kaikki ne sudenkuopat pyritään välttämään. Päätöntä paahtamista metsässä ei sallita. Tai päätöntä kyllä, mutta ei korvatonta! Juoksukaveritkin valitaan meillä sen mukaan, että osaavat a)leikkiä kohtuullisen nätisti b)luoksetulo on lähes ehdoton c)ei lähde karkuteille ja d)omistaja osaa ottaa koiran rauhoittumaan, jos tilanne kiihtyy yhtään. Meillä on toistaiseksi siis kaksi juoksukaveria: Ruska ja Nelli :-) Nyt pojat pääsivät siis ensimmäisen kerran metsäpoluille kirmaamaan. Se oli sikäli mielenkiintoista, että Yarri ei ole koskaan ollut pimeässä metsässä... Eipä näyttänyt kaveria haittaavan. Kauas se ei erkaantunut missään vaiheessa, ja luoksetulo toimi pääosin. Pari kertaa kaverin kanssa painiminen vei kuitenkin voiton, eikä nimi toiminut. Poikien leikkiin oli taas tullut uusi vivahde: kaveruksen loikkivat toisiaan vasten. Loikat eivät missään nimessä olleet rajuja, vaan enemmänkin kokeilevia. Toki jallitus- ja nujuamisleikit olivat edelleen pop.

27.11.2006

Eilisen kauhukävelyn jälkeen piti hieman miettiä omaa suhtautumistapaa koirien kanssa kulkemiseen. Tulin siihen tulokseen, että Yarri on tähän asti toiminut niin upeasti, että en tajunnut itse ollenkaan, kuinka vaikeaa asiaa siltä vaadinkaan. Yhdessä kävellessä kriteeriä pitää todellakin tiputtaa, ja tehdä hommaa enemmän siten, että pennelillä on ne onnistumisen mahdollisuudet. Siihenhän ollaan pyritty aina tähän asti, mutta jotenkin vain unohdin, että kyseessä on ihan oikeasti alle puolivuotias pentu, ja vaadin siltä asiaa, jota läheskään kaikki aikuisetkaan koirat eivät osaa. Jatkossa kuljetaan todellakin pennun ehdoilla, eikä tehdä tilanteesta liian vaikeaa. Isäntä ehkä joutuu tässä kaikkein kovimpaan kouluun, koska hänen pitää seurata meidän kulkemistamme koko ajan!

Tänään käytiin sitten poikien kanssa kolmistaan narukävelyllä. Ekan kerran se oli todellakin nautittava kokemus. Yarri kiristi hihnan pari kertaa, mutta palasi tosi nopeasti paikalleen. Suurimman osan tästä ehkä kilometrin lenksasta poitsut kulkivat täsmällisesti "omilla paikoillaan". Kyllä kului kuulkaa nakkia! Kaikkein paras kiitos tehdystä työstä tuli takana kulkevilta ihmisiltä - tämä siis ennen kuin Teppo nosti tyypilliseen tapaansa metelin, ja sai hoopotettua pikkupojan mukaan haukkumiseen. Ihmiset kulkivat parisataa metriä ihan meidän takana, ja ihastelivat toisilleen, kuinka nuo koirat kulkevat niin hienosti ja kauniisti ja vaikka mitä. Tuollaisten tahattomien kiitosten voimalla jaksaa tehdä taas pitkästi töitä näiden rakkaiden hunsvottien kanssa!

Yarri osasi jopa lähes käyttäytyä tänään vieraiden aikana. Se loikki suunnilleen vain silloin, kun vieraskin loikki, eikä saanut edes yhtä verinaarmua aikaiseksi. Se jopa malttoi pistää omalle sohvalleen nukkumaan. Ehkä se pikkuhiljaa oppii, ettei sisällä tapahdu mitään elämää suurempia juttuja, vaikka joku tuleekin kylään.

26.11.2006

Emäntä-parka luuli, että kävelyhommissa vaikein mahdollinen juttu on kuljettaa yksin molempia poikia - vaan luulipa täysin väärin. Vaikeuskerrointa otettiin lisää potenssiin sata, kun molemmilla pojilla oli oma taluttajansa, ja kumpikin koirista siis kiinni. Kaikki meni hienosti, kun mentiin tasatahtia tai Yarri vähän edellä. Vaan annapa olla, kun Yarri kiristi hihnan, pysähdyttiin ja Teppo ja Iskä jatkoivat matkaa. Meinasin kääntyä jo kolmen metrin päässä portista takaisin, kun homma meni aivan mahdottomaksi. Yarri vain kiskoi, pomppi ja huusi ja meni lähes paniikkiin, kun porukka alkoi etääntyä. Ja kauhistus alkoi heti, jos jäätiin matkasta yli kaksi metriä. Onneksi muut vihdoin tajusivat pysähtyä odottamaan. Ei ollut puhettakaan, että palkat olisivat toimineet, ja eteenpäin päästiin ehkä 20 cm kerrallaan, kunnes hihna kiristyi taas. Oli kyllä niin mahdoton retki ettei hyvä tosikaan. Tähän asti Jarpatin kanssa on ollut todellakin ilo kulkea, tänään meinasin ekan kerran vaipua jonnekin murheen alhoon, mutta ehkä täältä noustaan vielä!

25.11.2006

Jarnappa on päättänyt aloittaa Maailman Vahvin Koira -kisan treenin. Se leikkii parasta aikaa 10kg:n käsipainolla! Sälli työntelee painoa edes takaisin sekä tassulla että kuonolla, ja tarttuu siihen hampaillaan. Ei haittaa metallin kalina eikä ikävä tuntuma hampaissa... Kerron sitten, kun se tulee ensimmäistä kertaa ovelle vastaan tuo tanko suussa! Nyt paino nousi vasta viitisen senttiä.

22.11.2006

Yarri pääsi eilen pitkästä aikaa Tempesterin reeneihin mukaan. Se odotteli suht nätisti autossa, kun harjoiteltiin ensin lyhköjalan kanssa. Sen jälkeen mentiin vain seisoskelemaan ihmisten lähelle hihnassa. Kaikki menee melko hienosti niin kauan, kun tehdään jotain. Ihmisten "läpi" kävelyssä ei ollut suuria pulmia, mitä sälli nyt pari kertaa olisi halunnut mennä ihmistä katsomaan. Vaan sitten kun pysähdytään, ja mitään ei tapahdu... Kiskomallahan tuo nappula yritti, ja siinä on jo voimaa melko paljon mäykkyyn tottuneelle ihmiselle :-) Suurin ihastuksen aihe koiralle, ja harmaiden hiusten aihe emännälle, oli partis Salli. Sitä kun olisi ehdottoman välttämättä pitänyt päästä moikkaamaan, enkä minä tietty hihnassa päästänyt. Meinasi mennä taisoksi! Tällä kertaa palkittiin emännän sitkeys, emmekä me menneet.

Kotiuduttua käytiin sitten vielä pieni narukävely poikain kanssa. Se näköjään sujuu huomattavasti helpommin, kun on reenit alla. Yarri ei nuuhkutellut ihan niin paljoa kuin yleensä, ja Teppo ei kiskonut palkan toivossa. Kaverilta kuulin, että heillä kului vain 1,5 vuotta, kunnes koirat löysivät oman kävelyjärjestyksensä... En tiedä, oliko se lohdutus, rohkaisu vai uhkailu.

Lis. Tänäiltana Jarpatti pääsi/joutui ekan kerran suihkuun. Meillä kun pesutilat sijaitsevat kellarissa, eikä Yarri kulje alakerran pitkiä, jyrkkiä portaita itse. Ruskan kanssa pimeässä tehdyn kuraisen metsälenkin jälkeen kaveri oli siinä kunnossa, että vaihtoehtoja ei ollut. Yllättävän kiltisti pikkupoika alistui kohtaloonsa, vaikkei pesemistä olekaan opetettu mitenkään, siitä ei ollut etukäteen mitään positiivisia mielikuvia. Eipä tuo näyttänyt suihkusta nauttivan, mutta ei suuremmin yrittänyt karkuunkaan. Oli kiva nähdä, että pesun jälkeen napero meni reippaasti takaisin pesuhuoneeseen hakemaan sinne vierinyttä palloaan. Kuivaaminenkaan ei aiheuttanut erityistä paniikkia. Tähän mennessähän kuratassujen pyyhkiminen on ollut maailman hirvein asia, jonka takia voi melkein kiipeillä seinille.

19.11.2006

27,4kg

Pienellä rhontilla on ollut tänään riekkupäivä. Ensin se pääsi juoksemaan Bingo-perron kanssa, ja sitten vielä illalla mylttäämään Pekko-walesin kanssa. Tällä kertaa 9-vuotias Pekko leikki kuin nuori koira - ja jopa haukkua rätkötti leikkiessään. Kyllä oli pojilla mukavaa.

Tulimme siihen tulokseen, että Yarri on rauhoittunut viimeisten kahden viikon aikana tosi paljon. Se ei tarkoituksella pure naamaan (se on ollut joku ihmeellinen pusun korvike) ja hyppiikin huomattavasti vähemmän. Tokihan pojussa riittää virtaa ja ennenkaikkea niitä ei-niin-toivottuja-käytöstapoja vieläkin, eihän se muuten pennu oliskaan.

18.11.2006

Eilen ja tänään pikkuinen poika ei ole päässyt narulenkille lainkaan. Tiet ovat niin liukkaita, että tuolla ei voi kulkea mitenkään. Tavallinen metsälenkkikin oli poissuljettu, koska ajourat olivat kuin luistinrata. Onneksi Ruska pelasti tilanteen. Käytiin sen kanssa pieni parinkymmenen minuutin leikkituokio metsäpolulla. Pojat olivat siis ensimmäistä kertaa isommalla alueella vapaana juoksemassa. Juoksut sujuivat hienosti. Yarri nautti silmin nähden, vaikka vetikin kunnolla lipat pari kertaa, toisen kerran jääkylmään loskalammikkoon... Se ei menoa haitannut. Nimi ei ihan huippuhienosti toiminut tässä tilanteessa, tuli turhia kutsuja ja hitaita luoksetuloja. Käytin sitten sumeilematta hyväkseni Ruskan hienoa luoksetuloa. Kun sitä kutsuttiin, kutsuin heti perään Yarria, joka tietysti tuli kaverin perässä hirmuista kyytiä ja sai oikein superpalkan.

15.11.2006

Pikkuinen poika sitten pelästyi aamulla oikein kunnolla. Se haisteli omiaan takapihalla, ja minä menin lapion kanssa siivoamaan kasoja pois. Sälli säikähti niin hirveästi, että otti kunnon spurtin lähimmän pensaan ympäri haukkuen möreästi kuin miehet konsanaan. Voi parka, se oli niin nolo, kun tajusi, ettei pihalle ollutkaan hiippaillut mikään mörkö.

Illalla käytiin vähän muiden kanssa reenailemassa kauniisti kävelyä porukassa. Tulin siihen tulokseen, että Yarrin täytyy kulkea nätisti ennenkuin aletaan lenkkeilemään yhdessä Tepon kanssa. Eilinen puolen kilsan kävely yhdessä näiden hunsvottien kanssa oli sen verran työläs juttu... Hienosti penneli menikin. Tehtiin ohituksia parin metrin päästä, ja vain pari kertaa napero meinasi harhautua toista koiraa kohti. Vetämisestä ja reuhtomisesta ei ollut tietoakaan. Sääkin oli juuri rhodesiankoiralle sopiva: loskaa oli maassa nilkkoja myöten, ja taivaalta tuli koko ajan lisää. Ei näyttänyt hirveästi häiritsevän pojua.

Kotiin tultua tehtiinkin sitten lumitöitä oikein urakalla. Hunsvotit viihtyivät takapihalla lumikasoissa loikkien ja lumipalloja kopaten. Tosin se ei vielä Yarrilta onnistu kovinkaan mallikkaasti ;-)

12.11.2006

Viikonloppu hurahti metsäillen, takan edessä löhöillen ja Halosten lasten kanssa leikkien. Yarri osasi hienosti olla muksujen kanssa, vaikka on vain kerran aiemmin nähnyt lapsia kosketusetäisyydeltä. Tosin nämä muksut ovat jo isoja ja koiraperheessä eläviä, joten mitään erityistä ei ilmennyt. Noden päätin palkata meille koulimaan koiraa tavoille, koska tytön toiminta näytti olevan sen verran pätevää. Tomppa vuorostaan voi muuttaa meille koirien viralliseksi leikittäjäksi.

Eilen ja tänään käytiin leikittämässä hieman Pekko-walesia. Pojilla tuo yhteismeno toimii niin hienosti, mitä nyt Jarpatti koittaa välillä astua. Sanallinen kielto kuulkaas tepsii jo, ei tarvi käydä käsin ottamassa nappulaa jäähylle. Tänään Teppo-raasu yritti päästä geimeihin mukaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Sitten Tempesteri pääsi soffalle maskotiksi, joka taas kummastutti Yarria, jolla ei mummulassa ole sohvalle asiaa.

Eilen Yarri oli ekan kerran mukana alakerrassa katsomassa leffaa kunnon screeniltä. Tähän asti sitä ei olla viety kellariin, kun on ollut teoreettinen pissavahinkojen mahdollisuus. Kaveri tutki paikkoja ekat puoli tuntia, ja kävi sitten jalkoihin maate. Olin oikeastaan yllättynyt, kuinka nopeasti se malttoi rauhoittua.

10.11.2006

Tänään aloitettiin aivan uuden asian opettelu. Uutena vuorossa oli kosketusalusta. Asetin alustan itseni ja Yarrin väliin, ja kriteerinä pidin kummalla tahansa etutassulla koskemista. Aluksi Yarri selkeästi väisteli alustaa ja yritti hamuta nameja kädestä. Hyvin pian se tosin muisti, että nameja saa vain tekemällä jotain. Toisen sarjan (tehtiin kymmenen vahvisteen sarjoja, ehkäpä liian pitkiä, 7-8:n vahvisteen jälkeen Yarri itse piti tauon, eli sen pitäisi toistaiseksi olla maksimi) aikana napero selvästi hoksasi, mistä on kysymys. Tassu alkoi läiskiä alustaa oikein urakalla. Vahvisteen heitin viereen siten, että tassu joutui palkatessa pois alustalta. Se ei kylläkään vahvista paikkaa, mutta en halunnut houkutella kaveria pois alustalta. Tätä kylläkin täytynee muuttaa heti seuraavassa reenissä.

Tosi tyytyväinen olin naperoon. Pitäisiköhän jossain kohtaa alkaa opettaa jotain muitakin juttuja, esmes istumista... Nyt Jarnappa tietää suunnilleen merkityksen sanoille ei, anna olla, kiitos, odota ja oma nimensä. Käsimerkistä sille on tietty opetettu high five, joka on järkevää opettaa jokaiselle rhodelle, ne kun eivät juuri huido tassuilla... Näiden lisäksi se osaa ilman vihjettä vierellä kulkemista, kosketuskeppiä ja nyt hieman noita alustan alkeita. Työn alla ovat käsivihjeestä käden alle tuleminen, näytelmäseisominen ja hyppimättä oleminen. Nämä eivät todellakaan ole vielä hallussa nämä viimeiset! Koko ajan harjoitellaan myös vihjeestä suukon antamista, josko hallitsematon naamalle hyppiminen vähenisi. Tassuilla läiskimistä nimittäin tuo tassun antamisen opettelu vähensi.

9.11.2006

Päivän kohokohta on ollut takkatulen edessä köllöttely. Yarri ei aikaisemmin ole oikein ehtinyt pysähtyä sitä tuijottelemaan, vaan tänäänpä tajusi. Kaveri seurasi tulta kuin parastakin viihdeohjelmaa, tosin välillä kaatuvia puita piti hiukan säpsähtää. Karvalapset sitten makasivat koko illan matolla takan edessä. Kaverukset olivat aika liikkiksiä.

8.11.2006

Tänään käytiin Yarrin kanssa ensimmäistä kertaa yhteisreeneissä muiden koirien kanssa. Vaikeuskerrointa lisäsi hiukkasen se, että yksi kolmesta muusta koirasta oli Yarrin paras kaveri Ruska. Yllättäen treenien vaikein osuus oli autosta tuleminen. Parnappa ei olisi millään malttanut istua ja odottaa oven aukeamista, vaan kyttäsi nenä häkin raossa seisten. Kiitos kärsivällisille reenikavereille, jotka olivat jo tehneet reenin, ennenkö meillä saatiin koira autosta pois...!

Luoksetuloreenissä tuli muutamia (ehkä neljä, en laskenut) hitaita reagointeja, joista ei palkkaa herunut. Luoksetulossahan meillä itse asiassa harjoitellaan vain nimeen reagoimista - Yarrin pitäisi reagoida välittömästi ja tulla eteen tai jonnekin käden ulottuville seisomaan ja hakemaan palkkaansa. Luoksetuloa ei siis harjoitella kilpailuliikkeenomaisesti vaan arkipäivän tilanteita ajatellen.

Toisena harjoituksena oli kontakti tai seuraaminen, millä nimellä sitä nyt kukin kutsuu. Kuljimme siten, että jokaisen edessä ja takana kulki koirakko, ja myös vastaan tuli koiria. Kyllähän Jarppa loikotti ja hihnakin kiristyi pari kertaa, mutta kokonaisuutena olin tosi tyytyväinen naperon kontaktiin. Tilanne ja ympäristö olivat kuitenkin täysin uudet, ja koiruliini toimi siitä huolimatta.

7.11.2006

Onpa sitten jotenkin turhauttavaa kirjoittaa pentupäivistä, kun sivujen päivityksiä ei vieläkään pääse tekemään. Nettiyhteys on ollut vasta pari viikkoa poikki, eikä asian korjaantumisesta ole tietoakaan. Plääh.

Pojilla on ollut pienet treenit eilisen ja tämän päivän aikana. Jarpatti nimittäin rrrrakastaa mandariineja. Eilen se huiskaisi matalalta pöydältä kuoret hännällään alas, ja tietysti ryykäsi nappaamaan kuoret suuhunsa. Eivät olleet auttaneet kiitokset eivätkä eit, eikä mikään muu kuin kuorien kaivaminen nielun perukoilta. Pojat sitten harjoittelivat pari kertaa eitä siten, että Reijo heitteli mandariinin kuoria (!!) ympäri keittiötä ja Yarrin jalkoihin. Kuoria ei ollut lupa ottaa, ja niistä luopumisesta tuli palkaksi ihan oikeaa mandariinia. Tänään harjoiteltiin samaa keittiössä lihapullan kanssa. Edes ekalla kerralla lihapullan saantia ei tarvinnut estää fyysisesti, pelkkä hyvin ajoissa annettu vihje riitti. Taas olisi ollut naapureilla ihmeteltävää, kun emäntä heittelee lihapullia lattialle koirien jalkoihin kasaksi asti, ja koirat menee karkuun! Palkaksi luopumisesta tuli tietty sitä lihapullaa - kädestä.

Pyrkimys olisi siinä, että luopuminen oikeasti toimisi lenkillä grillipapereiden, myrkytettyjen makkaroiden, naapurin/oman kissan ja vaikka jänöpupun kanssa. Kotona vihje toimii useimmiten, mutta ei mitenkään satavarmasti. Anna olla -vihjeellä (tiukempi versio on EI!) kissa saa usein jäädä rauhaan, mutta joskus kierroksia on liikaa, eikä homma toimi. Joskus varatettu tai lainattu likapyykki tai kenkä on liian hemaisevan tuoksuinen tai jonkun pureminen on palkitsevampaa. Toissapäivänä yli-kaiken-lelu oli siideritölkki. Napero puri sen reijille ja aivan lyttyyn... Metalli ei tuntunut mitenkään pahalta hampaissa, eikä äänikään haitannut. Tänään se leikki pesuvadilla, ja eilen se kanniskeli Tepon porsliinista ruokakuppia ja emännän lattialle pudonnutta sytkäriä. Me ei olla vielä törmätty asiaan, jota penneli ei ottaisi suuhunsa. Tokikaan tarttuminen ei ole kovin voimakasta, koska Yarrin kanssa ei olla juuri leikitty kiskomisleikkejä. Niitäkin voisi pikkuhiljaa ottaa kuvioihin enemmän, kun tuo kiitos/anna olla -vihje alkaa toimia paremmin.

6.11.2006

Kyllä vaan Yarrin kanssa on niin mukava käydä narukävelyllä! Sen kanssa hihna ei juuri kiristy, vastaantulijoiden aiheuttama reaktio on useimmiten kontakti, räyhäävät koirat eivät (ainakaan vielä) vaikuta, ja palkat toimii. Toki välillä se unohtuu tuijottelemaan jotain kummallista, mutta sitten otetaan namit esiin, ja tehdään vähän siedätystä tai vastaehdollistamista. Näiden meidän kahden hunsvotin välillä tosiaan näkee, kuinka koiran voi opettaa helposti vetämään ja käyttäytymään epätoivotusti - tai päinvastoin. Nykyinen tieto kun olisi ollut Tepon pentuaikana... Yarrin kanssa lenkillä tuli vastaan räyhäävä omistaja (koirakin kyllä rähisi), kirkuvia lapsia pulkassa, lumilinko ja ihmisiä. Mihinkään näistä se ei reagoinut, ja kaikki olivat uusia tilanteita! Hienoa.

5.11.2006

24,8kg, 61cm

Jo monta viikkoa Yarrin painon kehitys on pysynyt hyvin tasaisena. Joka viikko on tullut 1,2kg lisää. Se näyttäisi olevan ihan hyvä tahti tälle luffelle.

Viime päivät ovat kuluneet nukkuessa, luita järsiessä ja lumihangessa hyppiessä. Rhonttikoira nauttii yli kaiken lumileikeistä ja lumikasohin hyppiminen on ehdottomasti pop. Yarri jopa pyytää päivisin pihalle ihan muuten vaan, jotta pääsee juoksentelemaan kinoksiin. Tänään oli erityisen mukavaa, kun se sai juoksukaverikseen Bingo-perron. Pojilla tämä juoksupuoli synkkaa hyvin yhteen. On kiva nähdä, kuinka Yarri leikkii niin erilaisten koirien kanssa ja eri tavoin. Toisaalta se ei ota turhaa pulttia tosikoista, kai se on Tepon kanssa oppinut suhtautumaan moisiin. Toto-perro kävi tänään välillä pärisemässä kinosjuoksijoille, eikä Yarri välittänyt siitä turhia. Välillä kävi vaan katsomassa, että vieläkö toinen viitsii murahdella, ja jatkoi leikkejään ihan reippaasti. Ei ollut puhettakaan, että se olisi alkanut arastella vanhempaa urosta, mutta ei se turhaan itseään tehnyt tykökään. Tosin pennusta löytyi aivan uusikin puoli. Kun Toto alkoi sisällä haukkua nurkkaan ahdistettuna, ei Yarri sulattanutkaan moista ilman vastalauseita, vaan kävi haukkumaan takaisin suoraan toisen naamalle.

Kakaralla on muuten tosi tarkka nenä. Se löysi lumen alta kurre-reppanan talvipiilon, ja söi kaikki oravan viisi pähkinää. Tämän päivän saaliina oli jänön papanat, joita peitti 30-senttinen hanki. Oli herkkua! Toinen tänään löytynyt herkku on mandariini. Pikkukaverilla alkaa kuola valua solkenaan (siis rhontithan ei kuulemma kuolaa??!), jos se joutuu odottamaan omaan palaansa yli sekunnin. Eilen se veteli raakaa valkosipulin kynttä...

Eilen yritettiin käydä poikien kanssa tukkitiellä kävelemässä. Etukäteen oli tiedossa, ettei ko tiellä ole talvikunnossapitoa. Ihmiset ja Jarnappa vielä hangessa onnistuivatkin kulkemaan, mutta Tenookkelin teki vähän heikkoa. Sillä on lyömätön tekniikka uida hangen pinnalla, mutta kylmyys ja lumen tarttuminen teki homman mahdottomaksi. Metsäkävely sitten oli huimat 200 metriä. Onneksi metsässä piipahduksen jälkeen poltettiin tulta takassa, joten lyhköjalka pääsi sulattelemaan tulen äärelle. Takan käyttöönottoa varten Yarrin Putka sisustettiin uudelleen. Nukkumispaikka siirrettiin sellin toiseen päähän, jottei takkatuli kärvennä koiraa ja peittoja. Sähköjohtoja jouduttiin koteloimaan myös vähän. Sisustusmuutokset eivät näyttäneet kakaraa haittaavan, uni tuli hyvin uudesta järjestelystä huolimatta.

Hihnassa kulkemista ollaan harjoiteltu tosi vähän. Yritän edelleen valita sellaisia ajankohtia, etteivät kaikki koiranulkoiluttajat olisi samaan aikaan liikenteessä. Koko huomio kiinnittyy vielä tässä vaiheessa kahden hihnan ja koiran paikallistamiseen. Pysähdyksiä tulee lukemattomia, koska jokaisesta hihnan kiristymisestä pysähdytään. Yarrin hihnan kiristymisien suhteen yritän olla vielä tarkempi kuin Tepon kanssa. Ikävä kyllä Tepon koon takia osa kiristymisistä jää huomiotta, vaikkei saisi. Harjoitusta vaan tarvitaan, kaikki kolme!

Pari päivää Jarppa on ollut kova nojailija. Se tulee seisovan ihmisen jalkojen taakse, ja nojailee ihmiseen koko pienellä painollaan. Muutenkin siitä on viime päivinä tullut jotenkin erilailla hellyyden- ja läheisyyden kipeä. Osaa se kuitenkin olla viikon takainen, täynnä virtaa oleva sähikäinenkin!

On tosi jännää nähdä, kuinka sekä kissojen että koirien suhtautuminen toisiinsa on täysin erilaista. Teppo jahtaa Justiinaa ja on kaveria Aukustin kanssa (Yarrin tultua tosin vähemmän). Yarri taas kunnioittaa Justiinaa täysin, mutta mylttää Aukustin etujalkojensa väliin rinnan alle litistyksiin. Justiina juoksee Teppoa jo valmiiksi karkuun, kun Aukusti ei taas välitä Teposta lainkaan. Justiina tuijottaa Yarrin kumoon sekunnissa, ja Aukusti taas hiukan varmistelee, missä penneli on menossa.

1.11.2006

Lunta vaan tulee ja tulee ja tulee... Pienellä pojalla on puhtia vaikka kuinka. Mamman energia on mennyt siihen, että kaikki aitojen vierustat on pitänyt lapioida lumettomiksi. Lumi kun on pakkaantunut niin, että Teppo pääsee pienellä hyppäyksellä aidasta yli, ja Yarrin tarvitsee ainoastaan ottaa pidempi askel. Ei sitten ehditty tänä syksynä korottaa aitoja, vaikka tarpeetkin olivat jo valmiina.

Viisaana sitten ajattelin - koska se energiavaje vaivasi - että otanpa molemmat pojat samalla kävelylle, jottei tarvitse lenkkeillä kahteen kertaan. Oli tosi viisas ajatus, enrgiaa kului ainakin nelin kerroin, kun piti keskittyä niin moneen asiaan! Nyt kun itse päätin, jotta kuinka kuljetaan, oli oikeasti paljon helpompi kävellä. Palkkaa heruu ainoastaan, jos kulkee oikeassa paikassa sekä Mammaan että toiseen koiraan nähden. Tosin näillä yhteislenkeillä Yarri saa selvästi kulkea paljon vapaammin kuin kaksin kuljettaessa. Kun se on yksin mukana, on meno paljon natsimaisempaa, eikä hihna oikeasti saa kiristyä ollenkaan.

Ikävä kyllä meitä tuli kolme koiraa vastaan noinkin pienen lenkin aikana. Kaksi ekaa ohitusta sujui suht ok, pojat pitivät paikkansa ja saivat hemppaa. Ekalla ohituksella tosin oltiin pysähdyksissä, kun en tiennyt kuinka koirat toimivat. Vika ohitus ei sitten ollutkaan niin mallikelpoinen. Mammalla meni hihnat solmuun, ja jouduttiin pysähtymään. Teppo sitten ehti haukahtaa isolle mustalle vastaantulijalle, jolloin Yarrikin tietysti noteerasi sen. Oli tosi noloa joutua pysähtymään paikalleen nökkimään. Onneksi vastaantulija oli ymmärtäväinen, kun kerroin että olemme vasta opettelemassa kolmistaan kulkemista. Ehkä seuraavalla kerralla ohitus sujuu ilman haukahduksia.

Iltasella Yarri taas näytti, kuinka varovainen se on pienten lelujen kanssa. Meillä on takavarikoitu kaikki kissojen pienet lelut, ettei penneli tukehdu niihin. Jostain kummallisesta paikasta Jarpatti kuitenkin oli löytänyt sekä softispallon että pienen kissanminttuhiiren, joita se heitteli itsekseen ja natusteli suussaan. Toiminta näyttää vähän siltä, ettei suuremmin tarvitse pelätä tukehtumista tai suolitukosta. Yarrihan ei ole purrut yhtäkään tavaraa rikki - ainakaan vielä. Lelujaan se retuuttaa ja kahta tiettyä emännän oikean jalan kenkää se imeskelee, mutta mitään se ei revi eikä hajoita. Levitteleehän se tietty kaikki lelunsa ja likasukat ympäri kämppää, mutta eihän niillä muuten voisi leikkiä. Rakkaimmat lelut tuntuu olevan siideripullo ja tyhjä mikroruokavuoka, ja nyt myös tuo kissanhiiri. Köyhät on lapsen lelut. Kaiken kukkuraksi pikkuäijä joutuu heittelemään leluja itsekseen, kun kukaan muu ei sille niitä heitä. Pieni parka, onneksi kukaan eläinsuojeluvalvoja ei ole vielä puuttunut tilanteeseen ;-)

31.10.2006

Tänään on Hämeessa tullut lunta oikein urakalla. Etukäteen vähän jänskätti, mitä Afriikan koira oikein mahtaa pitää lumesta. Nyt voin sanoa, että kyllä pitää! Lumikasoissa on iiihana hyppiä rhodeloikkia. Emäntä ei sitten niin lumimyrskystä piittaakaan, joten tänään painotettiin sisäleikkeihin. Päiväohjelmaan kuului lähinnä aktivointipullolla ja -pallolla aivojen vaivaamista.

30.10.2006

Nyt täytyy sanoa, että nostan hattua kaikille, jotka ulkoiluttavat remmissä kahta tai useampaa koiraa ilman vaikeuksia. Ekojen liukkaiden kunniaksi päätettiin sitten meilläkin kokeilla... Kumpikaan koirista ei oikeastaan vetänyt. Hihnat menivät solmuun, kietoutuivat kaverin jalkoihin, koirat kiersivät taluttajan ympäri väärältä puolelta ja palkat olivat jossain hukassa - tai maassa eikä systeemi luonnistanut yhtään. Voisin sanoa, että olisi ollut hyvää ainesta Hauskat kotivideot -ohjelmaan!

Ennen seuraavaa yritystä täytyy päättää, missä haluamme kummankin koiran kulkevan. Molemmat kun eivät voi kulkea lähimpänä ihmistä. Ekan kokeilun perusteella saattaisi toimia sellainen, että Teppo kulkee mittansa verran ihmisen edellä lähellä jalkaa, ja Yarri ihmisen vieressä hiukan ulompana. Tenookkeli vaan ei muistanut tätä koko aikaa, vaan kiersi takakautta Yarrin viereen ulkopuolelle, jolloin Yarria ällötti takapuoleen kiristyvä hihna ja sen piti alkaa loikkia ympäriinsä. Tässähän ei olisi mitään pulmaa, jos koirat saisivat kulkea hihnan mitan edellä ja hihnat kireällä. Silloin kukaan ei sotkeutuisi mihinkään! Kaikenlaisesta sitä ihminen saakin kehitettyä ongelman koirien kanssa.

Oikeasti oli tosi yllättävää, kuinka vähän äijät yrittivät kiskoa. Kaikkein upeinta koko jutussa oli se, että parantumaton Herra Hihnariepottaja ei napannut yhtä ainoaa kertaa kiinni Tepon hihnaan. Meillä on kuitenkin ainoastaan kaksi kertaa kaadettu vettä kunnolla niskaan tuosta riekkumisesta. Ilmeisesti tämä oli nappulalle riittävän kova rangaistus, ja hyvä niin.

29.10.2006

23,6kg

Tämä päivä hurahti pihahommia tehdessä. Pientä rhonttipoikaa ei haitannut yhtään, vaikka oli vähän - hyvin vähän - lunta ja pakkasta. Kaivuuhommat veivät voiton kaikesta. Tämän viikon aikana hortonomin ammatin synnyinlahjana saanut lapsukainen on laajentanut toimialaansa myös maanrakennuksen puolelle. Pihalta löytyy erinäinen määrä hienosti kaivettuja kuoppia! Sen siitä saa, kun ei keksi lapsoselle riittävästi sallituja aktiviteetteja. Sitten sovittiin, että kaivuuhommat ovat juuri sellaisia.

28.10.2006

Päivän tohinassa unohtui punnitus täysin. Pitää yrittää muistaa huomenna. Oletuksena olisi, että paino on noin 24kg. Vaan katsotaan sitä huomenissa.

Aamupäivä meni nukkuessa ja puruluita jäystäessä. Päivällä piipahdettiin kaupunkireissussa, jolloin pojat saivat odotella autossa kauppareissun ajan. Odotusajat olivat pieniä, jottei ehdi tulla kylmä. Eipä tätä nappulaa tunnu vielä sade tai kylmä haittaavan. Sateella lenkkeily ei ole pulma, ja omalle pihallekin voi mennä pissalle, vaikka vettä tulee. Vielä ei ole ollut liian kylmää, vaikka yhtänä aamuna mittari näytti neljää pakkasastetta. Ullalta saatua perintötakkia ei ole tarvinnut vielä edes suunnitella käyttöön.

Illalla käytiin koko konkkaronkka metsätiellä kävelyllä. Yarri sai toisen kerran kunnon vesiputouksen niskaansa, kun yritti napata Tepon liinasta kiinni. Sen jälkeen se ei sitä yrittänytkään. Alunperin rangaistukset tästä aiheesta ovat selkeästi olleet liian mitättömät, koska niillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Vahviste (=repiminen, taistelu) on ollut liian palkitsevaa. Jos tämä pulma saatiin Tompan ohjeilla yhdellä vesilitralla hoitoon, niin hieno juttu. Tänään testattiin jopa sitä, että molemmat pojat olivat normaaleissa nahkahihnoissaan kävellessä. Palkkaaminen tietty on siitä pulmana, ja hihnojen sekoaminen, mutta kukaan ei purrut toistensa hihnoja! Olisi niin helppoa, kun pojat voisi lenkittää kerralla. Teponkin ylikilot olisi helpompi karistaa...

Metsälenkillä koirat sitten bongasivat jotain toooosi ihanaa. Teppo alkoi jo kaukaa näyttää siltä, että se on jäljen perässä. Ei se sitten ollutkaan jälki, vaan viimeviikkoiset hirven roippeet. Kun hain Teppoa metsästä, parin metrin päästä, oli Jarpatti löytänyt hirven suolistoa tai pötsiä tai jotain muuta ällöä rapamahaa, jota se veteli innokkaasti suun täydeltä. Jäiks. Haju on aika ällöttävä, ja se tuntuu leijuvan koirien ympärillä kuin sumu.

Tällä reissulla otettiin myös ensimmäiset viralliset viestiharkat. Suunnitelmana oli toimia ilman luoksetulokäskyä. Toinen on passiivisena ja toinen riekkuu ja kiekkuu Yarrin luokseen muuten kuin kutsumalla. Palkkaa oli molemmilla taskussa reilusti. Tämän nappulan kanssa ei sitten tarvinnutkaan heittäytyä hulluttelemaan. Palkkauksen jälkeen kun pennun päästi irti, se juoksi lujaa ja suorinta tietä (kirjaimellisesti) toisen ohjaajan luo. Eteneminen näytti olevan yhtä mukavaa kumpaankin suuntaan. Pieniä, parinkymmenen metrin juoksupätkiä tehtiin neljä. Molemmat ohjaajat olivat näkyvillä koko ajan. Vihjettä ei taideta vielä ottaa käyttöön, mutta varmaankin pitäisi kehittää kakaralle jotkut "työvaatteet" tähänkin hommaan.

Lenksan jälkeen käytiin Reijon vanhemmilla. Yarri ei ollut uusista ihmisistä moinansakaan. Enemmän ihmetystä aiheutti uuden koiran hajut, joita talossa ei ollut edelliskerralla. Yarria tutustettiin Tessuun hiukkasen tarhan aidan läpi. Tessua näköjään ensin vähän ällötti mokoma reviirille tunkija, mutta pienen hetken päästä se yritti leikittää naperoa aidan läpi. Jarppa ei ollut tytön purinoista millänsäkään. Toivottavasti saadaan huomenna meidän pihalle juoksemaan. Se taitaa olla paras tapa tutustuttaa koirat toisiinsa. Yarria en päästä Tessun reviirille (tarha, talo) ennekuin tiedän tytön suhtautumisen. Tessua ei voi päästää pihaan vapaana, ja hihnassa meillä ei tutustuta ja temuta.

25.10.2006

Nyt ollaan tokeennuttu viikonlopun riehunnoista. Pikkuinen poju on löytänyt vähän ihmisille sopivaa nukkumisrytmiä, mikä on äärimmäisen onnellinen asia. Parina aamuna sällikän on saanut käydä todella herättämässä puoli kasilta. Ruuan jälkeen puol ysi koittaa yleensä uusi uniaika, koska koirat jäävät keskenään iskän jäädessä nukkumaan tai ihmisten ollessa töissä. Tänään Reijo oli nukkunut yövuoron jäljiltä yli yhteen, jolloin oli herännyt kellonsoittoon. Edes Teppo, joka yleensä haluaa ulos klo11, ei reagoinut mihinkään koko aamuna - häkellyttävää! Yarri-penneli siis veteli unia 13h?! Välillä toki oli sen tunnin pihalla.

Aina vaan noita vauvahampaita riittää. Me jo luulimme, että kaikki olivat vaihtuneet, mutta silti poskihampaita vaan tippuu suusta. Eilen viimeksi irtosi yksi. Jostain olen keksinyt, että kulmurit muka vaihtuvat viimeisenä, mutta ei se vissiin ihan niin ollutkaan :-) Tämä selittänee sen, että pureminen on edelleen hieno juttu. Sori vaan Jenni - teillä on edessä vielä monta viikkoa tätä ihanuutta.

Käden alle tulemiseen ja hampaiden katsomiseen pitäisi alkaa oikein toden teolla perehtymään. Nytkin meni yksi pentunäyttely sivu suun, kun en halua viedä näytelmään koiraa, joka loikkaa tuomarin naamalle, eikä anna rimpuilematta katsoa suuhunsa. Toivomalla ei vaan taida tulla oikein valmista.

Me ollaan viimepäivinä harjoiteltu vain mukavia juttuja. Ohjelmassa on ollut tehotreeniä nimelle, joka tosiaan ei toiminut koiralaumassa lainkaan. Sen lisäksi ollaan otettu sormen ja kepin koskemista. Sitä on ilo tehdä pennelin kanssa, joka takoo kosketuskeppiä kuin vanha tekijä. Ei uskoisi, että sillä on oikeasti ehkä 1o kosketustreeniä takana. Tänään otettiin myös tehostetusti luopumista, koska napero yritti varastaa lattialle pudonneen nakin. Vihje ei ihan vielä kunnolla toimi, mutta koko ajan paranee. Nakin pala sai jopa olla hetken lattialla, kun Teppo luopui maaten peruuttamalla ja Yarri istumalla. Treeni on aika naurettavan näköistä! Hiukan ollaan harjoiteltu myös näytelmäseisomista. Seisomisasennosta ei ole edelleenkään hajuakaan, koska peiliä ei ole siten, että näkisi kuinka pentu seisoo. Täytyy vaan luottaa siihen, että mahdollisen virheellisen asennon saa helposti korjattua aikanaan oikeaksi.

"Isojen poikien elkeet" ovat tulleet meillä näköjään nyt kuvioihin mukaan. Pekko-walesia piti eilen yrittää vähän nylkätä. Tänään vuorossa olivat emäntä ja toinen kissoista. Tätä ei meillä kuitenkaan sulateta ollenkaan, ettei asiasta synny isompana riitaa muiden urhojen kanssa. Onneksi Yarri uskoo kohtuullisen nätisti, eikä välttämättä enää kohta muista yrittää astumista uudelleen.

22.10.2006

Tämä päivä hurahti Bawabun Y- ja Z-pentueiden treffeillä Harjavallassa. Kyllä oli kakaroilla mukavaa, ainakin meidän kakara oli vielä illallakin niin puhki, ettei jaksanut edes kanankauloja vongata. Ja se on väsymystä jos mikä.

Linuksen kanssa oli hauska leikkiä Pidän tavaraa suussa ja juoksen karkuun -leikkiä. Homma taisi olla Linuksen mielestä yhtä mukavaa, sillä pojat rallattivat ympäri autoaja. Yaffa-siskon Yarri bongasi heti Yaffan saavuttua, ja siskolikan kanssa oli myöskin hauska juoksennella. Wanda-tyttönen jallitti välillä näitä kahta junnua niin, ettei sisaruksilla ollut mitään jakoa. Isossa pentulaumassa huomasi selvästi sen, että Yarri toistaiseksi syttyy mieluummin näihin takaa-ajo- kuin painileikkeihin. Tai sitten peuhukaverit olivat vaan sen verran pienempiä, ettei niiden kanssa voinut myltätä.

Korvat meidän sällikältä hävisi hiekkakuopilla täysin, varmaankin hiekka oli tukkinut korvakäytävät ;-) Nimi ei pelittänyt sitten lainkaan. Tosin - emmepä ole koskaan olleet sen kanssa vastaavassa tilanteessa, joten nimen häviäminen ei hirveästi yllättänyt.

Kiitos Satu ja kaikki pennelien omistajat! Meillä kaikilla oli tosi kiva iltapäivä!

21.10.2006

22,6kg

Tänään oli huippuhieno aamupäivä! Ajeltiin heti aamutuimaan Tampereelle Päivin luo, jossa tavattiin sukulaispoika Buka. Ensin otettiin vähän hihnareeniä. Olin niiiiin ylpeä Yarrista, joka teki ekat toisen koiran ohitukset - ja mallikkaasti. Pikkunapero vaan tarjosi kontaktia:-) Tosin sama ei pätenyt seisoskellessa, ainoastaan eteenpäin kävellessä. Vaan tästä on hyvä jatkaa.

Pikkupoikien riehu sitten oli juuri sitä, mitä pikkupoikien riehu on. Kakarat juoksivat päättöminä ympäri pihaa, nujusivat ja purivat. Isommilta vaurioilta ainakin meillä vältyttiin, pienet vauvahampaiden reijät löytyivät korvasta ja takajalasta. Sanoisin, että melko rauhaisaa menoa. Tosin Päivi joutui seisomaan pihalla koiran kaivamassa montussa, koska molemmat pojat olisivat halunneet jatkaa Ulla-rhontin aloittamaa urakkaa. Poitsuilla oli mukavaa, ja meidän vaaville uni maittoi leikkihetken jälkeen. Pojista otettiin 420 kuvaa, ja nuo sivuille olevat ovat näistä säälittävistä yritelmistä tarkimmat... Voitte vaan kuvitella sen vauhdinriemun!

19.10.2006

Viikon hiljaiselo päättyi tänään. Koska aamulla poika nukkui pitkään (Herätin sen 7:30 - jippii!), se jaksoi illalla temuta Ruskan kanssa oikein kunnolla. Alkuun kaverukset olivat ulkona, mutta kun meno alkoi äityä emäntää (/-tiä) hirvittäväksi, siirryttiin sisätiloihin. Hienosti pojat edelleenkin hakeutuvat matolle leikkimään. Se on sellainen ihmisten mielestä parkettilattiaa turvallisempi taistelutanner. Pienen sisäriehunnan jälkeen rhottentotit pääsivät jälleen pihalle. Siellä meno kuitenkin yltyi sen verran vauhdikkaaksi, että leikki piti lopettaa. Yleensä niin rauhallinen Ruskakin innostui juoksemaan pitkin pihaa aivan miljoonaa. Ei uskallettu ottaa sitä riskiä, että pieni poika jää jalkoihin. Sille kun oli juuri sattunut haaveri, kun tuo arviointikyky ei ole vielä ihan hioutunut huippuunsa. Yarri loikkasi kunnon rhodeloikan Ruskan kimppuun, mutta Ruska olikin ehtinyt jo ainakin metrin eteenpäin. Pieni pennukoira sitten mätkähti mahalleen maahan...

Voi harmin pilleri. Ruskan lähdön jälkeen huomasin, että vasen alakulmurikin oli lähtenyt. Isännälle sitä tyhjää koloa sitten aloin esitellä. Ylläriksi huomattiin, että myös vasemman yläkulmurin paikka oli tyhjää täynnä. Harmi. Mitäs sitten käytettäisiin tekosyynä puremiseen? Suuren päivän kunniaksi sivujen tumma ruskea sai väistyä punaisen tieltä ;-)

18.10.2006

Kovin ollaan elelty hiljaiseloa, sen takia päivikseenkään ei ole juuri jutun juurta. Varvas-parka parani hetkessä. Onhan siinä vieläkin raapale, tietysti, mutta maanantaiaamun jälkeen se ei ole enää auennut riekkuessakaan. Veri sen sijaan on lentänyt suusta. Voi harmin paikka - toisen puolen ylä- ja alakulmikset ovat tippuneet tänään. Ikenen reijät olivat äsken sen verran veriset, että hampaat taisivat mennä eilen hankittujen broitsun koipien mukana tunti, pari sitten. En edes huomannut, että ne olisivat juurikaan heiluneet. Sitten vielä vartoillaan niitä kahta viimeistä!

Varsinaista treeniä ei olla otettu missään asiassa. Käden alle tulemista on pikkuisen harjoiteltu. Yarri tulee jo vasemman käden alle, ja antaa nätisti hipeltää huulia, jos saa saman aikaisesti palkan. Oikeaa kättä ei olla juuri harjoiteltu, koska kouluttajan koordinaatio pettää tässä vaiheessa :-) Paikalla näyttelyhihnassa seisomista on otettu myös pari sarjaa päivässä. Itselläni olisi pyrkimys siihen, että saisin seistyä koiran sivulla, aseteltua sen jalkoja tarpeen mukaan, ja kiristettyä hihnan ylös. Toistaiseksi joudun olemaan pennun edessä hihna löysällä, ja pentu seisoo erinäisissä epämääräisissä asennoissa sekunnin tai kaksi kerrallaan. Tosin se ei enää tarjoa ollenkaan niin paljon istumista (=luopuminen) kuin vielä viikko sitten.

Ai niin, harjoittelihan Yarri eilen ihan yksin olemista. Käytiin Tepon kanssa tunnin verran autoilemassa ja treenaamassa, ja pojunen odotteli kotona. Se oli vissiinkin nukkunut koko ajan, oli sen verran unisen näköinen sälli kotiutuessamme. Aamuherätyksiäkin ollaan saatu hilattua takaisin sinne puoli kasiin asti. Saapa nähdä, mitä tapahtuu, kun kelloja kohta siirretään. Herättääkö sälli silloin kellon mukaan puol ysi, vai sisäisen kellon mukaan puol seiska.

Tänään käytiin viemässä Ritu-riisenille hiukan evästä. Samalla käytettiin tilaisuus hyödyksi, ja harjoiteltiin vähän hihnassa kulkemista eri ympyröissä. Alkumatka oli oikein tuskien taival, kun Yarri olisi halunnut vain kiskoa. Meillähän ei tässä aiheessa periksi anneta, ja pian poju muisti sen itsekin. Kadunpätkää takaisin talsiessamme matkan teko olikin mieluisaa. Penneli tarjosi kontaktia, ja hihnan vahingossa kiristyessä palasi itse hienosti omalle paikalleen. Olin siitä oikein ylpeä, kun Yarri tarjosi kontaktia parin lapsen kävellessä meitä vastaan! Se ei vaikuttanut ollenkaan samalta koiralta, joka maanantaina mennä viipotti Jaanan pihassa vailla korvia ja vailla nimeä. Napero vaan loikki ympäriinsä pomppimassa ihmisiä päin ja puremassa... Huoh. Eli varokaa vain kaikki, ketkä satutte tiellemme sunnuntaina pentutreffeillä. Suosittelen pukeutumaan haarniskaan.

Jotta vaikuttaisimme vielä "positiivisemmilta", kerron vielä yhden jutun. Yarrihan roikkuu Tepon hihnassa, kuten on aiemmin ollut puhetta. Hihnan/liinan päälle ollaan astuttu, jotta se tekisi äkkinykäyksen suuhun, jolloin Yarri irrottaisi otteensa. No joo, varmaan irrottaa niin... Riepominen on jo parilla kerralla vahvistunut niin, että se alkaa olla Tepolle melkoinen riskitekijä. Nykiminen siis pitää saada loppumaan ja eikä se saa vahvistua enää yhtään. Koiria tietysti viedään erikseen aina kun se vain on mahdollista, eli 99%:sti. Otimmepa sitten pienen neuvottelun jälkeen käyttöön oikein kunnon vanhanaikaisen positiivisen rankaisun, joita tällä pennelillä oltiin päätetty olla suuremmin käyttämättä. Otin koirat hihnaan, Teppo kuumui jo valmiiksi, Yarri nappasi Tepon hihnasta kiinni - ja kas, taivaat aukeni. Heivasin pennun päähän varmaan litran verran vettä. Ihme ja kumma, sepä irrotti otteensa ja sai välittömästi kutsun, josta sai palkan nopsaakin nopsemmin. Nyt ihan jänskättää, montako kertaa ko operaatio pitää tehdä, ennenkuin retuuttaminen loppuu kokonaan.

15.10.2006

eilen 21,4kg

Sekä rauhaiseloa että matalalentoa on kuulunut pariin viimepäivään. Eilinen ja tämä aamu meni oleillessa, kun emäntä oli tekemässä jälkiä ja ajamassa niitä. Napero oli kiltisti iskän kanssa kotona, ettei opi Tepolta autossa huutamista.

Aamuisen jälkireissun jälkeen pikkukoissu tutusteli aidan läpi naapurin lapsiin, eikä häkeltynyt ollenkaan, vaikka Teppo haukkuikin näille. Naapurissa kyläilevä Mila-bichon sen sijaan herätti ihastusta. Tutustelun jälkeen kaveri alkoikin sitten vetää pihassa todellista matalaliitoa. On käsittämätöntä katsoa, kuinka vasta nelikuinen kakara hallitsee kroppaansa. Tämän sessen kanssa ei tarvitse pelätä, että se juoksisi puuta päin tai mitään yhtä tyhmää :-) Tällä kertaa ei vaan selvitty hepulikohtauksesta täysin ilman vammoja. Sisään tullessa aloin katsella, että nyt jossain on haava... Koko huusholli oli täynnä verijälkiä, jotka olivat sen verran suuria, että olivat pikkupojasta kotoisin. Ontumista tai mitään muutakaan ei ollut, ei mitään kipuilua. Tarkempi tutkimus osoitti, että oikean jalan sisimmäinen varvashan se sitten oli halki. Ei nyt mitenkään halki-halki, mutta anturan sivussa viiltohaava tjs. Nyt kun verenvuoto on loppunut tältä erää, lähden etsimään pihalta sitä onnetonta kapistusta, johon napero itsensä satutti.

13.10.2006

Aamuherätystä on nyt saatu venytettyä siten, että piippaus alkaa vähän seitsemän jälkeen, mutta kukaan ei tietenkään ole kuulevinaankaan sitä. Mamma herää vasta siinä vaiheessa, Kun napero könyää takaisin mökkiinsä ja on siellä hiljaa. Huomisaamulle aion ihan oikeasti laitta tulpat korviin! Muuten on niin luontevaa reagoida tuohon ääntelyyn jotenkin, esmes sanomalla "Noooooh noooh, älä viitti..." - ja juuri tuli koiralle opetettua, että kannattaa piipata.

Eilisen kaikki aktiviteetti on ollut kaksi viiden sarjaa näyttelyseisomista. Huoh. KUkahan sen opettais tälle lapsoselle... Tosin Yarri kävi ekan kerran tapaamassa Reijon vanhempien norjanharmaata, Tessua. Yarri oli aidan toisella puolella, ja Tessu toisella. Tessukka ei oikein arvostanut pienen pojan leikkiyrityksiä. Emme siis ihan heti iske näitä kahta samaan Tessun ulkoilutarhaan kirmaamaan!

Pissapolitiikkaa miettiessämme tulimme siihen tulokseen, että tiistaisia pissoja (kun oli sen pitkä päivä) lukuunottamatta meillä ei ole siivottu lattioilta lätäköitä kahteen viikkoon. Aika luksusta!

11.10.2006

Ja aamuteoria senkun jatkaa kaatumistaan. Hyvä aika piippauksen aloittamiseen onkin 6:20, kun juuri on käyty pihalla. Voi kökkö. Pitänee vaan kasvattaa sisäiset turvakolpat uudestaan.

Pojilla on tällä viikolla ollut pitkiä päiviä kaksin, kun isännällä on aamuvuoro ja emäntä on päivätöissä. Ekana pitkänä päivänä Yarri koristeli vuolukivitakan kauniilla pissaroiskeilla. Toivottavasti ne eivät kovasti haiskahda, kun takkakausi alkaa. Ekan päivän jälkeen pissoja ei sitten olekaan ilmestynyt. Selkeästi pennun pidätyskyky alkaa kasvaa - ja hyvä niin.

Toissapäivänä ja tänään ollaan käyty hihnalenkillä. Mehän ei juurikaan niitä normaalisti harrasteta. Kaveri on kulkenut kohtuullisen hienosti, tänään hihna kuitenkin kiristyi viisi tai kuusi kertaa. Olen antanut sen kuljeskella liikaa nenä maassa, johtuu varmaan siitä. Pitää alkaa kutsua Jarppaa aina välillä, ettei nenä ehdi ihan klikkiytyä hajuihin. Korvien ei tarvitsisi kadota! Tänään nappula ilokseni jopa tarjosi kontaktia, kun ihmisiä tuli vastaan. Kyllä se sitten saikin hemppaa ja paljon!

Tänään käytiin hihnakävelyllä siksi, että tuo metsälenkki ei oikein sujunut. Hirvestys on alkanut, ja reittimme kuhisi ällöttäviä hirvikärpäsiä. Johan ne pari viikkoa olivatkin poissa! Toisekseen pieni poika kulki koko ajan nenä maassa, eikä meinannut millään reagoida nimeensä. Välillä otin sen jo hihnaan, että nimi alkaisi taas toimia. Hihnassa otettiin sitten vähän reeniä. Toisekseen tein siten, kun korvat hävisivät, että vaihdoin suuntaa, kun kaveri mennä jolkotteli reagoimatta eteenpäin. Tulihan se sieltä sitten nopsaan. Autolle päästyämme kiitin onneani, että kaveri oli sellainen hepsantuu, jotta päätin lähteä kotiin. Seuraavan mutkan takaa nimittäin tuli ihmisiä ja koira - joita tuolla tiellä ei kulje koskaan - enkä tiedä yhtään, kuinka Yarri olisi reagoinut. Tuskin olisi ainakaan nimeä totellut. Nämä tilanteet ovat sellaisia, joita ollaan vielä pyritty välttämään.

Eilen käytiin aiheuttamassa hämmennystä Tepon reenikentällä. En tajunnut muiden koirien, joita oli noin 20, reagoivan yhteen vieraaseen koiraan niin paljoa. Toisten pasmat menivät aivan sekaisin, ja Jarpatti vaan teki nimireeniä aidan ulkopuolella... Liuettiin nopsaan paikalta, kun tajusin kuinka suuri häiriö me oltiinkaan! Kotona sitten treenattiin pari sarjaa seisomista. Se ei kyllä vieläkään oikein suju. Emännällä on selkeästi joko palkkaus-, kriteeri- tai asennevamma.

Tänään pururiiviö on purkanut energiaansa rakentavasti riehumalla tyhjän multasäkin kanssa. Se viiletti varmaankin tunnin takapihalla valtaisa säkki suussaan. Nappulaa ei haitannut yhtään, että säkki rahisi, eikä pennu nähnyt eteensä mitenkään. Se ei vauhtia hidastanut. Kun riekku alkoi mennä aivan yli, takavarikoitiin pussi. Sekään ei menoa hidastanut, vaan pieni juoksukoira jatkoi päätöntä viilettämistä ihan itsekseen. Hassu pieni pennu. Se on ihan suloinen silloin kun se on täydessä unessa ;-) Tuntuu vähän siltä, että olemme alkaneet lepsuilla talon säännöissä, ja pentu käyttää tilaisuuden hyväkseen. Puremiseen ja riehumiseen ei olla ilmeisesti puututtu viimeaikoina, joten molemmat ovat kyllä lisääntyneet parin viikon takaisesta.

9.10.2006

Voihan perhonen. Eilinen teoria aamuherätyksen ajankohdasta todettiin tänään aivan paikkansa pitämättömäksi. Herätys tapahtui tänään vasta 7:09. Eli se siitä teoriasta.

Tänään sitten kirjaimellisesti ollaan kärsitty nahoissamme, kun eilen ei ollut mitään erityistä aktiviteettia, kunhan seurusteltiin vieraiden kanssa ja ulkoiltiin omalla pihalla. Pieni - tai ei enää niin pienikään - pururiiviö on taas ilmestynyt. Sais noi loputkin varaosat (eli vauvahampaat) pudota äkkiä.

Illalla tallasin pihaan nurmikolle pienen makkarajäljen. Se oli tosiaankin lyhyt, ehkä 5m, ja noin 5min vanha. Tosin ne makkarajäljen makkarat näyttivät olevan vähän turhaan mukana, kun niistä 70% jäi nurtsille. Ja jälkikin oli niin lyhyt, ettei pieni poika ollut moinankaan. Vaan tarkasti se kulki! Tavan PK-jälkeä otetaan nyt aluksi, että nappulalle olisi siitä viestiä silmälläpitäen ehkä jotain hyötyä. Tosin PK-jälki ja viestissä jäljestäminen taitavat olla kaksi täysin eri asiaa... Vaan pääasia, että jotain nenähommaa tehdään!

Jäljen päälle aloitettiin harjoittelemaan vähän "käden alle tulemista". Totesin, että hampaiden tarkistaminen voisi olla hieman helpompaakin kuin mitä se nyt on ;-) Tässä vaiheessa syöttelin Jarpatille pari nakkia käden alta. Kaveri ei vielä kunnolla hoksannut, että palkan saa, kun tulee itse oikeaan paikkaan. Ehkä sitten parin reenikerran jälkeen! Huulien hipeltely syödessä ei tuntunut missään. Tärkeintä on, että ruokaa on tarjolla.

Ruuasta tulikin mieleeni yksi juttu. Alusta asti on ihmetyttänyt, ettei tällainen ahne kakkiainen ole kertaakaan yrittänyt varastaa ruokatynnyristään sapuskaa. Astia on keittiön alalaatikossa, ja se on aina auki, kun naperolla laitetaan ruokaa. Koskaan se ei ole edes työntänyt päätään tynnyriin. Myöskään olohuoneen matalalta pöydältä se ei suuremmin himoitse evästä. Saattaahan se käydä nuoleskelemassa ilmaa lautasen ulkopuolella, mutta ei aktiivisesti yritä pummata mitään. En kylläkään vielä uskaltaisi kokeilla, mitä se tekee, jos ruokaa jää valvomatta tuolle pöydälle.

8.10.2006

Sain sitten eilen pienen pojan poskihampaasta reijän jalkapohjaan. Kaikessa rauhassa kävelin keittiöön, kun joku pisti niin vietävästi. Pienen pojan poskihammashan sieltä paljastui, oli pudonnut matolle. On ne vaan niin naurettavan kokoisia noi vauvahampaat! Vaan naperosta on todella nautinnollista mälvätä takahampailla kaikkea mahdollista. Yksi ja sama puruluukin kestää varmaan puolisen tuntia, kun sitä lutkutellaan poskihampaiden välissä. Hätätilassa ihmisen käsi voi joutua kidan perukoille. Suurtakin suuremman suosion ovat kuitenkin saaneet jäiset kalkkunan kaulat ja puolikohmeiset broitsunsiivet. Turruttavat varmaankin ienten kipuilua.

Aamusella tehtiin lähes tieteellinen tutkimus pikkukoiran nukkumatavoista. Nukkumaanmenoajalla ei ole mitään väliä. Testin aikana on syöty ja aloitettu unoset vaihtelevasti klo21-01. Joka aamu rhonttivauva kuitenkin herättää pienellä "tahdon pissille" -piippauksella minuutilleen klo7:00. Tällöin käydään ulkona mitään puhumatta ja turhia touhuamatta. Sen jälkeen kaveri piippailee parin minuutin välein, kunnes Mamma nousee klo7:25. Tänään kokeiltiin, onko kyseessä seuran- vai ruuankaipuu. Se on selkeästi se ruoka :-) Ruuan jälkeen sitten onkin makoisa ottaa parin tunnin unoset soffalla. Puuh. Jospa jonain sunnuntaiaamuna saisi nukkua vaikka kasiinkin asti!

7.10.2006

19,6kg

Tänään oli huippuhieno päivälenkki. Nelli-dallu ajeli lenkkeilemään meidän kanssamme. Turvallisuussyistä Teppo jätettiin kotiin, ja nämä hurjapäät pääsivät keskenään Tukkitielle höpsöttämään ja purkamaan puhtiaan. Yllättävän kivasti lenkki sitten sujuikin. Kakaroilla ei ollut mitään päätöntä kohkaamista, vaan ne juoksivat ripirinnan hirveätä kyytiä, tai sitten haistelivat omiaan ihmisten lähellä. Yarrin sai jopa kutsumalla Nellin luota - tosin ajoitusta piti vähän katsastaa. Pari kertaa Jarppa veti lipat ja meni rintaliirtoa, kun ei ollutkaan tarpeeksi ketterä Nellin vauhdissa. Vielä kun löytyisi joku tarpeeksi avara ja turvallinen metsä, niin lapset voisi päästää sinne kouhkaamaan.

Puruluut on kaivettu muutaman välipäivän jälkeen taas esille. Koissut kun ruinasivat koko ajan toinen toisensa puruluuta, niin luista ei oikein ollut iloa kenellekään. Nyt naperon takahampaat alkavat ilmeisesti kuitenkin vaihtua, joten luille on ikäänkuin tilausta. Meluhaitat saa jäädä taka-alalle! Valkoiset puruluut ovatkin sitten olleet kauniisti punaisella verellä koristeltuja... Nuo kulmurit kun vaan vaihtuisivat, niin ei kaverikoirien korviakaan tarvitsisi enää niin varoa. Hampaiden vaihtumisen lisäksi on muitakin muutoksia. Päivänä muutamana huomasimme, että alaleukaan on ilmaantunut pari pientä näppylää. Nämä eivät ole mitään verrattuna Ossi-dogin murkkupaiseisiin, jotka saivat koko alaleuan verille...

5.10.2006

Meillä on mennyt nyt vissiin liki viikko, ettei lattoita ole tarvinnut pennelin jäljiltä luututa ollenkaan. Alkaiskohan tää rumba vähitellen hellittää? Putkassa on nyt kokeiltu takan lämmittämistä, kun muovimattoa ei tarvitse enää varoa. Ei varmaan tarvitse kovasti miettiä, kuka kävi tumppaamassa nenänsä tulikuumaan lasiluukkuun... Ei tullut vaurioita eikä kammoa!

Lis. Päivä meni omalla painollaan. Iltapäivällä pojat olivat jonkun aikaa keskenään, kun Reijo kävi hieromassa pyssykauppoja. Mitään ei oltu levitelty eikä hajoteltu. Ennen illan leikkihetkeä yritettiin ottaa pieni seisotusreeni. Ehkä sekin alkaa jo pikkuhiljaa sujua, johan sitä on ainakin 15:llä namilla harjoiteltu... Hetkisen jaksaa kaveri jo seistä paikallaan, ainakin sekunnin. Tässä hommassa vaan pitäisi olla keveri apuna, kun itse ei yhtään näe, kuinka koira on. Vaan pääasia ehkä, että se ei loiki eikä istu ;-)

Illalla käytiin pikaleikkituokio Ruska-idolin kanssa. Taaskin poikien leikit olivat muuttuneet edelliskerrasta aivan erilaisiksi. Päivän hitti oli Ruskan jalkojen pureminen. Ei näyttänyt ihmissilmään kovinkaan kivalta, mutta kai se sitten sitä oli ;-) Ruskalta löytyi ihania uusia leluja. Ihmetystä aiheutti etenkin vinkulelu. Meillähän sellaisia ei juuri harrasteta, koska emännän hermot menee jatkuvaan vikinään... Yarri sai taas uuden lempinimen, sähkömiehen koiralle sopivan. Siitä tuli Volttimies, koska se heilauttaa niin hienon volttikuperkeikan, kun Ruska ottaa sitä tietyllä tavalla niskasta. Vaan kyllä oli pojilla mukavaa!

4.10.2006

Tämän päivän koirasaralle ei ihmeitä kuulu. Mieli on askarrellut aivan muiden, vakavampien asioiden parissa. Välillä pienen ihmisen eteen näytetään heitettävän sellaisia asioita, että asioiden tärkeysjärjestys menee kertaheitolla uusiksi.

Ei penneli sentään ihan heitteille ole jäänyt. Napattiin flunssainen Iskä matkaan mukaan, ja mentiin metsään purkamaan vähän puhtia. Sitä kului Tenon hihnan repimiseen (ei ole lopettanut sitä vieläkään), juoksureeneihin, Mamman etsiskelyyn ja luoksetuloharjoituksiin. Tällä kertaa korvat eivät sulkeutuneetkaan, vaikka nenä meni maahan. Taisi viimekertainen piiloutuminen tuottaa tulosta.

Halusin ihan uteliaisuuttani nähdä, miten penne reagoi, jos poistun sen luota, kun sitä pidetään kiinni. Ei tarvinnut poitsua kehotella eikä huudella, kun se tuulispäänä lähti juoksemaan Mamman luo. Mielenkiintoinen efekti oli hassu örähdys juuri kun se pääsi luo. Jonkun viisaamman pitäisi päästä näkemään, jotta osaisi kertoa, mitä se tarkoittaa. Jospa tarkoitus ei olekaan niin hassu kuin miltä kuulostaa...

Kotiinpäästyä puhtia oli vielä sen verran, että poitsuista räpsittiin parit mylttäämiskuvat sohvalla. Kokoero alkaa olla jo melkoinen, mutta ainakin toistaiseksi pojilla on mukavaa. Juoksuleikit ovat tietysti melko vähissä, koska Tepolla pitää olla aina "turvapaikka" jonne se pääsee Yarrilta suojaan. Sellainen paikka on esmes ihmiset jalat, puutarhatuoli, sohvapöytä tai keittiönpöytä. Tosin tuo sisälläjuoksu ei ole välttämättä sellainen kannustettava laji!

3.10.2006

Tänään meinasi Hartsaa korttelinympäryskäpsöttelyllä hiukan jänskättää. Erään aidan viereen ryykäsi kaksi kohtuupientä sesseä räkyttämään aivan yllättäin. Pienellä pojalla nousi peppukarvatkin pystyyn. Mepä sitten reiluina alettiin siedättäminen/vastaehdollistaminen siinä samassa. Toivottavasti talon väki ei häiriintynyt, mutta emme poistuneet paikalta ennenkuin hemppaa oli syöty reilusti, ja oltiin tehty parit luoksetuloreenit, eikä pojua jännittänyt. Muutoin lenksa meni tosi hienosti. Kaksi tai kolme kertaa hihna kiristyi, ja napero osasi korjata tilanteen tosi nopeasti. Kilometrin matkalla kuluikin sitten nakki poikineen ja tyttöineen, kun palkkasin edelleen kaikesta spontaktista tosi reilusti. Tähän yritetään edelleen panostaa erityisen paljon. Tepon kanssa elettyjen vuosien jälkeen luoksetulo ja vetämättä kulkeminen ovat meille ne kaksi tärkeintä asiaa. Näin ainakin siihen asti, kunnes tämä penneli keksii jotain kivoja juttuja, joihin emme ole osanneet varautua ;-)

Illalla Yarri sai olla elämänsä toisen kerran vapaana koko kämpässä ilman ihmistä. Toki se on ollut tupakan mittaisia hetkiä, mutta ei sen pidempään. Nyt jätin sen saunan ajaksi ilman valvontaa. Sesukka ei ollut hajoittanut edes sitä kameraa, jonka melkein vahingossa olin asetellut matalalle sohvapöydälle...

Penneli siis eilen päätti, ettei se tarvitse Putkaansa muovimattoa. Toistaiseksi päätös on pitänyt hienosti. Yöthän se on jo jonkun aikaa ollut siisti, aamusella sitten toisinaan pissittää sisällekin. Nyt kaveri piippaa Putkassaan, tai vapaana ollessaan menee takaovelle pyytämään ulos. Tänäänkin kaveri on oikeasti pyytänyt ulos vesisateeseen monta kertaa, vaikka ei tosiaankaan nauti sateesta. Reippaasti se kävelee nurtsille pisulle, eikä enää yritä tehdä tarpeitaan katetulle, kuivalle terassille kuten heti meille muutettuaan.

Kisujen kanssa on tänään ollut sen verran rajua menoa, että siihen on pitänyt ihmisen puuttua. Justiina saa olla suht rauhassa, vaikka nukkuukin Jarpan häkin katolla. Aukusti sen sijaan tuntuisi olevan oiva leikkikaveri. Sen etääntyminen kirvoittaa pienen juoksu- ja mylttäysleikin, jossa Aukusti-parka on alimmaisena. Yarrin suusta tursuaa karvoja, ja kisse iskee tassulla sarjaa rhonttipennun päälaelle. Oli pakko ottaa ronskit otteet - eli vesipullo - käyttöön. Luopumisvihje ei selkeästikään ole vielä riittävän vahva. Napero sai kaksi kertaa vesisuihkauksen päälleen, kun unohti, ettei kissaan tartuta hampailla. Sen jälkeen ei edes yrittänyt muuta kuin haistella ja nuolla Aukustia. Saa nähdä, onko homma unohtunut huomiseen mennessä.

Tänään aloitettiin vähän näyttelyseisomisen alkeita. Ainoana kriteerinä oli seistä neljä jalkaa maassa tavoittelematta namia. Vaikeuksia oli heti, koska Yarri luopuu namista istumalla ja vetäytymällä kauemmas. En ensin tajunnut, että nami pidetään siellä, missä namit muutenkin on koulutuksen aikana, eli taskussa piilossa. Sama asiahan se kai on opettaa paikallaan seisominen, kuin vaikka noutaminenkin. Eihän siinäkään pelata namien kanssa ja houkutella. Tyhmä emäntä. Toivottavasti osasin ottaa opikseni. Huomenna jatketaan uudella innolla.

2.10.2006

Pieni poika nukkui järkyn pitkät yöunet vielä eilisen koko päivän kestäneen lepäilyn päälle. Yöunilta nappula heräsi syömään ja touhuamaan pariksi tunniksi, ja antoi sen päälle Reijon nukkua yövuoron jäljiltä yhteen asti. Taisi maastokisat ottaa vähän voimille! Tänään onkin sitten puhtia piisannut!

Jo jonkun aikaa on ollut toiveena muovimaton poistaminen naperon Putkasta. Takka kun sattuu sijaitsemaan keskellä eristysselliä, ja sen vuolukivilaatat oli pakko suojata pissavahingoilta. Reijon ollessa rautakaupassa kysymässä hyvää kiven suoja-ainetta, oli pikkupoika päättänyt hiukan sisustaa. Se oli reippaana poikana myltännyt koko muovialustan yhteen pieneen kasaan, jotta Iskän ei tarvitse nähdä vaivaa. Suojukset siis poistettiin tänään.

Ylimääräisen puhdin takia lähdettiin kahteen pekkaan metsälenkille, tai siis metsätiekävelylle. Koko lenkin ajan Jarpatti kulki enintään neljän metrin etäisyydellä, ja suurimman osan ajasta tarjosi sivulla kontaktia! Pura siinä sitten puhtia.

Takaisin tullessa alkoi ensimmäisen kerran tulla esiin ison pojan elkeitä: nenä sulki korvat. Kaveri jäljesti minun jälkiäni reippaasti tulosuuntaan... Hmm, ei niin hyvä juttu. Kaksi perättäistä kutsua parin sekunnin välein kaikui täysin kuuroille korville. Minäpä sitten poikkesin tieltä sen verran, ettei penneli nähnyt minua heti. Pari metriä jatkettuaan se hoksasi, että jotain puuttuu joukosta. Sitten olikin kiire Mamman luo! Koko homma täytyi paluumatkalla tehdä kolme kertaa, ennenkuin nappula uskoi, että Mamma tosiaan katoaa joka kerta korvien sulkeutuessa. Palkkaa en pojalle hirveästi antanut sen löytäessä minut, ettei se ala tapansa mukaan ketjuttaa asioita: En kuuntele, Mamma häviää, etsin sen ja saan hirmuisesti namia. Palkkana oli siis löytäminen ja riemukkaat sanalliset kehut.

Metsälenksan jälkeen käytiin vielä Pekko-walesia moikkaamassa. Kyllä vanha walesikin sai taas leikkiä sydämensä kyllyydestä! Se mokoma oikein hoopotti pennun juoksemaan sisällä mieletöntä rallia. Poitsut sitten vähän auttoivat Mummia ruuanlaitossa, ja Jarppa toimi myös paperisilppurina. Tehokkaasti se palasteli paperikorista varastamansa vessapaperirullan sekä munakennon alle kahdessa nanosekunnissa!

30.9.2006

18,4kg

Meillä oli rankka, mutta mukava päivä. Aamulla pakattiin koko porukka autoon ja lähdettiin Kokemäelle seuraamaan rhonttien maastomestaruuskisoja. Olikin mielenkiintoista katseltavaa meille ensikertalaisille! Tosin tuloksista ei ole tietoakaan, mutta mukava päivä oli meille tärkein. Kiitos kaikille seurasta ja kisan kulun selostamisesta.

Yarrin kannalta hetkellisesti mukavinta taisi olla se, että osa kasvatusperiaatteista unohtui samantien, kun tuli muita koiria näkyviin. Meillähän EI kuljeta hihna kireällä, meillä EI riekuta hihnassa, meillä EI tervehditä muita hihnassa. No just niin. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Meillä tehdään taas jonkun verran hommia, että häivytetään päivän huonot käytösmallit :-) Muutenkin ollaan ihan pellossa eläneitä nuihin pikkupennusiin (Bawabun Z-pentue) nähden. Me ei olla edes istumista vielä harjoiteltu kuin yhtenä vaivaisena päivänä. Silloinkin napero oli sitä mieltä, että istuminen pitää tehdä metrin päähän vinosti vasemmalle naamakkain mamman kanssa. Ettäs tiijätte.

Joka kerta on hassua nähdä, kuinka koirat suhtautuvat omanrotuisiinsa erilailla kuin muihin koiriin. Jarpan silmät ihan sädehtivät, kun se tajusi, että paikalla oli kymmeniä rhontteja. Sille kelpasi kaveriksi niin pienet sukulaislapset, sisko, Ruben kuin aikuisetkin koirat. Kaikki olivat tasapuolisesti yhtä kivoja.

Päivän paras anti taisi kuitenkin olla se, että kasvattaja on edelleen tyytyväinen pojun kehitykseen. Meitä vähän jänskätti, mahtaako nappula olla liian tuhdissa kunnossa, mutta aivan sopivalta tuo vaikutti. Tällä hetkellä poju kuulemma näyttää siltä, että vaikutteita olis eniten Meru-mummosta ja Shaka-vaarista. Shakahan on juuri se rhontti, jolle Reijo ensimmäisenä lämpesi.

28.9.2006

Mitään erityistä koulutuksellista ei ole viimepäivinä touhuttu, eikä juuri muutakaan. Pojat ovat edelleen harjoitelleet pitkien päivien viettämistä kaksin. Pisin aika, mitä meillä koirat joutuvat olemaan keskenään, on kuusi tuntia. Tosi hienosti on tämä aamuvuoroviikko mennytkin. Ekana päivänä Yarri oli riehunut lelujensa kanssa kuin heikkopää. Muutoin on vaan löytynyt yhdet tai kahdet pissat koko päivän yksinolosta huolimatta. Melko reipasta!

Muutenkin pisurumba on helpottanyt kummasti. Ehkä joka toinen päivä ilmestyy lattialle lammikko. Nämäkin vahingot ovat ihan ihmisten omaa syytä, kun riekkunutta pentua ei vaan muista heittää välillä pihalle. Onneksi kaveri useimmiten osaa itse pyytää ulos. Se istuu sievästi takaovelleja piipahtaa muutaman kerran. Jos siihen ei reagoi, on lammikko taattu.

Paras vessapaikka tällä hetkellä on juuri olohuoneen ikkunan alla oleva kukkapenkki. Napero lannoittaa juuri oikeasta paikasta. Ainoa pulma on se, että kukkapenkin keskellä ei kasva enää yhtäkään kukkasta, koska myös paras oikopolku kulkee juuri samasta paikasta. Kukkapenkin keskellä oleva iso kivi on nimittäin pihan toiseksi paras tähystyspaikka. Paras taitaa olla se toisessa kukkapenkissä oleva kivi... Tai ehkä se kolmas, tai kanto. Kertaakaan ei ole tarvinnut pelätä koissun putoavan näillä kiipeilyreissuillansa, sen verran hyvä tuntuu tuo koordinaatio olevan!

Pieni sulomuikku on ollut taas pari päivää oikea purukone. Taitaa ikeniä sen verran kutittaa, että jätkää ärsyttää, jolloin se riekkuu enemmän - ja puree. Ollaan kyllä yritetty pitää huoli, ettei pureminen vahvistuisi yhtään. Mr Vesipullon olemassaolo kylläkin rauhoittaa tilannetta huomattavasti... Hyi meitä.

27.9.2006

Eilen sitten vihdoin päästiin sinne tehosterokotuksille. Kyllä huomasi, että meidän naperoa ei olla opetettu odottelemaan kauniisti paikallaan hihnassa. Muut pikkupennelit istuivat tai makasivat omistajansa jaloissa ja korkeintaan hitusen nikersivät lenkkarin nauhaa tms. Mein sälli loikki hihnan mitalla tutkimassa lattian saumoja, ruokatarjontaa, muita koiria (joita ei muka hihnassa tavata), ihmisiä, kummallisia ääniä, ovenrakoja jne jne.

Varsinaisessa rokotustilanteessa huomasin taas, että se meidän pentupaketista unohtamamme äänenvaimennin olisi ollut tarpeellinen. Rabies kuulemma kirveltää jääkaappikylmänä, mutta huoneenlämpöisenä teho laantuu. Eli se on pistettävä kylmänä. Ja sen kyllä kuuli! Äkkinäisempi olisi voinut luulla, että koiraa vähintään viillellään vastaanotolla. Tosi pian kirvely kuitenkin unohtui, kun kiva lekurisetä heitteli nameja lattialle imuroitavaksi. Yarri tosin oli sitä mieltä, että voisi syödä suoraan sieltä kupista, kun siellä oli enemmän nappulaa. Meinasi Veikko-setä tulla yllätetyksi!

Ensimmäinen lääkäri kommentti oli hirmuinen luonteen kehuminen, kun Jarppa meni tietty tapansa mukaan nuolemaan naaman ekana. Lääkäri oli odottanut, että poju joko luimisi pitkin nurkkia tai sitten tulisi naamalle. Moniko pieni rhonttipentu oikeasti tulisi naamalle...? Sydän ja keuhkot ovat aivan kunnossa, imurauhaset ihan ok, nielu ok, hoikkuusaste näytti hyvältä (17,8kg), rakenne näyttäisi Veikon mielestä olevan ok ja etujaljatkin suorat. Eipä tuossa sen kummempaa, pöydällä oleminen sujui hienosti edelliskertaan verrattuna ja muutenkin sälli oli tosi reipas.

Koko eläinlääkärireissun kruunasi uusi tuttavuus! Odotushuoneessa törmäsimme vanhaan lapsuudenystävään, jolla sattumoisin on juuri 4kk täyttänyt Kalle-salukipoju. Treffithän sovittiin sitten heti viimeistään ensiviikoksi, koska pojilla - jotka suinkaan eivät leikkineet odotushuoneessa hihnassa, eivät! - synkkasi tää juoksu- ja painipuoli välittömästi. Kallekin, joka karsasti muita huoneen pennuja, syttyi heti. Kyllä nää hömppäjoonaat heti löytävät toisensa.

25.9.2006

Ei me tänään minnekään lekurille päästykään. Onneksi huomasin jo päivällä, että aika olikin varattu vasta huomiselle. Eipä olisi ollut eka kerta, kun olen väärään aikaan liikenteessä! Jospa siis yritetään huomenissa uudelleen.

16-viikkoisjuhlapäivää vietettiin metsälenkin merkeissä. Yarrilla oli ollut ekan kerran pitkä työpäivä, aivan kuten isolla miehellä konsanaan. Iltasella siis napattiin Onni-grosse mukaan, ja mentiin tähän läheiseen kaupunkimetsään. Minua kylläkin vähän jänskätti, kun pojilla on painoeroa reilut 30kg. Mitäs jos meidän pikkuinen jää jalkoihin, tai joutuu litistyksiin grossejunnun ja puun väliin... Etukäteen sovittiin, että peli vihelletään poikki, jos vähänkään siltä näyttää. Pari kertaa meno äityi niin rajuksi, että homma pitikin laittaa hetkeksi seis. Hommahan meni siis niin, että Jarppa ryntäsi penturhontin täysvauhtiseen kirmailuun, ja Mannikka yritti parhaansa mukaan pysyä perässä. Ainoa vaaratekijä hommassa oli se, ettei Onni saa täyttä vauhtiaan pysäytettyä yhtä nopsaan kuin Yarri. Tämä piti osata itse ennakoida ;-) Pari kertaa sydäntä kyllä kylmäsi, kun Onni päätti pistää kyljelleen maate nujuamaan Parpatin kanssa. Tanner vaan tömähti, ja piti tarkistaa, ettei napero jäänyt alle... Reissun ainoat taisteluvahingot tulivat sittenkin Onnille. Raatelijarhonttimme sai reijät aikaiseksi niin nenään, kaulaan kuin kieleenkin. Onneksi Mannikkaa ei näyttänyt haittaavan!

Iltamyöhällä Yarri sai harjoitella vielä yksin kotona olemista. Sehän ei juuri ole ollut kotona ilman Teppoa. Nappula oli metsälenkistä niin väsynyt, ettei ollut parin tunnin aikana käynyt edes pissalla. Kotiintulo oli aika liikuttava: Teppo juoksi suoraan ulko-ovelta Putkan oven taakse piippaamaan Yarria ulos. Välittömästi pitikin sitten ottaa pienet nujuamiset.

16.9.2006

17,4kg, 52,5cm

Punnauksessa kävi tänään varmasti joku hama. Eilen vaaka näytti iltasella 16,6kg, ja tänään tulokset ampaisivat aina 21,4kg:aan asti. Onneksi huomenillalla on tehosterokotusten aika, jolloin todellinen paino saadaan tohtorin vaa'alla. Nappulan punnaaminen kun alkaa olla hankalaa, kun sen yli pitäisi kurkistaa puntarin lukemaa ;-)

Kosketuskeppireeni, tuskaisan viikkovalokuvan ottaminen ja Nelli ovat huolehtineet tämän päivän aktiviteeteista. Paras oli ehdottomasti Nelli! Leikkituokiosta otettiin taas paljon kuvia, joista ei saatu suunnilleen yhtäkään tarkkaa kuvaa. Nelli-reppana vaan ei ollut aivan elämänsä vedossa, koska sitä pisti ampiainen suuhun. Ei varmaan ollut hääviä retuuttaa pennun kanssa mustekalaa tai mitään muutakaan.

23.9.2006

Yarri on edelleenkin ollut äärettömän kiltti pentu, aivan kuten koko viikon. Nyt kun pureskelu on jäänyt tosi vähälle, kaveri kuuntelee pikkuisen ja on oppinut talon tavoille, alkaa sen kanssa olla tosi kivaa olla. Nyt pennusta alkaa jo nauttia! Valitettavasti aamulla unohdettiin punnata sälli, joten painotietoja joutuu odottamaan huomiseen.

Nöpönen odotteli aamun kiltisti autossa, kun käytiin tekemässä isoille koirille jälkiä ja ajettiin eilen tehtyjä. Kovaäänistä protestointia oli kuultavissa, kun Teno lähti ja napero jäi autoon. Ei se vissiin kuitenkaan hirmu kauaa viitsinyt elämöidä. Ja olipa se autossa ollessaan saanut kehujakin, että on söpö!

Odottelun välissä Jarppa pääsi vähän mielistelemään Elsa-neitiä. Elsa on ainoa vanhempi narttu, jonka kanssa Yarri on luovutuksen jälkeen ollut tekemisissä. Hyvin on Fian ja Merun oppi mennyt perille, että vanhempia pitää vähän kunnioittaa. Elsa on ainoa, jonka kanssa Jarppa vetää korvat taakse ja muutenkin on niin pieni pennukoira, ettei sellaista olekaan. Neitokainen kylläkin lähes herkesi leikkimään pennun kanssa, kun penne vähän yritti. Leeviä sen sijaan ei juurikaan vähempää olisi voinut kiinnostaa.

Pennelillä on tähän asti ollut kauhia pulma, kuinka voisi nukkua auringossa pehmeällä. Tähän asti raasu on pyytänyt aina ulos, ja nukkunut sitten terassilla olevan pienen tyynyt päällä. Tänään napero itse hoksasi, että myös nojatuolissa voi nukkua. Tosin sinne kiipeäminen kävi hieman hankalasti, ennenkuin oikea tekniikka löytyi.

22.9.2006

Emäntä on ollut hirmuisen flunssan kourissa, joten pentupäiviksessäkin on ollut nyt harmillisen pitkä päivitystauko. Tosin mitään ei ole tapahtunutkaan, koska voimat eivät ole riittäneet mihinkään...

Pieni poikakin on kiitettävästi jaksanut nukkua kanssani sohvalla. Tepon kanssa päikäreiden ottaminen ei ole koskaan ollut mikään pulma. Jarpatti on jaksanut touhuilla myös omiaan: vessapaperirullista ja maitotölkeistä askarrellut namipulmat ovat olleet kova sana, samoin kissan kanssa mylttääminen ja ulosopettelun pyytäminen. Emännän voimat ovat riittäneet ainoastaan hyvin lyhyisiin kosketuskeppireeneihin, joissa niissäkin on ollut vaikeuksia. Käsi kun ei ehdi tehdä mitä pää käskee, ja namit lentelevät mihin sattuu.

Yhtenä iltana käytiin pieni korttelinympärysrinksa kävelemässä. Kontakti toimi tosi hienosti, joskin yhden räyhäävän uroksen ohi mentiin enemmänkin houkuttelemalla. Tilanne oli sellainen, ettei oikein voinut jäädä vastaehdollistamaan. Siinä olisi nimittäin voinut käydä enemmän kuin köpelösti.

Tänään käytiin pennelin kanssa kahdestaan metsässä istuksimassa. Ajattelin, että napero saa juosta ja haistella ja väsyttää itsensä oikein kunnolla, ja minä vain istun kannon nokassa lepäämässä. Noh, napero ei juurikaan arvostanut sitä, että sen pitäisi touhuta yksikseen. Se yhden kerran autoonmenoreeni selkeästi tuotti tulosta. Tänään Jarppa oikein ryntäsi autolle, ja jopa loikkasi itse peräloosteriin asti. Hyvä niin. Voi tietysti olla, että syynä on se, ettei olla autoiltu moneen päivään ollenkaan. Metsästä lähteissä tehtiin sitten niin, että laitoin kaverin autoon, syötin sitä vähän, otin ulos autosta, ja tehtiin pieni kontaktireeni. Johan kaverin silmät loisti! Sitten mentiin vauhdilla takaisin autoon - eikä mitään pulmaa.

19.9.2006

Aamulla anivarhain ei laitettu barrikadia makkarin oven eteen. Pari kertaa penneli piti ohjata pois sängyltä norkoamasta, mutta ei mitään ihmeellistä. Aamupäivä on ilmeisesti mennyt hengaillessa, ja päivä kiivaasti leluja riepotellessa ja pissatessa. Päivän tärkein missio on ollut autoon meneminen. Tepon reenien jälkeen tein sitä pari kertaa. Yarri autosta ulos, herkun kanssa autoon, autosta ulos ja herkun kanssa autoon. Samaa tehtiin vielä pari kertaa kotiin päästyä. Johan alkoi kaveri hinkua takaisin sikaosastolle. Kiitos Kaisa! Joskus jonkun muun vaan pitää sanoa ne itsestäänselvyydet ääneen.

Pitkin päivää on otettu luoksetuloa, joka taas toimii, kun palkka on kohdallaan. Olin unohtanut, että kuivanappula ei välttis ole sama asia kuin tuore liha. Luopumista ollaan taas otettu. Nyt yleensä yhden naminhamuamisyrityksen jälkeen muistan antaa vihjeen, jolloin penne pakittaa nätisti pari askelta vaikka veisin namikättä lähemmäs. Namia ei ota ennen lupaa. Näin siis pääosin, tosin työläämpiäkin jaksoja on... Myös kosketuskeppiä ollaan otettu sekä kepin että etusormen kanssa. Etusormen otin ohjelmanumeroon lähinnä näyttelyseisomista ajatellen. Kosketus on vielä lyhyt, mutta lisätään kestoa sitten aikanaan.

Yarri tosiaan pääsi Tepon reenien jälkeen autosta aivan vieraassa paikassa, jossa kulkee vieraita ihmisiä ja koiria. Täytyy sanoa, että olin tyytyväinen, kun nimi pääosin toimi hihnassaollessa. Todella tyytyväinen olin siitä, että myös luopuminen ja etusormen kosketus toimi. Sitä en olisi osannut kuvitellakaan. Tämä kertonee siitä, että jään kaiken kaikkiaan junnaamaan liian helppoihin harjoituksiin liian pitkäksi ajaksi. Sen takia Teponkin kanssa eteneminen on varmaan ollut niin työlästä...

18.9.2006

Tänään ne pikkuiset pentuhampaat ovatkin saaneet kunnolla töitä. Pennu kiittää Päiviä villisian luusta! Se on sen verran herkkua, jotta jopa ihmistä pitää vähän kyräillä ihmisen kulkiessa ohi. Pennelille on sitten käyty heittämässä välillä kinkkua luun kyytipojaksi, jotta hoksaa, ettei kukaan ole varastamassa erikoisherkkua!

Arvatkaapa, montako toistoa meni, että sain kosketuskepin kanssa opetettu kuonolla koskemisen sijasta tassulla läiskäisyn. Aivan totta, yksi ainoa väärä naksu... Perhana. Meillä taitaakin asua rhodesiankoiran sijasta leghorn, kun tuo käytös muuttuu noin nopeasti. Sitä saa, mitä vahvistaa - eikä sitä, mitä haluaa. Puuh. Oli kuitenkin hieno nähdä, että meillä on ollut viikkojen tauko naksun käytössä, eikä kosketuskeppiä paljoa ehditty ottaa ennen taukoa, ja silti se toimi aluksi hyvin. Siis siihen asti, kunnes Mamma kämmi. Naksun käytössä on vain yksi iso pulma: Tenookkeli on sitä mieltä, että kaikki naksuhommat tehdään sen kanssa. Yritin mennä olohuoneeseen Tepon syödessä luuta, laitoin stereot kovalle - ja Teppo oli paikalla sekunnin osassa ekan naksun jälkeen. Sitten me reenattiin Jarpan kanssa Putkassa.

17.9.2006

Nyt alkaa hampaat tippua alhaaltakin. Voi harmi ;-) Yksi on jo lähtenyt, ja toinen heiluu vimmatusti. Vielä kun noi kulmurit tippuis!

Aamulla ei tarvinnut siivota yhtäkään lätäkköä yön jäljiltä. Muutenkin on mennyt jo viikon verran niin, ettei tarvitse vartin välein juosta pihalla. Autossakin nappula jaksaa pidättää yllättävän kauan, varmaankin puolisentoista tuntia. Omaa huolimattomuuttani jouduin tänään luuttuamaan lattioita kylässä, kun en huomannut päästää kaveria riehumisen välillä pissalle.

Käytiin nimittäin Mummua ja Vaaria, vanhempiani, moikkaamassa. Siellä Jarppa pääsi reukkumaan Bingo-perron kanssa. Bingo tosi ei ollut tällä kertaa kovin onnellinen tästä käynnistä, vaan enemmänkin vilautteli hampaitaan. Kyllä Yarri sen sitten lopuksi sai houkuteltua leikkiin, kun oli ensin yrittänyt syödä aamutossua Mummun jalasta...

Ruskan kanssa leikit olivat taas muuttuneet edelliskerrasta. Juoksurajoituksesta johtuen leikki koostuu pääosin painista olohuoneen matolla. Tällä kertaa nujuaminen ja mälvääminen oli jotenkin paljon aikuismaisempaa ja tasaväkisempää kuin viimeksi. Tokihan Yarri on vielä pentu ja pieni sellainen, joten ihmisten täytyy vähän asettaa rajoituksia!

Toimintaa tälle päivälle oli niin paljon, että unohdin jälkitreenin kokonaan. Päivän mittaan pistin merkille, että eilisen ja tämän päivän aikana Yarrin autoonmeno on ollut tosi vastenmielistä, vaikka se autoileekin mielellään. Tähänkin tarvittiin Kaisa sanomaan ääneen ilmiselvä parannusehdotus: jospa koiran ottaisi välillä heti autosta pois, ja jatkaisi niitä mukavia touhuja auton ulkopuolella. Aina ei kai ole pakko lähteä juuri sillä sekunnilla liikenteeseen?

16.9.2006

15,2kg

Olipa jännää mennä aamulla ulos. Yöllä oli ollut pakkasta, ja maa oli ihan kuurassa. Pisutkin piti tehdä jalkaa nostaen - taas kerran siksi, ettei tassujen tarvitsisi koskea maahan!

Eilisiltana Jarppa taas muistutti, ettei me hankittu sille lisävarusteita (äänenvaimenninta) mukaan. Nukkumaanmeno viivästyi sen mielestä, joten napero haki itse pienen sohvatyynyn tietokoneen vierelle. Siihen se reppana yritti itseään sovittaa pienelle kipparalle. Harmistusääntelyt olivat sen mukaisia, koska eihän siihen mahtunut mitenkään! Voi pientä raasua.

Pitkän harkinnan jälkeen päätin, että Yarrilla otetaan ensin "ihmisjälkeä" ja myöhemmin keskitytään verijälkeen. Teinpä sitten huisin pitkän parin metrin jäljen jannulle. Strategia oli sellainen, että jäljellä on paaaaljon makkaraa ja jäljen päässä vielä kippo ruokaa. Tarkoituksena oli ottaa kaveri pois jäljeltä tietyn ajan jälkeen, jos se siellä haahuilee ylimääräisiä. Voi voi, kuinka kurjaa, että loput makkarat jää metsään. Jos olis nopeampi ja tarkempi, ehtis saada enempi makkista. No, tämä ahne kakkiainen sitten yllätti taas. Koko jäljeltä se söi yhden vaivaisen makkaranpalan, ja kulki nenä maassa jälkeä pitkin lähes koko ajan. Ehkä täytyy tehdä heti huomenna uusi jälki ja vähän helpompaan maastoon. Nyt kaikki makkaratkin hukkuivat kuivaan heinikkoon. Tosin voi olla, että tälle nenäeläimelle on turha viljellä palkkoja maastoon, etteivät turhaan häiritse!

14.9.2006

Pari päivää laajentuneena olleet kaulan imurauhaset olivat aamusta melkein mitättömät. Iltasella ne olivat taas kasvaneet kokoa. Ne eivät ole mitenkään huolestuttavan oloiset, joten seuraillaan tilannetta vielä kaikessa rauhassa.

Isäntä ei päivällä ollut kaikessa rauhassa ollenkaan, kun pentu oli alkanut yhtäkkiä kakoa kovasti. Suu oli tarkistettu, eikä siellä ollut mitään. Kuinka isäntä sitten kokeilikin syvemmältä nielusta, ja juuri ja juuri sormien ulottuvissa oli pieni tikun pätkä poikittain kurkussa! Onneksi sen sai nippa nappa sormenpäillä ujutettua ulos. Kivien syönti kun on juuri saatu karsittua tosi vähäiseksi...

Illalla käytiin pienellä metsätiekävelyllä, kun pennelillä tuntui olevan virtaa niin kovin paljon. Teppo-rukka joutui taas liinasta retuutettavaksi. Se oli ajoittain niin ronskin näköistä, että nyt taisimme päättää, että sen homman ei tarvitse vahvistua yhtään. On kai kuitenkin meidän hommamme pitää Teppo porukassa mukana, eikä suinkaan Yarrin! Pikkupojalle meinasi iskeä hätä käteen, kun poistuin yllättäin tieltä metsän siimekseen. Niin lujaa en ole tainnut nähdä nappulan koskaan juoksevan! Sitten se päätti, että on kontaktitreenien aika. Eihän siinä sitten muu auttanut, kun ruveta reenaamaan! Tosi pitkiä pätkiä kaveri piti kontaktia, monen monta askelta ja jaksoi jatkaa vaikka kuinka monta kertaa. Sen jälkeen puhtikin oli kaikonnut, ja energiaa oli vain normaalipennun verran ;-)

Äsken kuvia rajattessani vasta huomasin, että nappulalta puuttuu kaksi keskimmäistä etuhammasta ylhäältä. Jippii - hampaat alkaa vaihtua!

13.9.2006

Mörköpelkuri on pysytellyt piilossa koko päivän. Se reipas, rohkea ja villi pieni rhonttipontti on muuttanut meille takaisin. Taisi olla eilisiltainen kaupunkikävely sen verran ronski teko, ettei pienet puskat tahi harakat tunnu enää missään.

Isäntä on näköjään tänään opettanut Jarpalle, että myös vihellys toimii luoksetulokutsuna. Tosinkaan se ei ole nimen veroinen, mutta ehkä isännälle helpompi käyttää. Autossa odottelua tuli tänään taas paljon, kun Jäpä oli mukana autoilemassa Tepon reeneissä. Kotiin päästyä piti oikein tarkistaa, etten jättänyt koiria reenipaikalle, kun Sikaosastolta ei kuulunut huokaustakaan. Yllättävää sinänsä, koska pentu on ollut tänään niin täynnä virtaa, että Duracell-pupu jää kevyesti toiseksi. Tässä tunnin sisällä kissat on leikitetty, petiä riepoteltu, oltu pihalla, tyhjätty Kongi, ruinattu Tepolta puruluuta, kärkytty astianpesukoneella, lämmitetty saunaa ja tarkastettu olohuoneen pöytä.

Niin, ja alakertaan pikkupoju pääsi vasta nyt ekaa kertaa. Sinne on sen verran pahat rappuset (12 askelmaa, laatoitetut, jyrkähköt) ettei sinne ole asiaa mennä omin nokkineen. Kannoin pennun alas, ja se kävi reippaasti tutkimassa niin saunan, kodinhoidon, askartelu- kuin bilishuoneenkin. Lopuksi se pienen pienellä kannustuksella kiipesi raput ylös. Yleisesti ottaen rappusia pitäisi alkaa totuttaa mahdollisimman pian, koska ainakin etupihalle johtavat raput olivat alkuun tosi vaikeat. Niitä oli kuitenkin helppo opettaa kulkemaan, koska niiden kautta lähdetään aina autoilemaan tai kävelylle, eli niistä on uskallettava mennä, jos mielii mukaviin paikkoihin!

Pissoja tulee sisälle päivä päivältä vähemmän. Aamulla Putkasta löytyi yhdet pissat, ja muita en olekaan päivän aikana luutunnut. Poju on jo sisäistänyt - vähän liiankin hyvin - että ulkopisuista tulee hemppaa. Se käy kyykkäämässä (tai kylmällä nostaa jalkaa, ettei se koskisi märkään nurmeen), pisaraakaan ei välttis tule, ja sitten kaveri tulee ruinaamaan palkkaa. Luulee mokoma, että siitä saa jotain! Eilen se kylläkin pyysi viisi kertaa ulos, tosin siksi, että saa hakea jonkun kivan lelunsa ulkoa takaisin sisälle. Vaan ei se mitään, kaikista ulospyynneistä palkataan toistaiseksi. Toisaalta sisälle ei pääse, ennenkuin ulkona on tehty edes jotain tarpeita! Se on raaka peli tällaisella koiralla, joka ei nähtävästi halua mennä unisena ulos kylmään ja märkään...

12.9.2006

49cm, ellei mittauksessa tapahtunut hirveää virhettä

Meille muutti eilen se mörköpelkuri, jonka olemassaoloon en ole oikein uskonut. Se muutti tasan klo 23, kun oli iltapisun aika. Tähän asti pihan puskat eivät ole olleet kummoisiakaan. Eilen sitten nousi karvat pystyyn, häntä meni koipien väliin ja koira Mamman jalkoihin. Pienen mietinnän jälkeen alkoi ällistyttävän kumea ja miehekäs haukku. Ei sälli silti ehtinyt päästä arastelustaan ennenkuin törmättiin uuteen kammotukseen, siiliin. Sen äärellä Yarria oli helppo syötellä, kun näki, mitä se arastaa. Tänään sitten vastaavan reaktion saivat aikaan säksättävät harakat, sanomalehden rapina naapurin pihalta sekä kaupungilla olleet suihkulähde ja kaivon kansi, viimeiset tosin pienellä varauksella eikä varsinaisella pelästyksellä.

Kaupungilla käytiin vähän käpsöttelemässä, lähinnä harjoittelemassa kontaktia, mutta myös tutustelemassa erilaisiin kaupunkijuttuihin. Hyvin meni ihmisten ilmoilla kävelyt. Luoksetuloreeni ei sitten mennytkään ihan yhtä hyvin putkeen. Reenattiin koko porukka kerralla. Toiset koirat ei juuri haitanneet, mutta ympäristön vaihdos oli aika iso juttu. Kymmeneen vahvisteeseen tarvittiin melkein tuplamäärä vihjeitä, ja se ei ole Yarrin tasoista ollenkaan. Tarkoittanee sitä, että ollaan reenattu liian yksipuolisesti omassa pihassa, metsässä ja helpoissa paikoissa ihmisten ilmoilla. Huomisesta eteenpäin täytyy alkaa vaihdella ja lisätä ärsykkeitä, töitä siis tiedossa!

Palpatille meinasi käydä illalla köpsösti. Teppo söi elämänsä ensimmäistä kanansiipeä, ja pikkupoika meni härkkimään liian lähelle. Eipä tiennyt Yarri, kuinka hyville apajille oli suuntaamassa. Hammasta olisi tullut kohtuullisen pian, ellei nappula olisi nätisti uskonut pientä ylähuulen värähdystä!

11.9.2006

Tänään meillä on asunut hyvin energinen ja purevainen pikkurhontti - juuri kun pääsimme kehumasta, että naaman pureminen on vähentynyt tosi paljon. Onneksi Teppo on synttärisankarina leikittänyt kakaraa, jotta suurin puruvimma on poissa.

Illalla pyörähdettiin kortteli ympäri. Vastaan sattui useampia lapsia polkupyörillä ja potkulaudoilla. Poju ei ollut moinankaan, syötiin vaan vähän juustoa ja otettiin kontaktia. Paikoin sälli kyllä kulki omissa aatoksissaan, mutta silti vastasi pieneenkin hihnan kiristymiseen. Ainoa jänskä asia oli rekan pyörän keskusta, joka haisi tosi voimakkaasti öljylle tjs. Sitä piti kurottaa vähän kauempaa haistelemaan, mutta senkin kanssa päästiin ihan kunnialla sinuiksi. Rinksan jälkeen sitten otettiin vähän kontaktiharjoitusta kotipihassa. Palkka tuli aina kasvoihin vilkaisemalla.

Nyt taisi löytyä kasvismaailman kaikkien herkkujen paras: öljyssä grillattuja porkkanansiivuja. Ne oli niin hyviä, että jopa Teppo kasvisnirsoilija kerjäsi niitä. Jarppa nyt vetelee vaikka raakaa porkkanaa... Vielä ei olla löydetty sitä ruokaa mitä Yarri ei syö. Katsotaan illalla, kun ruuan seassa on matolääke. Tosin viimeksi kaveri veti tahnan pelkältään!

10.9.2006

Taas hurahti aamupäivä autossa odottelua harjoitellen. Poijjaat oli luonnetestissä mukana, ja nappula pääsi tunnin-parin välein piipahtamaan pissulla. Muuten sällit taisivat nukkua rauhassa koko ajan - paitsi mitä Teno nyt vähän puolusteli reviiriään.

Yarri pääsi hihnassa pikaisesti morjestamaan Tamua, Ossi-neitiä ja Peetua, joka ei enää ollenkaan ollut pienen pieni penturhontti. Muutoin tapaaminen meni oivasti, mitä nyt Peetun leikkiinkutsut oli vähän raisuja kokoero huomioiden. Eipä se niinkään Yarria huolettanut, emäntää enemmänkin!

Iltasella käytiin morjestamassa ekaa pikkulapsikontaktia. Hanna on jo tosin 7-vuotias, mutta nuorin tuttavapiirissä oleva lapsi, vauvaikäiset poislukien. Tosi hienosti Yarri tuli nimellä pois, vaikka oli lähellä vastenhyppäämistä pari kertaa. Ennen kotiutumista käytiin vielä metsäautotiellä kävelemässä koko porukalla. Tällä kertaa ei poikettu tieltä metsän puolelle... Pk-jäljessä tuskin tulee nappulan kanssa olemaan ongelmia, jos sen saa vain jäljestämään meno- eikä tulosuuntaan. Kaveri nimittäin meni soratiellä nenä maassa täysin tarkasti tuoretta autonjälkeä... Ja vauhtia oli hurjasti. Sieltäkin tuli nimellä pois - jes! Tepon liinasta roikkuessa nimi ei sitten ihan hyvin toiminutkaan. Tosin se on ihan odotettua, kun kaveri kävi niin kierroksilla. Teppo oli helisemässä luoksetuloissa (jotka poikkeuksellisesti toimivat äärettömän hienosti), kun napero kinnasi liinassa vastaan täysin voimin. Vielä ei olla päätetty, onko roikkuminen hyvä vai paha asia. Taluttimessa roikkumista ei hyväksytä, mutta tuo liina voisi olla ihan jees. Teno ei pääsisi jäljille ainakaan kovin pitkälle, vaikkei sitä itse saisikaan juostua kiinni!

Kotopihassa otettiin pitkästä aikaa luopumista muuten kuin ovien ja ruokakipon kanssa. Se toimi kohtuullisesti. Parin yrityksen jälkeen Jarpatti luopui, pakitti pari askelta ja saattoi istahtaa. Kun namia vei lähemmäs, se saattoi pakittaa vielä lisää, kunnes lupa syömiseen heltisi. Hienoa. Myös tavaroista irrottamista joudutaan jostain kumman syystä harjoittelemaan useita kertoja päivässä. Useimmiten kohteena ovat isännän likasukat. Voi sanoa, että irrottaminen toimii helpoissa olosuhteissa sataprosenttisesti.

Tuntuu siltä, että kivien syönti on jonkin verran vähentynyt. Toki poju on kytkettynä monissa paikoissa, missä on kiviä, ja sitä pääsee estämään. Pihasta on peitetty lähes kaikki sepelikohteet mullalla. Syöminen ei kuitenkaan ole niin vimmaista kuin esimerkiksi viikko sitten. Syönti on pyritty tehokkaasti estämään ja ruokavaliota vähän rukattu (puuron määrää on hieman vähennetty ja kermaviilin + piimän määrää lisätty, ruuan joukkoon on otettu pari nokkostablettia päivittäin). Kaikki suuhun joutuneet kivet pyydetään irrottamaan. Joku näistä on ilmeisesti auttanut, tai sitten uutuuden viehätys on vähentynyt. Toivottavasti loppukin imurointi saadaan pian pois.

9.9.2006

Paino 14,0kg

Eilen meillä olikin Jarpan kanssa jänskä ilta. Päätettiin käydä metsärinksalla tuttuakin tutummassa metsässä, jossa olen itse kuljeskellut melkein 30v. Puolen tunnin kävelyn sijasta me ruvettiinkin Samoilijoiksi. Yhtäkkiä oltiin ihan täysin ja tyystin hävöksissä. Ilta alkoi hämärtää ja minkäänlaista tuttua metsää ei vaan löytynyt. Umpimetsässä alkoi toden totta jännitys tiivistyä. Sitten putkahdimme jollekin heinittyneelle polulle, jonka päättelin vievän jonnekin. Tosin ensin käytiin katsomassa, minne se loppuu... Polku muuttui aina vaan isommaksi, leveämmäksi ja paremmin hoidetuksi. Vihdoin päästiin pienelle soratielle. Täytyy myöntää, että oli helpotus, kun tien varrella tönötti talo, ja tunnistin paikan! Tietä pitkin piti kävellä vielä muutama kilometri, jotta löydettiin talo, jossa oli ihmisiä kotona. Ystävälliset ihmiset sitten lainasivat puhelinta, jotta saatettiin soittaa kyyti hakemaan meitä kotiin. Pikkupoika ei oikein jaksanut enää kävellä...

Äärettömän reipas tuo Yarri kyllä oli. Metsä oli paikoin tosi vaikeakulkuista louhikkoa tai kaadettua vesaikkoa. Isojen ojitusten yli se tuli reippaasti perässä ja vattupusikoissa ainoa inhottava asia oli ihoon liimautuvat hirvikärpäset. Asioita kun pitää tehdä aina kasvatuksenkin kannalta, niin soratiellä oli hyvä harjoitella Kiitos-käskyä. Ja sepä toimikin hyvin! Ihan noin pitkää lenkkiä ei taideta vähän aikaan tehdä, aikaa kulkui parisen tuntia, ja kilometrejä kertyi suunnilleen 5km - paitsi siihen saa varmaan lisätä toisen mokoman ylimääräisisitä harhailuista.

Pelastautumisen jälkeen tutustuttiin kahteen uuteen vesipoikaan, perroihin Toto ja Bingo. Tonttu tapansa mukaan murmutti pikkuisen, mutta ei hetkahtanut, vaikka pentu jopa loikki tosi törkeästi sitä päin. Bingon kanssa nämä kaksi hönöä löysivät heti toisensa. Kemiat kolahtivat välittömästi, ja Bingo unohti jopa Pekon. Näistä höyrypäistä tulee hyvät juoksukaverit, kun Jarppa vähän kasvaa!

Uni olikin sitten viimeyönä hyvin raskasta meillä molemmilla. Nukkumatti viipyi seurassa melkein 8h, jonka jälkeen kävin herättämässä pennelin. Tämä oli nyt toinen yö peräjälkeen, kun Putkasta ei löytynyt pissoja. Sekä illalla että nyt aamulla kaikki tarpeet ovat osuneet myös ulos. Josko tämä pissarumba tästä jossain vaiheessa alkaisi helpottaa, esimerkiksi ensi vuonna ;-)

7.9.2006

Tämän aamun strategiana oli häivyttää makuuhuoneen kielletyn hedelmän leima. Illalla sovittiin, että makkarin ovi jätetään aamulla auki, eikä sen eteen laiteta mitään esteitä. Yarri saa mennä sinne mielensä mukaan, eikä isäntä reagoi siihen mitenkään. Ekan kokeilun perusteella tuntuu tepsivän! Poju tuli tosi kivasti pois sängyn vierestä, kun sille tosi kyllästyneellä äänellä kävi sanomassa, että eihän me nyt täällä viitsitä olla. Tosin kerran tuli niin sanotusti hankaluuksia, kun kaveri päätti, että iskän viereen voi kavuta jalkopäästä, ja luonnollisesti peiton alle... On selvä juttu, kuinka itse saisi aamulla nukkua tosi pitkään - ei muuta kun rhontti nukkumaan väliin peiton alle. Ei tod.

Muuten on ollut tosi kurja päivä. Vettä on satanut niin, että penneliä on tosi vaikea saada ulos tekemään tarpeitaan. Ei sitä nyt juuri hihnassa tarvitse viedä, mutta ei paljoa puutukaan. Ilta hurahti vesisateessa puoltatoista luonnetestiä seuratessa. Koissut olivat sentään autossa mukana, vaikkeivät itse päässeetkään mihinkään toimintaan - eivät edes syömään pihasta hevosen kikkaroita. Loppuilta taidetaan kölliä koko porukka sohvalla viltin alla lämpimässä.

6.9.2006

Palpatissa taitaa olla hitunen bullia. Olen kuullut, että niiden mottona on: "Miksi kiertäisit jonkun jutun, jos voit mennä siitä läpi". Yarppa on muutamana aamuna toteuttanut tätä makuuhuoneen haitarioven kanssa. Tänään emäntä sitten laittoi suljetun oven eteen barrikadit. Ne eivät siis auta avonaisen oven edessä, koska niistä voi mennä yli. Kakara sitten nousi barrikadeille ja tunki itsensä läpi haitariovesta. Se näköjään aukeaa, kun sitä työntää tarpeeksi lujaa jostain kohdasta... Mitähän siihen läpeen keksisi huomenaamuksi?

Masu oli jo aamulla ihan kunnossa, joten eilinen taisi olla ohimenevä juttu. Eilisaamuna Yarri olikin oksentanut pienen kourallisen kiviä. Mistä ihmeestä se on saanut niitä syötyä?

Illalla Jäppis pääsi mukaan Tenhon reeneihin. Sen kanssa harjoiteltiin siinä sivussa, että autosta ei edelleenkään rynnätä ulos, eikä ovi aukea jos peppu nousee penkistä. Hihnassa kävelyä treenattiin myös pikkuisen kotiin päästyä. Matka ei ollut pitkä (ehkä 200m), mutta vahvisteita saatiin kulumaan taas ihan kiitettävästi. Luoksetuloa ei sitten tänään ollakaan ehditty treenaamaan...

Koiraparat taitavat muutenkin jäädä vähän heitteille lähes koko loppuviikoksi. Rhonttien tämänvuotiset luonnetestit järjestetään niin lähellä kotia, että siellä hurahtanee tämän viikon loput päivät. Sääli, että työ haittaa harrastuksia, joten erityisesti kiinnostavat Bawabun T-pennut jäänevät näkemättä.

5.9.2006

Ylienerginen riiviöpentu on muuttanut meille takaisin! Apuva. Ei vaineskaan. Ilta meni pienillä reeneillä ja paljolla autossa odottelulla. Ennen tätä kaikkea oli ollut muutaman tunnin yksinolo, eli virtaa riittää ylimääräksi asti. Viimeisen tunnin nappula juoksi lelunsa kanssa kuin päätön kana, kävi välillä härkkimässä Tenookkelin puruluuta ja siinä sivussa näykkäsi ihmistä. Huoh. Minä tollo annoin sen vielä riehua, enkä laittanut heti jäähylle. Nyt kun sen vihdoin tajusin, pennu oli niin onnellinen, kun se pääsi nukkumaan. Kakara rauhoittui Putkaansa nanosekunnissa, ja pääsi taas tietysti heti soffalle nukkumaan sen jälkeen. Masu oli lapsukaisella myös sekaisin. Täytyy toivoa, että se johtui tuosta päättömästä juoksemiseta, eikä mistään sen kummemmasta.

Luoksetuloreeneissä alettiin ottaa pieniä häiriöitä mukaan. Alkureenit meni tosi hienosti: toisen koiran läsnäollessa 10 käskyä ja 9 kohtuullista/hyvää luoksetuloa, 1 hidas. Kivetkään eivät häirinneet vielä tässä vaiheessa. Olimme seuraavan ryhmän koirille häiriökoirana, ja siinä Yarrin väsyessä kivet alkoivat kiinnostaa. Myös kovasti haukkuva toinen koira vei huomiota, ja nimi ei todellakaan toiminut niinkuin tarkoitus tässä vaiheessa olisi. Tosin se toimi pari kertaa pallon vieriessä kohti, kerran pallolta (pallo oli siis jo suussa) ja jokaisen ohikulkijan kohdalla. Paljon on töitä vielä tiedossa, mutta ainakin paikoitellen täytyy olla edes hitusen tyytyväinen tehtyyn työhön. Nopeuteen pitää kiinnittää tästedes paljon huomiota, sillä huomaan palkanneeni aivan liian hitaita reaktioita.

Taas kerran oli hauska huomata, kuinka koira tunnistaa omanrotuisensa koirat. Yarrin silmät alkoivat aivan sädehtiä, kun se näki Paavo-rhontin reenipaikalla. Sällikkä yritti jopa kiristää hihnaa Paavon luo mennäkseen. Ikävä kyllä pojilla ei ole mitään asiaa tervehtiä toisiansa kesken reenien, koska siellä ei opetella riekkumista ;-)

4.9.2006

Meillä kyllä huomaa, että on ollut loman jälkeen ensimmäinen työpäivä. Putkassa oleminen ei ole tuottanut enää aikoihin mitään pulmia. Yksilönvapautta taas rajoitettiin julmasti, kun aamulla koko porukka ei mennytkään tunnin aamu-unille sohvalle, vaan pieni koiravauva joutui ypöyksin eristysselliinsä. Huuto oli sen mukaista! Onneksi sitä ei kestänyt kun minuutin tai pari.

Kotiin tultuani (pojat olivat vajaa 4h yksin) puhtia on piisannut. Avulias Aatu auttoi kukkapenkkien syysraivauksessa, riepotteli kamoja ympäri pihaa, kiusasi Teppoa, hyppi ihmistä päin, yritti näykkiä ja mitähän vielä! Ei onneksi mitään vakavaa. Toki kerran käytetty paita saadaan nyt lisätä siihen listaan, jonka Yarri jälkeensä jättää... Vähän vaan pienet hampaat osuivat paidan hihaan ja siihen tulikin sitten aika iso palkeenkieli.

Entisestään listalla ovat pikkureiät kirjaston kirjoissa, muovisessa ruokakupissa, vesikupissa, kahdessa paidassa, farkuissa, ihmisissä, Tepossa, parissa muussa koirassa, parissa matossa ja pöydännurkassa. Muuten vaan (ei siis puruvaurioita!) suuhun on yrittänyt tunkea kisumisu, jonka karvat tukkii henkitorven, ulkokukat, kukkapöydältä alas hypännyt kaktus, porsliiniset ruokakipot, jakoavain, kaikki mahdolliset lattialle unohtuneet kengät ja likavaatteet, kivet, räkäliina, kynsisakset, oksasakset, sohvatyynyt, kamera, Tepon hihna, pesuvati, lipaston vetonupit, lattiaharja... Varmastikin saamme tähän listaan jatkoa, jos isäntäväki on yhtä huolimatonta kuin tähänkin asti. Tätä kirjoittaessa sohvatyyny oli siirtynyt listasta "Suuhun tunkeneet" listalle "Pieniä vaurioita kärsineet".

Illalla käytiin reenaamassa vähän hihnassa kävelyä ja kontaktia parin makkarakourallisen voimin. Hienosti se sujuikin! Hihna kiristyi yhden ainoan kerran, ja suurimman osan ajasta napero kulki vasemmalla sivulla ja odotti vahvistetta. Jopa pikkupoikien railakas pyöräily jäi huomiotta, kun eväät olivat niin herkkuja. Myöskään kiviä ei eksynyt suuhun - liekö vaikutus nokkostablettien, piimän lisäämisen tai mielekkään tekemisen. Oli hauska huomata, että Parpanapa suhtautuu vesisateeseen aivan samoin kuin Teppo. Kotopihaan ei voi mennä pissalle, jos edes tihuuttaa vettä. Kävelylle lähtöä - metsälenkistä puhumattakaan - ei estä edes rankkasade.

3.9.2006

Nyt on pakko myöntää, että pari päivää ollaan oltu äärettömän laiskoja. Suunnilleen kaikki reenit on tekemättä, ollaan vaan hengailtu. Arjen alkaessa täytynee ottaa vähän eri meininki käyttöön.

Illalla tosin harrastettiin sosiaalista kanssakäymistä Ruskan kanssa. Pari tuntia tehoreeniä vei kaikki pienen pojan voimat! Yarri kyllä muisti heti, minne oltiin menossa ja touhutunti alkoi heti tuulikaapista. Leikit olivat taas ihan erilaisia kuin edelliskerralla. Yarri yritti selkeästi hakea Ruskaa juoksuleikkeihin, jotka kuitenkin oli vihellettevä poikki heti alkuunsa. Nämä pojat näköjään kykenevät juoksemaan railakkaasti hyvinkin rajatussa tilassa! Vaikka Ruska on tosi kiltti ja rauhallinen pikkupennelin kanssa, saavat metsäretket odottaa vielä kuukausia. Nujuamisleikit olivat pop ja myöskin pari vanutäytteistä lelua tuli purettua. Jäähyjä piti antaa pari kertaa, kun nappula äityi vallan mahdottomaksi. Aikalisä seurasi myös parista astumisyrityksestä, joita meillä ei sallita alkuunkaan.

2.9.2006

Paino 13,0kg, 45,5cm

Voi harmin pilleri, muistin pennun punnaamisen vasta sitten, kun se oli syönyt jo aamusapuskansa. Ruokasatsi painaa ehkä jotain 4-500g, eli poitsun todellinen paino lienee jotain 12,5kg. Tai ehkä vähän vajaa, jos lasketaan myös kaikki se sepeli pois massasta...

Päivällä pojille meinasi tulla tosi pitkä yksinolo, kun oltiin molemmat pitkä päivä töissä. Onneksi Vaari auttoi hädässä - kirjaimellisesti - ja kävi pissattamassa pentua päivällä. Kiitos siitä!

Illalla käytiin vähän remuamassa Pekko -walesin kanssa. Yllätysmomenttina lähdettiin koko porukka metsään, ja haalittiin vähän lisääkin väkeä. Uutena koirakaverina tutustuttiin 10-kuiseen isosveitsinpaimenkoiraurokseen, Onniin. Etukäteen vähän hirvitti, kun pojilla on painoeroa noin 40kg. Mitäs jos alkavatkin leikkimään Näin juostaan toista päin -leikkejä? Tällaista ei kyllä esiintynyt lainkaan, vaan lenksa meni tosi hienosti. Yarrilla jopa toimi nimi tarkoin valituissa kohdissa. Olin tosi tyytyväinen. Kivien syöntiin oli puututtava tosi rankalla kädellä, koska oltiin liikenteessä kivisellä tiellä, josta kaveri imuroi murikoita kitusiinsa oikein urakalla. Niitä sitten kaiveltiin nielusta kouratolkulla... Vaan nyt pojat ovat niin väsyjä, että mennään porukalla sohvalle köllimään!

1.9.2006

Voi kurjuus, viimeinen lomapäivä alkaa lähentyä loppuaan. Ollaan nukuttu poikien kanssa soffalla kolmen tunnin aamu-unet. Teppo nukkui lempparipaikallaan peiton alla polvitaipeessa ja Yarppa makasi mahan päällä. Oli vähän lämmintä, ja herätessä paikat jumissa... Nytpä sitten nautitaan omasta takapihasta auringonpalvonnan ja puruluiden merkeissä. Toki paviaanit välillä viitsivät vähän nujutakin. Mä en halua lähteä töihin, vaan tahdon olla kotona näitten kakrujen kanssa, tahdon!

Kivien syöntiin saatiin vinkiksi kokeilla Urticalcin-nokkostabletteja. Toki noilla on muitakin vaikutuksia, mutta pääsyynä meillä on kokeiluun nuo pikkukivet. Eilen napero sai niitä ekan kerran, annamme ainakin kuuriluonteisesti 9 tablettia päivässä. Raporttia vaikutuksista seuraa myöhemmin.

Iltasella käytiin tutustelemassa taas metsään - ja hirvikärpäsiin. Niitä on näköjään taas aivan mielettömät määrät. Pikkusälli kulki alkumatkan tosi nätisti mukana, ja nimikin toimi. Sitten se putosi rutakkoon, josta tietysti seurasi hirviät heparit. Oikeaan juoksun kohtaan sijoitettuna kutsu toimi. Sitten kaveri päätti, että on metsäilty tarpeeksi. Se otti jalat alleen ja sulki korvansa ja palasi takasin lähtöpaikkaan eli vanhempieni pihaan. Jotta semmonen reissu. Täytynee vielä toistaiseksi tehdä sellaisia lenkkejä, että palataan eri kautta kuin mistä ollaan menty, koska sellaisilla retkillä napero ei ole lopettanut lenkkejä oma-alotteisesti.

31.8.2006

Tänään päätettiin pienen pohdinnan jälkeen uhmata palkkaamista pelkästä luoksetulosta. Nimestä tulee edelleen paras palkka, mutta jotain muutakin otetaan ohjelmistoon. Käytiin kaupungilla pienellä kontaktikävelyllä. Matka ei ollut järin pitkä, mutta vastaan tuli monta ihmeellistä asiaa. Talutettava polkupyörä ei ollut mitään, mutta sitä taluttava mies (ja ne kaikki muut ihmiset myös) olivat järin ihastuttavia. Aladoobin voimalla niistäkin päästiin ohi. Pyörämies sai kuitenkin raaputtaa hieman pientä penneliä. Matkalla oli tutkittavaksi myös sadevesikaivoja, kuivia koivunlehtiä, ovenedusritelikköjä, metallilevy, itseaukeavat suhisevat ovet sekä liukas laattalattia. Suurimman häkellyksen aiheuttivat odotetusti ovet, mutta niistäkin poju kulki tosi nätisti läpi - vaikka meinattiinkin jäädä jumiin ovien välikköön, kun ovet jumiutuivat kiinni. Tästä eteenpäin pitänee käydä joka päivä pienellä lenksalla tuolla kaupungilla, jotta penne hoksaa, ettei kaikkia ihmisiä tarvitse kuitenkaan moikata.

Kivien syönnistä meinaa tulla meille oikein ongelma. Tässä vaiheessa se on ongelma ainoastaan emännälle, joka pelkää kaikkea suolitukoksista lähtien. Nappula imuroi suu ammolla kaikki mahdolliset pikkukivet - ja vähän isommatkin - ja nielaisee ne ihan suvereenisti. Jos olen tarpeeksi nopea, saan kiven pois suusta kiitos-käskyllä, mutta aina en huomaa kivien eksymistä suuhun. Myöskin betoniseinää kaveri tykkäisi nuoleskella...

Eilen ja tänään sällikkä on opetellut ulospyytämistä. Se osaa hienosti piipata takaovella, ja pääsee tietysti ulos joka kerran, koska haluan vahvistaa sitä. Pieni pulma asiassa vain on: kaveri pissii ensin sisälle, ja sitten vasta pyytää ulos. Hmmm. Ehkä täytyykin tehdä niin, että sen päästää ulos vain silloin, kun se ei ole lirkkinyt lattialle. Tämäkin täytyi ensin kirjoittaa päiväkirjaan, ennenkuin sen tajusin. Kouluttaminen todellakin on yksinkertaista, mutta ei todellakaan helppoa!

30.8.2006

Eilen aamupäivästä lähdettiin ajelemaan kohti Poria. Käytiin nimittäin treffaamassa Yarrin kasvattajaa Satua ja toista siskoa Yaffaa. Ikävä kyllä Yalda-pikkusisko ei päässyt osallistumaan. Vaan näillä "isoilla sisaruksilla" piisasi hauskaa. Yarrilla oli ensimmäisen kerran oman kokoisensa ja -ikäisensä leikkikaveri, ja meno oli juuri sen veroista. Kyllä ne olivat niin sisko ja sen veli!

Opiskelussa siirryttiin eilen luoksetulon paikan omaksumiseen. Paikaksi on alustavasti päätetty eteen istuminen. Sii