Yarri

Kun Teppo oli täyttänyt kolme, alkoi emännällä kyteä kaipuu isomman koiran perään. Tuntui vain, ettei sopivaa rotua ollut olemassa. Kaikki halutut ominaisuudet speksattiin hyvinkin tarkkaan, ja aina vain listan kärkeen nousi rhodesiankoira. En ollut koskaan nähnyt sellaista livenä, joten alkoi vimmainen rhodejen bongailu ja omistajien haastattelu. Vuoden etsinnän jälkeen rhontista oli noussut esille yksi miinus: se on ajava koira. Tämän pikkuisen seikan ei annettu häiritä, koska kaikki muu oli kohdallaan paremmin kuin hyvin.

Seuraavaksi aloimme etsiä meille sopivaa kasvattajaa. Ensimmäiseksi vierailukohteeksi sattui Satu Laakson Bawabu -kennel Porin Viasvedellä - ja se jäi myös viimeiseksi. Kaiken kukkuraksi satuimme olemaan sopivaan aikaan liikenteessä. Vain pari kuukautta ensivisiittimme jälkeen Sadulle oli tulossa pentuja meitä kovin kiinnostavasta yhdistelmästä. Monen sattuman jälkeen meille muutti loppukesästä 2006 pienen pieni rhonttipoika Yarri.

Pikkupennusta asti Yarri on ollut kovin määrätietoinen. Sillä on selvät sävelet mitä se haluaa –ja tekee sen äänellään tiettäväksi. Pienoinen piipitys taitaa olla Fia-mummulta perintöä! Yarri on myöskin tosi reipas. Se ei pienestä hätkähdä, ja palautuu vastoinkäymisistä välittömästi. Pää tuntuisi siis kaverilla olevan kohdallaan. Tosin tuossa 8-kuisena sillä alkoi jonkin sortin hormoonimyllerrys, jonka myötä toimintaan on tullut hippunen jonkin asteista varovaisuutta. Yksikään kummallinen ”mörkö” ei silti ole jäänyt tarkistamatta. Pennusta asti Yarrille on ollut kova paikka yksilönvapauden riistäminen, esmes eristäminen, kiinnipitäminen jne. Niitä ollaankin sitten harjoiteltu oikein urakalla. Rhonttiloinen näyttäisi olevan myöskin nopea oivaltamaan asioita, joten tavan arjessa sen kanssa täytyy olla tosi tarkkana, ettei se saisi vahvisteita mistään epätoivotusta käytöksestä. Tosin tähän asiaan vaikuttanee sekin, ettemme ole aiemmin osanneet kiinnittää huomiota koiran jatkuvaan oppimiseen. Malttia ei sälliltä vielä alle vuosikkaana kauheasti löydy. Kaverilla on tekemisen intoa, mutta osa innosta suuntautuu ympäristön tarkkailuun ja haahuamiseen, ja se unohtaa mitä oltiinkaan tekemässä. Kotona napero osaa rauhoittua soffalle köllimään, eikä suinkaan ole menossa koko aikaa. Ihmisiä Yarri rakastaa aivan hyppimiseen asti, niin kuin kai suurin osa rhodeista.

Kutsumanimen valinta oli meille pitkä prosessi. Olisimme halunneet muuhun laumaan sopivan nimen - suomalaisen miehen nimen - jota ei ole kenelläkään muulla. Kaiken kukkuraksi halusimme nimen alkavan yyllä, koska siskojenkin nimet alkoivat sillä. Yuman ja Yaron jälkeen päädyttiin kuitenkin isännän ehdotukseen, Yarriin. Oli hauskaa googletella nimeä jälkikäteen. Yarri on ilmeisesti Australian aboriginaalien suuri sankari, jonka mukaan on nimetty yhtä sun toistakin. Tämän tarinan mukaan seuraavasta koirastamme pitäisi tulla Jacky, joka oli Yarrin toveri suuressa pelastusoperaatiossa. Yarri on/oli myöskin australialainen koiran kokoinen peto (Queenslandin tiikeri). Tuo peto kuuluu pussieläimiin (marsipial), mikä on sinänsä hassua, koska puhuin näistä pikkupennuista marsupilameina, kun ne olivat ihan pieniä. Sattuma oli sekin, että toisessa maailmansodassa USAn lennostossa palveli Reuben Yarri New Jerseystä. Ruubenhan on meidän Tepon bestis.