Tepon ensimmäinen vuosi

Alkuhuomautuksena kerrottakoon, että tätä päiväkirjaa ei ole koskaan kirjoitettu ”julkiseksi”. Idea sen kirjoittamiseen tuli, kun Teppo oli ollut perheessä jo pari kuukautta. Kaiken kukkuraksi kirjoittaminen tuli hankalammaksi ja hankalammaksi, ja nettiajan koittaessa loppui kokonaan. Vaan tässä vähän muistelmia Tenookkelin alkuajalta.

Teppo Töppösen päiväkirja

Mun pitää ensiksi kertoa, että tää päiväkirja ei ole alusta asti kunnon päiväkirja. Pienenä luulin, ettei pojat voi pitää päiväkirjaa, ja nyt yritän vaan muistella jotain, mitä tapahtui silloin, kun olin vielä pieni. Nyt olen jo neljä kuukautta ja kolme viikkoa vanha. Iso poika siis.

Mun nimi on Teppo. Tai oikeastaan se on Emmajunga’s Eleventh Day, koska mä olen syntynyt WTC:n ekana muistopäivänä. Mun tuleva äiti halusi musta kuitenkin mieluummin Teppo Terroristin kuin Osama Bin Ladenin, joten Teppo musta tuli.

Mä olen karkeakarvainen kääpiö. En mä siitä kääpiöstä tiedä, on se kai kuitenkin parempi osa kuin Iskällä, se on kuulemma kaniini. En kyllä ymmärrä kuinka koira ja pupu voi…no tiedättehän te. Kai se sitten kuitenkin onnistuu, olenhan mä ja siskoni siitä todisteena.

Meille meinasi käydä köpelösti, kun mulla tuli vähän kiire maailmaan. Oli ekana tulossa kurkkaamaan maailman ihmeitä, mutta mun suuri pääni meinasi jäädä jukeliin. Siskot kun yritti vielä kiilata sieltä ohi, niin hupsusti olisi ilman tohtoria käynyt. Onneksi minut ja siskot, joiden nimet on Omppu ja Ronja, saatiin kunnialla lapsuuskotiin.

Siellä meillä olikin vilinä ja vilske. Kasvattajan, Kaarinan, lisäksi meil-lä asui sen mies ja kaksi lasta, äitini Hilda, mummoni Tiuhti, jenkit Anni ja Rommi, kultsu Nella ja kissumisut Sisi ja Peppi. Eli vauhtia piisasi, vaikka näinkin pääosin ihmisiä ja äitimuoria.

Mun uusi äiti eli Mamma, Mia, kävi katsomassa meitä kun olin reilun viikon vanha. Ei se ollut ajatellut ottaa mitään mininakkia, se kun oli tottunut vähän isompiin elikoihin. Sillä oli kuulemma ennen ollut tanskandoggi, joka oli mennyt koirien taivaaseen puolitoista vuotta aiemmin. Mä en kyllä ymmärrä, mikä se sellainen taivas on. Ehkä se on vähän kuin maailma, kaikkea uutta ja kivaa täynnä. No, joka tapauksessa mä hurmasin Mamman, ja se päätti ottaa mäyriäisen. Sillä oli kuulemma pitkät viikot, kun se vartosi mua kotiin.

Yhtenä päivänä mä sain sitten olla melkein koko päivän ilman ruokaa. Se oli kamalaa, päivä oli pitkä kuin nälkävuosi. Mamma kyllä väitti, että vaan yksi ruoka jäi väliin. Mä en kyllä usko, yritti kuitenskin hoopottaa mua. Sitten keskiyöllä, kello oli ainakin seitsemän illalla, se tuli korin kanssa ja vei mut pois siskojen luota. Musta oli ihanaa, kun sai nukkua pari tuntia kaikessa rauhassa ja ihana turpoavan ruuan tuoksu leijaili purkista nenään. Tuntui, että tää vois olla se koirien taivas.

Mammaa vähän jännitti, että kuinka mut otetaan uudessa kodissa vastaan. Mun uus Iskä oli mennyt jo töihin, koska se joutuu välillä tekemään yötöitäkin. Ajaa varmaan unissaan pupua, näin mä päätte-lin. Mua oli kuitenkin kotona odottelemassa kaksi kissaa, arkajalka Justiina ja jellonakissa Aukusti. Sekarotuisia reppanoita, kuulemma. Jellonakissa tuli heti tutustelemaan, se oli ihan kiva. Arkajalka taas katsoi Mammaa, ja sanoi ihan selvällä kissan kielellä: ”Voi ei… Taasko sä raahasit tänne jonkun rääpäleen?! Ei kai se jää tänne asumaan?”, tuhisti nenäänsä, kääntyi niskojaan nakellen ja lähti pois. Se varmaan luulee olevansa joku hemmetin kuningatar, kun se on ollut ensimmäisenä tässä huushollissa. Mokoma katti!

Mä lähdin heti ekasta hetkestä kartoittamaan uutta maailmaa. Pari tuntia vierähti velvollisuuksia hoidellessa, kun mun täytyi tutkia joka nurkka, ennen kuin saatoin ruveta maate. Onneks toi uus Mamma tajusi antaa sitä ruokaa, jonka tuoksu oli vainonnut mua jo pidemmän aikaa. Mamma sammui kuin saunalamppu (tai –tonttu) jossain vaiheessa, ja mun oli pakko mennä pitämään sille seuraa. Ei päästä-nyt mua edes sänkyyn, varsinainen roisto! Mä yritin kyllä nirkkiä vä-hän sähköjohtoja, mutta ei sekään auttanut. Mamma vaan kiekaisi niin, että mä säikähdin ja mulle tuli hikka. Sitten se laittoi valon pois ja alkoi kuorsata, retale. Ja sama juttu aina, kun mun kulmahammas osui johonkin. Joka ainoa kerta se kuuli sen, vaikkei luulisi sellaisen kuorsauksen läpi kuulevan edes WTC:n romahtamista.

Ensimmäinen yö meni siis ihan rattoisasti, kuten kaikki seuraavatkin. Mamman ei tarvinnut kaivaa esille edes unirättiä, johon oli imeytetty syntykodon tuoksuja. Tuolla se on sillä vieläkin kaapissa.

Nuo onnettomat ihmiset raahas mua koko ajan ulos kylmään ja pak-kaseen. Ajatelkaa, ne teki sitä jopa jouluna, kun oli yli kolkyt astetta pakkasta. Ne on oikeasti sadisteja! Onneks mä osaan pidätellä tosi hyvin. Juoksen suorinta reittiä ulko-ovelta olohuoneen takanurkkaan, niin pian kuin näiltä töppöjaloiltani pääsen, ja sinne teen joulu- tai mitkä tahansa tortut. Pissut teen pääosin ulos – tai paperille tai keittiön upouudelle laminaatille tai parketille tai eteisen matolle tai Mamman sängyn viereen tai…

Ekat pari viikkoa meillä meni tutustellessa puolin ja toisin. Yhtäkkiä toi uus Mamma hävis jonnekin. Iskä sanoi jotenkin katkeran kuuloi-sesti, että Mamma lähti Karibialle rilluttelemaan, ja hylkäs meidät ko-tiin. Mä oon yrittänyt unohtaa sen ajan, kun Mamma ei ollut kotona, koska tollanen hylkääminen on ihan epäreilua. Päätin sitten alkaa pitää mun päiväkirjaa. Vaikka eihän pojat oikeasti pidä päiväkirjaa, ei-hän… Mutta Mamma siis jäi paljosta paitsi, lällällää. Mä olin 2,5 kk nuori, kun mä aloin nostaa jalkaa. En tiedä, miksi Iskä siitä niin vouhotti, samaa pissaahan sieltä tulee kyykkimälläkin. Toisaalta mua oli kyllä kiitelty kyykkäämisestäkin kovasti. Ota noista kaksijalkaisista selvää! Vertailivat siihen doggivainajaan (vainaja tarkoittaa kuulem-ma kuollutta), joka oli nostanut koipea jo puolivuotiaana. Haloo! Oliko se muka jotenkin kehityshäiriöinen, vai?

Voi sitä riemun päivää, kun Mamma palasi maailmanympärimatkalta kotiin! Olisin livahtanut ulos nahastani, jos olisin vain päässyt. Oli se vallan ihanaa! Mamma yritti olla hirmu reipas, mutta mä näin, kuinka sillä oli tippa linssissä. Se oli raasu pelännyt, etten mä enää tunne sitä. Onneksi sitäkin helpotti, kun mä nuolin sen jalat, kädet, naaman, nenän reiät, silmät, niskan ja korvakäytävät. Ja aivot, kuulemma. Mun kieli ylettyy kuulemma korvan kautta aivoihin asti.

Kissojen kanssa ollaan tosi hyviä kavereita nykyisellään. Sen jellonakissan, Aukustin, kanssa meidän poikien leikit menee välillä Mamman mielestä turhan rajuksi. Me ekaksi ajetaan toisiamme vuorotellen takaa, takaa-ajajaa vaihdetaan lennossa. Sitten me päädytään sylipainiin, joka on leikin hauskin osa. Ellei Mamma tule väliin, paini loppuu siihen, että me käperrytään samaan säkkituoliin nukkumaan. Mun suusta roikkuu Jellonakissan karvoja, ja Jellonakissan varpaanvälistä sojottaa mun harjaksia. Mamma kyllä tulee useimmiten väliin, ja lopettaa leikin. Itku pitkästä ilosta, se aina sanoo. Ihan tyhmää!

Arkajalan kanssa yritän joskus samaa, mut se ei tajuu, ei kerta kaikkiaan. Se juoksee kyllä karkuun, mut se ei osaa ajaa takaa vaikka kuinka yritän opettaa. Eikä se ymmärrä painistakaan tuon taivaallista. Se vaan kiemurtelee ja haroo tassuilla ilmaa ja korisee. Sitten kun se ei enää viitsi, se sanoo ”piip” ja Mamma tulee nappaamaan mua nis-kasta ja hyihyttelee. Katala nainen se Justiina, pompottaa Mammaa tuolla lailla.

Yhdestä asiasta meillä oli alkuun erityisen paljon erimielisyyttä. Mä olen sitä mieltä, ettei mua pidetä väkisin paikallaan silloin, kun mun tassuun kosketaan. Sitä Mamma yritti, ja vielä katkoi mun vaivalla kasvattamia kynsiä. Jos olisin ilkeä, niin voisin sanoa pari valittua sa-naa. Mutta mä olen kiltti, joten tyydyin vaan huutamaan ja kiljumaan niin, että Mamma pelästyi. Se lopetti ronkkimisen, ja mä jo luulin että pääsin voitolle. Vaan ei ollut niin yksinkertaista, ei. Mamma mokoma otti tiukan niskalenkin ja lyhensi mun kynnet. Ja mä huusin ja kiljuin ja itkin ja rimpuilin ja purin ja tein kaikkeni. Vaan ei auttanut. Tein samaa kuukauden jokaikisenä päivänä jokaikisen tassun ja jokaikisen kynnen kohdalla. Vaan ei auttanut. Sitten en enää viitsinyt. Oikeasti en muistanut, että piti kiljua, ja sitten en enää voinut aloittaa uudestaan, kun Mamma niin sinnikkäästi teki töitä. Vaan nyt on Mamma onnellinen, saa sekin kokea onnistumisen iloa.

Mulla on muutama hyvä kaveri. Mamma sanoo, et mä saan vielä paljon kavereita, mut mä olen vielä niin pieni, etten ole kaikkia vielä tavannut. Oikeastaan ekat vieraat oli mun Qummitädin lapset, Nopsu ja Tomppa. Ne on aika ihania. Nopsulla on ihanat hiukset, joita mä välillä puren. Tompan naama taas maistuu hyvälle, kun sitä nuolee. Ja ne molemmat osaa raapia mua taivaallisen hyvin. Kaikki lapset ei kyllä ole kivoja. Yks pieni poika heitti mua vasaralla päähän. Onneksi se oli muovivasara. Mutta Mamma lupasi, ettei mun tarvitse tykätä siitä pojasta. Muut lapset on kyllä ihan kivoja, kun mä vaan eka varmistan, ettei niillä ole työkaluja mukanaan.

Qummitädin toinen koira, Nekku eli Neppi, on mun parhaita koirakavereita. Se on vielä pienempi kuin mä, eli mä saan tuntea itseni isok-si, suojelevaksi mieheksi. Muuten hyvä, mut mä en pärjää sille missään, en ainakaan vauhdissa. Mun pinna aina palaa, kun mä yritän juosta sen perässä, ja mä kerkeän ottaa kaks askelta, kun se on juossut jo kaks täyttä ympyrää mun ohi. Musta se on aika edistä. Sen pitäisi rohkaista mua, kun mun itsetunto on vielä heikko. Niiden toi-nen koira, Siru, ei jaksa ollenkaan kuunnella meidän metelöimistä. Mutta se onkin jo vanha, ainakin kolme vuotta.

Sitten mä tunnen vielä pari tyttöä, Moonan ja toisen Sirun. Ne on kyllä sellaisia, että mä nään niitä tosi harvoin. Mut ihan kivoja pimuja nekin on, vaikka Siru onkin jo vanha, kymmenen tai jotain. On mulla poikakaverikin. Tai ei se tietysti ole poikakaveri vaan kaveri. Tai oikeasti niitä on kaksi. Toinen on Toto, espanjanvesikoira. Se asuu Enon tyttökaverilla Teresalla. Se on aika vekkuli koira. Meillä piisaa aina vauhtia, kun me nähdään. Toisen nimi on Pekko ja se asuu mun Mummolla ja Vaarilla. Se on walesinspringeri. Eka se pelkäs mua, mutta kyllä me jo nyt ollaan kavereita. Välillä se leikkii mun kans ihan kunnolla, mut sitten välillä se saa jotain mustiskohtauksia, ja sit se omii kaikki lelut itselleen. Ei se kuitenkaan haittaa, koska silloin Vaari leikkii mun kans tai Mummo antaa herkkuja.

Herkuista puheenollen… Mun toinen mummo on Herkkumummo. Siltä saa aina possunkorvia, putkiluita, hirvipyöryköitä, paprikaa ja kurk-kua. Kaikkia ihania herkkuja. Sen mies, Ukko, yrittää aina houkutella mua asumaan sinne, mutta en mä jää. Mamman ja Iskän tulis niin kova ikävä. Ehkä vähän Jellonakissankin.

Niin, sitten kaikki hössötti ihmeesti jostain Joulusta. Mulle ei oikein selvinnyt, mikä se oli. Mamma ja Iskä vaan piti mahojansa ja vaikersi. Tekiköhän se graavilohi jotain niiden massuille? Ei se kyllä muhun vaikuttanut. Kuten ei kinkku tai raaka sipulikaan. Ainoa kiva oli se, että kissat sai sellaiset kivat rahisevat possut, jotka mä sitten nyysin itselleni. Kaikki talon pehmoleluthan on mun, eiks se ole itsestään selvä?

Mun mielestä Uusivuosi oli paljon kivempi. Silloin pääsin Nekun, Sirun, Nopsun ja Tompan kans koko illaksi. Saatiin leikkiä oikein mielin määrin. Mamma mietti etukäteen kovasti jotain, mitä se sanoi pommeiksi. En mä kyllä sellaisia huomannut ollenkaan. Siru kyllä vauhkosi jotain, mutta me Nekun kans vaan leikittiin ja leikittiin. Paras oli se, kun me ei oltais saatu lähteä keittiöstä, kun mä vielä silloin pissailin mihin sattuu. Ihmiset rakensi omasta mielestään hienoja esteitä oviaukkoihin. Sitten ne meni käymään pihalla…ja arvaatte varmaan, oltiinko me keittiössä, kun ne tuli takaisin sisälle! Ei oltu, ei. Eikä me kyllä kerrottu, kuinka me päästiin niistä esteistä ohi. Tai oikeastaan läpi…

Ihan tammikuun alussa mä jouduin uudestaan rokotuksille eläinlääkäriin. Siellä on tosi kiva täti, sen nimi on Pia. Se puhuu paljon, samalla lailla kun Mamma. Siellä yleensä kuluukin aika kauan aikaa. Se rokotus oli ihan asiallinen, ei se paljoa enempää sattunut kuin ekalla kerrallakaan kun Iskä käytti mut. Mutta sitten se tätsä iski jonkin hervottoman putken kokoisen neulan mun niskaan! Ihan tuosta vaan, ihan arvaamatta! Salakavalasti suorastaan. Hyvä ettei niska mennyt poikki. Mutta kyllä mä sitten huusinkin niin, että koko kylä raikui. Salaa ei pienelle pennulle tällaista tehdä. Minä pidän huolen siitä, että kaikki saa kuulla. Seuraavalla käynnillä aloin huutaa jo valmiiksi, kun Pia toi vielä isompaa laitetta mun niskaa kohti. Yritti se selittää, että sillä muka testataan sen edellisen piston mikrosirua tai jotain. Niin varmaan joo! Yritti kuitenkin laittaa lumipallon tai jotain yhtä suurta mun niskanahan alle.

Loppiaisen jälkeen koitti hirveä arki. Mamma oli niitä kahta viikkoa lukuun ottamatta mun kanssa kotona joka päivä ja koko päivän. Mitä nyt välillä kävi jossain, mitä se sanoi hermojen lepuuttamiseksi. Mutta sitten… Se lähti jonnekin Töihin. Se aamulla lähtee, ja sanoo että ”Teppo on kiltti poika ja odottaa. Mamma tulee pian.” Ja pah, sanon mä. Miten niin pian, kun mun ehtii tulla jo hirmuinen nälkä, ennen kuin se tulee? Tosin mun on koko ajan nälkä, mutta se ei kuulu tähän…Oikeasti on kyllä ihan jees, kun saan välillä kiusata kissoja ihan rauhassa, ilman että kukaan puuttuu asiaan. En ole viitsinyt edes laittaa huushollia uuteen uskoon, koska musta se on aika kiva näin. Vähän piilottelen kyllä jätöksiä sinne tänne, mutta en paljoa.

Mulle avautui kokonaan uusi maailma. Meidän keittiöstä lähtee portaat alas, ja siellä on ihan yhtä paljon lääniä kuin yläkerrassakin. Mulla oli aivan hirmuinen työ tutustua koko paikkaan. Ja tietysti pissaa kului, että sain merkattua sen reviirikseni. Onneksi Mamma ja Iskä ei huomanneet…Sieltä kellarista löytyi myös sellainen kuuma paikka, missä on kovat penkit. Se on aika metka. Siellä me Arkajalkakissan ja Jellonakissan kanssa köllitään. Mä en kyllä pääse niin ylös kuin kissat, mut mä löhöän lattialla. Siellä on kivaa. Sitten sen kuuman jälkeen pääsee juomaan hanasta vettä. Se on kyllä vielä harjoittelun alla, koska siitä vedestä on tosi vaikea saada kiinni. Kissat ei viitsi treenata sitä olleskaan. Ne ei oikein osaa ottaa haasteita vastaan.

Tammikuun lopussa mä aloin pelätä ihmisiä. Vieläkin pihan ohi kulkevat voi olla tosi pelottavia, jos ne ei puhu mitään, ja huitoo vaan sellaisilla kepeillä. Iskä sanoo niitä sauvakävelijöiksi, ja väittää, ettei ne käy kimppuun. Toistaiseksi olen saanut ajettua ne pois murisemalla ja haukkumalla. Yhtenä päivänä tuli tosi kamala mies, Roskakuski. Se vaan tuli meidän pihaan, vaikka mä murisin sille. Mamma kävi supisemassa sille jotain, kertoi varmaan kuinka pelottava mä olen. Onneksi kaveri tajusi ruveta antamaan mulle namia. Samoin teki aamupostinkantaja. Kai Mamma kertoi, ettei meidän pihaan tarvi tulla ilman lahjoja. Nyt mä vaan heilutan molemmille häntää ja pyydän rapsutuksia ja namia.

Nyt päästään varsinaiseen päiväkirjaan, kun sain lahjottua Mamman kirjuriksi. Tuo alku nyt on sellaista pentuajan muisteloa. En edes kunnolla muista, kun siitä on jo niin kauan.

2.2.03

Tämä päivä jää kyllä ikuisesti mieleen. Mä olin rapuissa menossa Mamman perään kellariin, kun jotain tapahtui. En myönnä, että olisin kompastunut omiin jalkoihini, Jellonakissa varmaan tönäisi mua, tai sitten se oli hurrikaani. Joka tapauksessa mä menin raput alas niin että silmissä vilisi. Ja kyllä sattui. Mamma paineli ja paineli, mutta en mä silloin itkenyt. Silloin vaan, kun jokin osui rintaan. Nukuin koko päivän. Onneksi Mamma antoi särkylääkettä, kun Iskä pakotti sen ensin soittamaan eläinlääkärille.

3.2.03

Päivä kului edelleen pötkötellessä. En viitsi edes kiusata kissoja. Pissalla olen vain käynyt. Ja syönyt. Tänään ei herunut edes särkylääkettä. Julmaa…

6.2.03

Pari viime päivää on mennyt jo ihan kivasti. Rintaan sattuu enää harvoin, jos ollenkaan. Välillä yritän muistaa kiljaista, että Mamma pysyisi varpaillaan ja hellisi mua kantamalla kaikki raput. Iskä kyllä raukkamaisesti kanteli sille, että ajoin eilen kissoja takaa. Ja sit muka poikien pitäis pitää yhtä!

7.2.03

Päivä oli tavallista lököttelyä, kun Mamma oli Töissä. Illalla mentiin käymään Herkkumummolla. Sinne oli tullut kaksi tunkeilijaa. Ne oli ihan kuin ihmisiä, muuta hirmu pieniä, ne juoksi mua karkuun ja kiljui. Ne oli aika pelottavia. Mutta kyllä mun piti koko ajan seurata, että mitä ne tekee. Sitten loppujen lopuksi ne oli ihan kivoja, kun ne ei enää juosseet karkuun, vaan antoivat mulle namia. Ne oli kuulemma Kaksostytöt.

8.2.03

Astianpesukone meni rikki. Iskällä taisi palaa pinna, kun se joutui tis-kaamaan. Mamma kun on sellainen laiskan sorttinen emäntä. Illalla Herkkumummo antoi mulle luuta. Muuten kaikki meni hyvin, mutta yöllä oli koko ajan kakkahätä. Onneksi Mamma heräsi, kun piipitin ovella. Mä en tajua, kuinka se oli niin tyytyväinen, vaikka mä herätin sen ainakin kuusi kertaa. Se vaan höpisi jotain sisäsiisteydestä ja luuttusi kakkakasoja lattialta. Tähän asti se on aina mulkoillut mua, kun se on joutunut luuttuamaan.

9.2.03

Ei ihmeitä, maha vaan on edelleen sekaisin. Viime yönkin juoksutin Mammaa. Nyt Mammakin pääsi näkemään sen Aamulehdenjakajan, josta mä olen sille kertonut. Ne jutteli neljältä yöllä varmaan varttitunnin. Toivottavasti postiljooni ei pitänyt Mammaa ihan pöhkönä, kun sillä oli vaan kalsarit ja toppatakki. Muuten mulla menee maine!

10.2.03

Viime yönä maha oli vieläkin sekaisin. Mamma nukkui kuin pieni pos-su, ja vaihteeksi Iskä juoksi mun kanssa ulkona leikkimässä, kun se ei ollut Töissä. Jossain vaiheessa se uhkasi heittää mut ikkunasta pihalle, jos mä aiheetta pyydän ulos. Miten niin aiheetta? Juuri yössä pihalla olevat pupun jäljet tuoksuu kaikkein parhaalta! Paha kyllä mut laitettiin paastolle. Mamma sanoi, etten saa koko päivänä ruokaa. Mä kuivetun ja näännyn ja riudun pois… Mitäs nyt tehdään, kun Anja Eerikäinenkään ei voi enää auttaa? Onneksi sain masuun lääkettä, jos vaikka huomenna sais mahan täyteen, tai edes vähän riisiä…

Iskä joutui tekemään remonttia juuri uusittuun keittiöön. Uusi astianpesukone ei mahdu vanhaan paikkaa, ja kaappeja piti vähän siirtää. Harmittavaa siinä oli kuulemma se, että juuri uusittua lattiaa piti purkaa ja rakentaa taas uusiksi. Kyllä ihmiset on tyhmiä. Me yritettiin kissojen kanssa olla kovasti avuksi. Me näytettiin mitä milläkin työkalulla kuuluu tehdä ja kuinka. Iskä ei kauheasti arvostanut meidän apua. Me kaikki jouduttiin arestiin ja päästiin näkemään vasta valmista jälkeä.

11.2.03

Mamma sanoi heti aamulla, että nyt on Suuri Päivä. Mä täytän tänään viisi kuukautta. Olen siis jo aika iso poika, en mikään eilisen teeren lapsi. Palkinnoksi sain koko kipollisen riisiä… Onhan se tietysti tyhjää parempi.

Käytiin Iskän kanssa Herkkumummolla, kun oltiin eka asennettu yhdessä uusi astianpesukone. Mummolla oli Svea-tädin piskuinen villakoira, Jose. Me arasteltiin vähän molemmat, kun se vähän äristi mulle. Kyllä me sitten vähän haisteltiin takapuolia ja oltiin ihan sulassa sovussa.

Illalla menin Iskän kanssa hakemaan Mammaa siitä paikasta, jonka nimi on Töi. Mammahan sanoo aina menevänsä Töihin. Siellä oli se Mamman työkaveri Mira, joka on tosi kiva täti. Mun piti niin tervehtää sitä, että meinas tarkastushommat unohtua. Kyllä mä sitten tarkastin, että se Töi on turvallinen paikka, kyllä Mamman voi sinne päästää jatkossakin.

Ai niin. Meinasi unohtua… Iskä oli ällöttävä ja nyppäsi multa alakulmahampaan pois. Väitti, että se muka heilui jo ihan hirmuisesti. Yrittäisi itse syödä puruluuta ilman hampaita! Ei oo helppoa meikäläiselläkään!

12.2.03

Käytiin illalla Mamman bestiksellä, Annella. Sillä on viisi isoa estrelaa (ne sen nimiset sipsit on tosi hyviä!): Usko, Veikko, Stefan, Nuutti ja Jaakko. Mä olen nähnyt osan niistä aiemminkin. Nyt en vaan päässyt ihan lähelle, kun ne oli tarhassa, ja sen edessä oli niin iso lumivalli, etten päässyt yli. Sitten leikin siellä Jani-kissan kanssa. Sen huumorintaju ei meinannut kestää puruleikkejä. Sitten löysin ulkoa aarteen, jonka Mamma halusi kanssa itselleen. Ainakin se ajoi mua takaa oikein urakalla. Löysin meinaten ulkoa kissan kakkaa. Se on vielä herkumpaa, kun jänön jätökset! Kai Mammakin sen tiesi, kun se jaksoi lyllertää mun perässä kerjäämässä.

Yömyöhällä annoin Mammalle vielä lisää treeniä, kun mun mielestä se on aika tukevassa kunnossa. Laitoin sen juoksemaan mun perässä polviin (siis Mamman polviin) asti ylettyvässä lumihangessa. Se ei tainnut arvostaa, kun sillä oli vaan kylpytakki ja aamutossut. Tai sitten se vaan esitti, kun ei oikeasti jaksanut läskeinensä raahustaa.

13.2.03

Tänään ei ole sattunut mitään ihmeitä. Massu on taas täydessä terässä, eli saan kunnon ruokaa. Iskälle jouduin oikein kiljumaan, kun se ei tajunnut antaa mulle kiinankaalia ja kurkkua. Tyhmä jätkä! Ei ymmärtänyt, että pitää syödä terveellisesti, jotta jaksaa touhuta päivät pitkät.

Illalla käytiin kylässä naapurikaupungissa. Sen kyläpaikan heitti mua viimeksi vasaralla päähän. Nyt kaikki työkalut oli onneksi pistetty jemmaan, joten mä olin ihan turvassa. Tais poika pelätä enemmän mua. Niittenkin pihalla söin kissan kakkaa, ja sitten pääsin lipaisemaan sitä poikaa naamasta. Olispa vaan sälli arvannut, mitä herkkua sai! Mun täytyy olla iloinen, etten asu siellä. Ne syöttää mulle niin paljon herkkuja, että painaisin kohta yhtä paljon kuin mun Mamma, enkä jaksais juosta olleskaan kissojen perässä. Se olisi aika karmea kohtalo.

14.2.03

Mulla oli tänään jännä päivä. Mä en ole olleskaan tiennyt, että oman ja mummojen pihan lisäksi voi olla muuallakin ulkona. Mamma tuli Töistä kuuden kantissa ja ilmoitti, että nyt lähdettäisiin narukävelylle. Mä mietin kovasti, että mikä se sellainen on. Se iski mulle sellaisen kamalan kuristavan ja henkeä ahdistavan keltaisen (voitteko kuvitella miehellä, yök!) pannan kaulaan, ja nahkahihnan siihen kiinni. Ja sitten lähdettiin. Mamma vei mut itse ulos siitä samaisesta portista, jonka ohittamisesta se on aina ennen mulle kiljunut.

Sitten me käveltiin ja käveltiin ja käveltiin. Me käveltiin ainaskin puoli kilometriä. Matkalla oli aika jänniä hajuja, joita piti merkkailla koh-tuullisen tiuhasti. Mamma kehui mua hirmuisen paljon koko ajan. Kai mä sitten olin hienosti tai jotain. Matkalla tuli vastaan ihania lapsia, mut Mamma ei päästänyt mua katsomaan niitä. Sitten tuli vastaan myös kaksi roskalaatikkoa, jotka oli aika pelottavia. Onneksi ne ei hyökänneet kimppuun.

Sitten kun me oltiin kävelty ja mä olin kuunnellut kehuja korvat pu-naisina, me päästiin Nekun ja Sirun, eli Qummitädin, pihaan. Päästiin sussun kanssa riehumaan oikein kunnolla. Mä onnistuin jopa omi-maan sen molemmat purutikut itselleni, kun se ei huomannut. Yritti mokoma vielä tulla hakemaan toista niistä takaisin. Minäpä en antanutkaan! Mamma joi siinä Heli-Qummin kanssa kahvit ja iski mulle sitten taas sen hihnan pantaan. Silloin mä tajusin, että se hihna on tullut korvaaman meidän auton. Hyvään entisaikaan hypättiin autoon ja mentiin kotiin, ja nyt kävellään hihnan kanssa. Hommat mutkistuu, kun ikää tulee lisää. Kohta mun varmaan pitää kantaa myös mun pulska Mammani. Enpä juuri ihmettelisi.

Niin, ja sitten vielä multa lähti tänään taas pari hammasta. Toi syöminen alkaa olla jo kohtuullisen vaikeata, kun pitäis nirkkiä vaan etuhampailla. Lelujen retuuttaminen on jo melkein mahdotonta, kun ala-kulmikset on poissa. Mahtaako noi hampaat kasvaa koskaan takaisin? Jellonakissalle on ainakin tullut isona neulahampaat, sattuu niin saakelisti, kun se joskus puree korvasta oikein kunnolla.

17.2.03

Mulla meni oikeasti näin kauan, kun toinnuin siitä viimeisestä lenkkikokemuksesta. Ei vaineskaan. Sen perjantai-illan olin kyllä ihan rätti, puhki ja poikki. Nukahdin eteiseen apinan päälle makaamaan, ja hyvä että jaksoin edes käydä syömässä.

Viikonloppu meni niin kuin se yleensä menee. Lauantaiaamu siivottiin Mamman kanssa ahkerasti. Mäkin pääsin siivoamaan alakerran askarteluhuonetta. Mamman mielestä siivoaminen ei ole sama, kuin kolmet merkit tuolinkulmaan ja pylväisiin plus kakat saunan lattialla. Se ei ymmärrä.

Vaari oli käymässä Pekon kanssa. Oli tosi kivaa, paitsi että Pekko pissaili ympäriinsä. Ihmiset sanoi niitä ilopissoiksi. Mun mielestä ne oli ihan sama kuin merkit alakertaan. Eikä Pekolle ollut kukaan pahana, vaikka mulle aina ollaankin. Vaari pöllytti mua taas makeasti. Sitten kun se lähti ja Iskä lähti Töihin, me yritettiin mennä Mamman kanssa päivätorkuille. Eihän siitä tullut mitään, kun Mamma makas alimmaisena sohvalla, ja sillä oli viltti päällä. Sitten mä makasin sen jalkojen välissä, Arkajalkakissa kyljessä niin, että sitä piti kädellä kannatella, ja Jellonakissa leuan alla. Mamma vääntelehti ja hikoili niin, ettei siinä pystynyt nukkumaan pieni erkkikään.

Sunnuntaina ei tehty mitään, paitsi pestiin pyykkiä. Mä sain kanniskella likaisia sukkamyttyjä pitkin kellaria. Keksin muuten jipon, kuinka pääsen rappusista helpolla. Kolistelen kellarin liukuoven auki sil-lain, kuin Jellonakissa on opettanut. Sitten istun rappujen yläpäähän niin, että etujalat on melkein menossa alemmalle rapulle. Tässä vaiheessa Mamma on jo juossut oven kolinan hälyttämänä paikalle, ja on valmiina kantamaan mut raput alas. Että näin meillä toimii hissi. Saatte vapaasti lainata ideaa. Se on nerokas, vaikka itse sanonkin. Niin, kävihän Mummo ja Vaari sunnuntainakin. Ja Pekko. Ne käy nyt kaikki pällistelemässä kissojen uutta kiipeilytelinettä. Onneksi ne muistaa rapsutella myös mua.

Tänään oli taas tylsä päivä. Mamma meni jo aamulla Töihin, ja Iskäkin meni sit iltapäivällä. Jouduin olemaan kissojen kanssa monta tuntia keskenään. Kostoksi levittelin sitten kaikki leluni eteiseen, jotta Mamma huomaa ne kaikki heti kotiuduttuaan. En vaan muistanut, että mun piti olla myrtsi, vaan otin Mamman oikein riemulla vastaan. Ehkä se kannatti, koska se vei mut taas Lenkille. Menomatka oli taas kiva, mutta kotiin päin tullessa alkoi väsyttää. Mamma ei ottanut millään syliin, vaikka kuinka luimistelin korvia ja yritin näytellä väsynyttä ja pelokasta. Tai se väsynyt ei edes ollut ihan näyttelyä. Nytkin olen itse maate, ja pistin Mamman kirjoittamaan, kun en itse jaksa nostaa edes tassua.

19.2.03

Eilen ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Käytiin illalla Mamman kanssa puolen tunnin lenkillä. Kyllä mua vieläkin alkaa väsyttää, kun ollaan yli puolen matkan, mutta reippaasti toin Mamman kotiin asti. Lenkin päätteeksi Mamma alkoi opettaa mulle uutta temppua, jonka nimi on ”Etsi”. Se heittelee nameja maahan, osoittaa just sitä paikkaa missä nami on, ja sanoo etsi. Eli ”etsi” tarkoittaa, että nami on juuri nenän alla.

Osaanhan mä paljon muitakin temppuja, olen osannut jo ihan pikku-pojasta. Mua vaan kuuluu pyytää melkein kuiskaten, kun Mamma on niin opettanut. Istun ja menen maahan, kun mua pyydetään. Sitten osaan murista (mur mur) ja haukkua (sa buh). Sitten mä annan tassua (tassu), joka on aina vasen tassu. Ja tassulla osaan myös näyttää, kummassa nyrkissä nami on (kumpi). Niin ja sitten osaan melkein kieriä (kieri), mutta siinä pitää saada muistutusta namin kanssa. Sitten osaan odottaa, jos maltan. Tiedän myös, mitä tarkoittaa ”sisälle”, ”ulos/pihalle” ja ”mennäänks autolla”.

Tänään Iskällä oli vapaapäivä. Pääsin siis Herkkumummolle järsimään luuta. Siinä kävi vähän köpelösti, koska multa lähti loputkin kulma-hampaat. Mamma tunnusteli illalla, ettei hampaat heilu yhtään, ja kurkkasi mun suuhun. No eihän kulmikset tietysti heiluneet, kun ei niitä ollut koko suussa.

Toisella Mummolla ja Vaarilla mun kävi vielä köpelömmin. Mua ihan nolottaa kertoa… Kun ihmisillä on kuulemma sellainen pumpattava nukke jonka kanssa tehdään juttuja, niin mulla oli sellainen karvainen Hippo. Eihän siinä mitään, sen kanssa oli ihan kiva peuhata. Sitten se tapahtui…Mun vehje tuli ja jäi ulos. Se jumittui kerta kaikkiaan. Ihmiset vaan nauroi, kun mä en voinut edes kävellä, kun se roikkui maassa asti. Sattui niin vietävästi, ja Mummo vaan totesi, että saattais moni olla kateellinen. Sitten Mamma vähän huolestui, kun mua alkoi ihan itkettää, kun ne pallotkin tuli esille. Onneksi sitten parin hetken päästä helpotti. Nyt onkin tosi kiva, kun ihmiset sanoo mua Kikkeli-Kalleksi tai Roikko-Ripaksi. Vähän hävettää! Että pitikin kaikkien olla näkemässä. Ai niin, ja Mamma toi meille muuten uuden maton, ja sain maksalaatikkoa iltapalaksi ja tehtiin paljon kissojen kanssa ja… Joko te unohditte sen Mummolla ja Vaarilla sattuneen?

22.2.03

Eilen huomasin maailmassa ihan uusia, omituisia eläimiä. Ne kulkee taivaalla ja tsirpittää. Mamma nauroi ääneen, mokoma, kun yritin jahdata niitä. Juoksin pitkin pihaa ja jäin lopulta passiin omenapuun alle. En mä kyllä saanut yhtäkään kiinni, mutta kyllä ne on kauniita, keltarintaisia. Mamma sanoo, että ne on talitiaisia.

Talitiaiset on kuulemma kevään merkki. Musta on ihanaa, kun nyt on illansuussa valoisaa ja lämmintä. Ollaan Mamman kanssa oltu ulkona pitkään, kun se on tullut Töistä. Mä olen tehnyt lumihankeen mäyriäi-sen jälkiä ja juoksuttanut Mammaa.

Eilen sain Herkkumummolta kokonaisen siankorvan. Arvaahan sen, että maha siitä meni sekaisin. Mut ei se mitään. Onneksi on isäntävä-ki joka siivoaa sotkut. Tänään oli muutenkin Mamman siivouspäivä. Se siivoaa aina lauantaiaamuisin. Mullakin on silloin oma tehtäväni. Ensiksi mä haukun pölynimurin. Se ei ole kovinkaan kiva tehtävä, kun siinä ei ole mitään jännitystä. Muodon vuoksi vain seurailen hetken aikaa perässä. Imuroinnin jälkeen päästään sitten asiaan. Mamma ottaa laattamopin esille, ja mä pääsen jahtaamaan sitä. Mamma heiluttelee sitä niin viekoittelevasti nenän edessä. Sitten se aina karjuu ja yrittää töniä mua pois, mutta en mä niin helpolla luovuta. Tänään kävi kyllä ikävästi, kun Mamma meni huljuttamaan sitä moppia ämpärissä, niin mä syöksyin perään. Hups keikkaa, ja mä olin yhtäkkiä siellä saippuavedessä ämpärissä. Mamma ilkes vielä nauraa.

Tänään keksin myös, kuinka kissat pääsee ulkotarhaansa. Ikkunan alla on kaksi vanerista matkalaukkua, isompi ja pienempi. Niiden kautta pomppimalla ja kiipeämällä pääsee ikkunalautaa vasten nojailemaan. Aika makeeta.

Muut tän päivän jutut ei ookkaan olleet sitten niin kovin kivoja. Nyt mulle sattui se vehjejuttu mun oman orankin kanssa…Ja Mamman paras kaveri oli vielä todistamassa sitä. Voi hävetystä. Ne sanoi, ettei ne ole koskaan nähneet koiraa seisomassa niin, että sen kikkeli ja pää roikkuu maassa. Mun oli meinaan pakko lepuuttaa kuonoa maassa, kun en olis enää jaksanut millään seistä. Enkä oikein voinut istuakaan…

Sitten Mamma alkoi illalla repiä mun kauniita karvoja pois! Se kuulemma strippaa mua. Mä olen luullut, että strippaaminen on sitä, kun isäntäväki menee saunaan. Oon mäkin ollut kaks kertaa saunassa. Ai niin, mä olin just saanut kasvatettua ne karvat sopivan pituisiksi, ja nyt ne on revitty ja raastettu rungosta kokonaan pois. Mä yritän varjella päätä ja jalkoja. Mamma pitää nyt meinaan kirjoitustauon, koska ei vielä tiedä, että mistä kaikkialta ne karvat kuuluu nyppiä, odottaa ohjeita Kaarinalta. Kaiken kaikkiaan en ole viitsinyt paljoa rimpuilla. Se vaan vähän sattuu, kun Mamma repii mahakarvoja. Se yrittää kovasti selittää, että musta tulee nätti. Onneksi se antaa edes herkullis-ta tuorekurkkua palkaksi.

23.2.03

Tänään huomasin mukavan asian. Mummon ja Vaarin sohva on vähän matalampi kuin meidän sohvat. Pääsin sohvalle asti, kun vähän pompautin takajaloilla. Oli aika makeeta. Siellä oli muutenkin kiva juosta pihalla Pekon kanssa. Pekolla oli eilen synttärit ja se täytti kuusi vuotta. Aika vanha. Mummoa piti vähän komentaa. Se laittoi uunikalaa ja perunoita. Se ei vaan millään meinannut ymmärtää, että mulle pitää antaa raakaa perunaa. Jouduin oikein töykkimään sitä jalasta ja komentaman monta kertaa. Onneksi se sitten tajusi, ja sain kolme siivua ihanaa perunaa. Iltapäivä sujui mukavasti nokosten merkeissä. Nukuttiin koko sakki (Iskä, Mamma, Arkajalkakissa, Jellonakissa ja mä) sohvilla monta tuntia. Ihanan rentouttavaa.

25.2.03

Tylsä päivä. Mamma oli Töissä ja Iskä nukkui koko päivän, kun oli yöllä hommissa. Aamulla sain hirmu paljon ruokaa ja maksalaatikkoa, ja kostoksi en sitten päivällä saanutkaan mitään. Illalla mulle kerrottiin, että olen kuulemma siirtynyt kahteen ruokaan päivässä. Ja pyh…

Yritin kokeilla, mahtuisinko aidanraosta (siis naapurilla on aita, meillä ei rajoiteta koiran kulkua) katsomaan naapurin kultsupoikia, Giniä ja Tokea. Ne on kuulemma oikein englantilaisia herrasmiehiä. En mä siitä herrasmiehisyydestä vielä tiedä… Sain itseni vasta vyötäröä myöten läpi, kun Mamma hoksasi ja houkutteli mut juustolla pois. Vaivoin suostuin houkuteltavaksi…

Illalla käytiin vielä Hannulla ja Sannalla. Siellä asuu se vanhus-Siru. Sitä mä en kyllä nyt nähnyt, kun keskityin pissailuun ja Mammaa pakoon juoksemiseen.

1.3.03

Mä en nyt oikein äkkiseltään muista, mitä tässä on viime kerran jälkeen tapahtunut. Ainakaan kahden ruuan systeemi ei ole tuntunut ylivoimaisen vaikealta. Aamun isolla ruualla jaksan varrota iltaan asti.

Käytiin Mamman ja Qummitädin kanssa Mistissä ja Murrissa ostamassa mulle kaikenlaisia tavaroita. Sain uuden hienon puolikuristavan nahkapannan. Se on paljon miehekkäämpi kuin se keltainen nailoninen. Sitten Mamma osti trimmausveitsen ja uudet, isommat kynsisakset. Se kauppiassetä sanoi mua hukkapätkäksi. Itse on metri-heikki. Sain haistella siellä yhtä karkeakarvaista kettuterrieriä. Se oli ihan kiva, melkein päästiin jo leikin asteelle.

Pääsin heti testaamaan uutta pantaa. Kun me vietiin Qummitäti kotiin, oli sen tyttö Nopsu lähdössä kaveriaan vastaan. Mä pääsin sitten Nopsun mukaan kahden kilsan lenkille. Mamma luuli, että olen ihan poikki sen jälkeen, mutta jaksoin hyvin vielä juosta sisällä kumikanan kanssa. Sitten sainkin sen kumikanan omaksi. Se on aika kiva!

Nyt lähden Mamman kanssa suunnittelemaan. Se suunnittelee mulle ensi kesäksi töitä, kun pitäis perustaa kalliopuutarha. Siinä mulla onkin hommaa pitää kaivaukset auki koko ajan.

8.3.02

Taas on viikko lötkötelty. Mamma on ollut tavalliseen tapaansa Töissä, ja Iskäkin iltapäivällä. Ollaan ulkoiltu pihalla ahkerasti, kun Mam-ma on tullut kotiin. Paljon olen jutellut myös naapurin Anna-tädin kanssa. Sen poikia, Tokea ja Giniä (tai onks se Kini, en tiedä) olen myös morjenstanut.

Alkuviikosta keksin hirmu kivan uuden jutun. Niillä pökäleillä, mitä takapuolesta tippuu, suomeks paskalla, on kiva leikkiä. Alkuun leikin kuivaneiden kasojen kanssa, mutta nyt olen syönyt vähän tuoreempiakin. Siis omiani… Ei Mamma noista jänön jätöksistä niin ole välit-tänytkään, mutta nyt en pääse syliin olleskaan. Sitten Mamma on jostain vanhan kansan neuvona löytänyt ananaksen. Arvatkaa, oliko mun kupissa eilen illalla ananasmurskaa?

Eilen kävin myös Halosen tyttöjen, Sirun ja Nekun, kans kävelyllä. Mentiin vaan joku vajaa kilsa kimpassa, mutta oli ihan kivaa. Sirukaan ei möykännyt mulle. Tuli vaivihkaa perässä ja haisteli…

Pihasta olen aina silloin tällöin karannut ihmisten perään tielle, jotta Mamma pysyis valppaana. Yleensä se kyllä tietää niskanahan venytystä eikä mitään kivempaa. Muuten viikko on ollut älyttömän tylsä. Kissojakaan en viitsi koko ajan kiusata. Tänäänkin köllöteltiin sit kaikki kolme eläintä Mamman mahan päällä aamu- ja päiväunilla. Arkajalkaa me välillä Jellonakissan kans yhdessä kiusataan.

Mä jo kovasti toivon, että mummot tulis pian kotiin. Herkkumummo tulee viikon päästä Tunisiasta ja toinen mummo ylihuomenna Taalintehtaan mökiltä. Mä en ole vielä käynyt kummassakaan paikassa. Kesällä pääsen kuulemma mökille, mutta en Tunisiaan.

17.3.02

Paljon on taas tapahtunut viime kirjoitussession jälkeen. Kaikkein tärkeintä on se, että Herkkumummo tuli reissusta kotiin. Tänäänkin sain siltä ison hirvenluun. Väki vaan katseli Salkkareita telkkarista, kun rouskutin luuta. Yhtäkkiä Herkkumummo huomasi, että luusta on jäljellä vain murto-osa. Eikös ne sitten ottaneet sen lopunkin pois!

Sitten olen saanut juoksennella koirakavereiden, lähinnä Pekon ja Nekun, kanssa. Onneksi olen edes välillä päässyt juoksemaan. Mammalla kun meni hermo mun maailmanmatkailuun, kun se meinasi myöhästyä monena aamuna töistä, ja se laittoi mut kotopihassa narun jatkoksi. Vähän noloa olla vahtikoira, joka on sidottu vihreään pyykkinaruun. Mamma yrittää kyllä kovasti selittää, että sitten kesällä voin juoksennella vapaana, kun on aidat. Niinpä kai… Se on pössöttänyt mulle kaikkea muutakin! Mutta kyllä mä silti pidän vahtia myös naapureiden puolesta, olen meinaan sen verran reilu jätkä.

Ai niin, se kakka- ja ananasjuttu. Ekan ananasruuan jälkeen päätin tehdä syömälakon. Onneks Mamma ei jaksanut paria päivää kauempaa, ja jätti nanananaksen pois kupista. Mä olen sitten kiltisti ollut syömättä omaa kakkaani. Tänä aamuna vaan piti ihan pikkuisen järsiä, tuli sen verran herkkupökäle!

Viime sunnuntaina aloitettiin Mamman kanssa pyhäkoulu. Se puhui jostain vietteihin koirakoulusta, mutta en mä ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä. Me vaan kuljettiin tylsänä ympäri, enkä mä saanut edes mitään retuutettavaa, namista nyt puhumattakaan. Se ope käski laittaa kaikki lelut kotona pois, mutta onneksi Mamma ei uskonut sitä. Meillä on sitä koulua onneks vaan pari kertaa. Saas nähdä, mitä siitä oikein tulee. Viimeksi Mamma vaan löpisi tyhmiä.

9.4.03

On ollut niin kova kiirus, etten ole ehtinyt paljoa päiväkirjaan kirjoitella. Pääosin aika on mennyt koirakouluillessa. Viime sunnuntaina 6.4 saatiin todistukset. Eli on siis plakaatit näyttää, etten ole mikään kouluttautumaton moukka! En mä kyllä oikeesti tiedä, oppiko esmer-kiks Mamma siellä mitään, mutta olihan yhteistä puuhasteltavaa.

Edelleenkin mä vähän välillä kakkailen ja pissailen sisälle. Pissoja tule nyt harvemmin, kun Mamma alkoi antaa mulle ruokanappulat kuivi-na. Ne on aika kivoja rouskuttaa sillä lailla. Kakkoja maistelen vieläkin, varsinkin ulkona. Mamma on kyllä yrittänyt syöttää mulle hiivatabletteja, mutta ei ne taida mitään auttaa. Tosiasiahan on se, että mulla ei ole mitään ongelmaa, se on vaan Mamman korvien välissä.

Välillä ollaan käyty lenkillä haistelemassa maailman ihania hajuja. Eilenkin käytiin ihan keskikaupungilla asti. Me mentiin sinne kyllä autol-la, koska muuten olis ollut liian pitkä matka kävellä. Siellä oli hirveän paljon ihmisiä, ainakin kymmenen. Mamma ei oikein osaa kävellä hihnassa, se laahustaa aivan liian hitaasti. Sitten meikäpoika saa ve-tää kieli mahan alla, jotta se pääsis edes vähän eteenpäin.

Äsken pihalla näin pupun. Se oli vähän torvi, suoraan sanottuna. Eka se lähti karkuun, mutta pompotteli sitten takaisin päin, ja loikki 4 metrin päässä. Ei sillä ollut kiireen kiertämää, vaikka mä kuinka räys-kytin sille. Ja Mamma ilonpilaaja ei päästänyt mua pyykkinarusta irti… On tämä julmaa olla melkein seitsenkuinen nuorimies. On meinaan ylihuomenna kakkukahvien paikka, 7 kk täynnä.

Sen kunniaksi Mamma päätti, että me mennään huomenna Tammermaan Mäyräkoirien nuorukaisille tarkoitettuun tapa- ja näyttelykoulutukseen. Se on Teivon raviradalla, eli ehkä meillä on tilaa juosta siellä! Kerron jonain päivänä siitä lisää, nyt lähden rouskuttamaan nappuloita ja hiivatabletteja.

21.4.03

Taas on ollut niin kovasti kiirutta, etten ole ehtinyt sanella Mammalle kirjoitettavaa. Siellä mäykkyjen kokoontumisajoissa oli tosi kivaa. Oli vaan pirskatin kylmä, etenkin kun Mamma jäi tapansa mukaan suustaan kiinni. Harjoiteltiin vähän pujottelemista ja sellaista. Ei mitään kummallista, kunhan tutusteltiin muihin. Hirmu mukavaa siellä oli, Mamman kanssa aletaan käydä siellä joka toinen torstai.

Me ollaan kävelty kovasti, ainakin kolme kertaa kaupungilla. Ihmisiä naurattaa, kun Mamma pysähtyy katselemaan näyteikkunoita, niin mä nousen takajaloilleni kanssa kurkistelemaan ikkunoista sisälle. Yhtenä päivänä me käveltiin Riipparit, ja se oli tosi pitkä lenkki, kuu-lemma neljä kilsaa. Mä en meinannut jaksaa kävellä, mutta eipä meinannut jaksaa Mammakaan. Huomenna mennään Irman ja Felisin (sakemanni sieltä koirankoulusta) kanssa kaupunkirinksalle.

Toto oli meillä viime perjantaina, se oli oikein yökylässä. Meillä oli tosi kivaa, saatiin peuhata iltapäivällä neljästä puoleenyöhön ja sitten jatkettiin taas aamusta. Kyllä me oltiin väsyjä…

Nyt olen päässyt katsomaan myös uutta kaveriani, portugalin vesikoira Ruubenia. Se on sillä Mamman kaverilla, Annella. Se taisi tulla 14.4 tai joskus niillä main, perjantaipäivä se kuitenkin oli. Ruuben on vielä sellainen hämähäkkipoika. Sen takajalat on hirmu pitkät ja ohuet, kun niistä on karvat ajeltu pois. Ihan symppis tyyppi, jaloistaan huolimatta. Se oikea nimi on kuulemma Tajmadoran Timjan. Mun mielestä oikee nimi on kyllä se Ruuben.

Eilen meillä oli grillikauden avajaiset. Mä en tiennyt yhtään mitä odottaa, kun väki rupesi puhumaan grillaamisesta. Vaan homma selvisi nopeasti, kun Iskä grillasi mulle ne läskiroilakkeet, joita Mamma ei suostu syömään. Mun puolesta tollasia avajaisia voidaan viettää vaikka joka päivä!

Tänään on ollut hirmuisen rankka päivä. Mamma kiskoi mut aamulla kasilta sängystä, ja sitten me lähdettiin ulos haravoimaan. Kolmen tunnin päästä yritin jo vienosti pyytää sisälle, mutta ei se ryökäle laskenut mua… Kissojen tarha on kiinnostanut mua kovasti jo aikai-semminkin. Tänään sitten huomasin, että se on kohtuullisen heikosti tehty: kun sitä oikein päällä painaa, niin seinään tulee aukko, josta kissalaan pääsee. Arkajalka ja Jellonakissa olivat vähäsen ihmeissään, kun meikäpoika pölähti sinne. Mamma pelästyi, että päästän sieltä kissat karkuun, mutta ei ne onneksi tajunneet lähteä. Jellonakissa ei uskaltaisikaan, mutta Arkajalkaa kiinnostaa kovasti tuo ulkopuolinen maailma. Sitten minä vähän säikytin Mammaa, vaikka se onkin rumasti tehty. Kissatarhassa on sellaiset jyrkät, kaiteella varustetut avorappuset, jotka nousee 1,5 m:n korkeudella olevalle tasanteelle. Sieltä tasanteelta Mamma mut löysi… Mun kanssa ruvetaan kuulemma harrastamaan agilitya, mitä ihmettä se sitten lieneekään.

Meillä on ollut nyt niin rankka päivä, että me lähdetään saunomaan. Eilen en päässytkään, kun meillä oli niitä grillikauden avajaisten saunavieraita. Vieraiden aikana ei kuulemma saunota yhdessä. Olen saanut Iskän ja Mamman oppimaan, että mut kuuluu nostaa ylälauteelle saakka. Ne piti mua alkuun lattialla, ja kehtasivat luulla, että se lämpö on mäyriäiselle riittävästi. Vaan väärinpä luulivat!

16.8.03

Meillä on ollut aivan hirmuisen kiire kesä, sen takia en ole kovin ehtinyt kirjoittamaan. Yritän nyt suunnilleen järjestyksessä kertoa, mitä tänä aikana on tapahtunut. Sikäli että muistan edes jotain…

Silloin keväällä käytiin siis siellä koirain koulussa. Sen jälkeen innostuttiin toukokuulla menemään pk-jälkikurssille. Oli siellä muitakin, jotka ei olleet palveluskoiria, mä en onneksi ollut ainoa. Se oli tosi kivaa. Mä olin siinä oikeastaan niin hyvä, että Mamma ihan hämmästyi. Siitähän se sai kipinän käydä ostamassa verta, ja nyt me on kesän aikana käyty pari verijälkeä ajamassa. Ei olla jaksettu montaa kertaa, kun kesä on ollut niin hirmu kuuma. Kivempaa on vain ollut käydä uimassa. Parin viikon treenillä mulla alkoi sujua jo käännöksetkin, ei enää upottanut. Mamman rinnan päälle on hyvä mennä lepäilemään, jos ei jaksa koko aikaa uida. Se kun lillii siellä vedessä selällään kuin joku hippo.

Keväällä, toukokuussa, meillä oli vähän tylsää. Iskä kaivoi veljiensä kanssa salaojia, enkä mä päässyt oikeastaan olleskaan ulos. Onneksi sitä ei kestänyt kovin kauaa. Sen jälkeen pihalle laitettiinkin aidat, että mä saan olla ilman narua ulkona. Onneksi tekivät niin tumpelon aidan, että mä olen jo löytänyt pari paikkaa, mistä aidasta pääsee ali tai läpi. Isäntäväki ei vain tiedä kaikkia niitä rakoja… Mamma harmitteli, kun meille tuli vähän takapakkia sisäsiisteyden kanssa tuon salaojituksen aikana. Enhän mä voinut tehdä kakkoja ulos, kun kaikki mulle haisevat maat oli roudattu kuorma-autolla pois. Meillä on edelleenkin sellainen pieni projekti käynnissä tuossa asiassa. Onneksi mun ei tarvii tehdä muuta kuin kakkia sisälle. Mamma hoitaa loput, koska se on kiltti!

Arkajalalle ja Jellonakissallekin koitui salaojista paljon hyvää. Niiden pieni kissatarha purettiin takapihalta, ja Iskä rakensi niille ison, yli 10m2:n tarhan, jossa on puu. Ne on olleet ällöttävän reteitä ulkoilumahdollisuuksistaan. Kostoksi mäkin kävin kiipeämässä sinne puuhun. Kukaan ei ollut muistanut kertoa mulle, ettei koirat kiipeä, ja että mä olen koira. Niinhän mä sitten mätkähdin alas sieltä oksalta, ja sitten piti vähän esittää, että mua muka sattui ihan hirvittävästi.

Ruubenin kanssa me olleen pidetty kivaa koko kesä. Siitä on vaan kasvanut aivan liian suuri. Mä en enää saa sitä juoksemalla kiinni. Mamma ei oikein tykkää, kun mun pitää sitten koko ajan huutaa Ruubenia pysähtymään. Mä olen kehittänyt sellaisen taktiikan, että mä leikkaan sen juoksulinjaa, ja juoksen sitä suoraan päin, jolloin se mätkähtää kyljelleen. Ällöttävää on se, että se tekee mulle joskus samalla lailla takaisin. Se onkin sitten sellainen läskimöhkäle, että kun se lysähtää päälle, niin siitä on leikki kaukana. Mä sentään painan jotain reilut viis kiloo, mut se painaa yli 15kg. On sen kanssa kyllä ollut ihan kivaa touhuilla. Se on vielä sellainen hompsantuu, mutta eiköhän se siitä tavoille opi.

Juhannuksena me mentiin Mamman, Mummin, Teresan, Janin, Toton ja Pekon kanssa Pukinsaaren mökille. Siellä oli tosi kivaa. Me saatiin olla poikien kanssa torstaista sunnuntaihin pihalla. Ja kaiken kukku-raksi ihan ilman narua. Se oli mahtavaa. Pekko kävi vähän uimassa, mutta me muut ei käyty. Mä en osannut silloin vielä uida. Me pidettiin muuten vaan kivaa. Antille kyllä räksytin koko ajan, kun se tuijotti mua niin pahasti. Jos mä en ole muistanut kertoa, niin mun mielestä tuijottavat vieraat miehet on tosi pahoja. Tutut miehet ja vieraat nai-set saa pällistellä kuinka lystäävät, mutta ei vieraat miehet. Ne on pelottavia.

Juhannuksen jälkeen oli sitten aika kurja paluu arkeen. Naapurin paras kaveri, Toke, lähti koirien taivaaseen 23.6. Mä olin ihan häkellyksissä, kun aamulla me pissattiin ristipissoja tuolla kalliolla, ja illalla sen äiti kaivoi sille kuoppaa. Sillä oli kuulemma joku tosi pahasti levinnyt kasvain, joka selvisi vasta silloin lopetuspäivänä. Onhan toi Ginikin ihan kiva, mut ei se oo yhtä höpsö kuin Toke. Käyn mä silti Giniä joka päivä morjenstamassa, ettei sillä ole niin yksinäinen olo. Samana päivänä myös Miran Gizmo lähti uusille juoksuradoille. Se oli se nuori irliksenpentu, ketä mä en ehtinyt koskaan nähdä. Sillä kenk-kasi jalat jo pienestä asti, ja me odoteltiin että se paranee, ennen kuin menen juoksuttamaan sitä. En sitten koskaan ehtinyt…

Mitäs sitten… Ai niin, me oltiin Tammermaan Mäyräkoirakerhon 30-vuotisjuhlilla Narvassa tuossa 2.8. Sielläkin oli aika kivaa. Mä jouduin olemaan narussa koko ajan, mutta ei se haitannut. Siellä oli nimittäin sikatarjoilu. Koko poppoolle oli palvattu sika, ja eihän ne jaksaneet sitä syödä. Me koirat saatiin sitten kaikki loput, ihan niin kuin oikeus ja kohtuus onkin. Se oli aika hyvää… Meille tuli siellä Volvon kanssa pikkuisen kiistaa. Se kuvitteli, että kaikki ruoka ja ainoa varteenotettava nainen, Edna, on sen omaisuutta. Sen piti vähän isotella mulle, onhan se pari kuukautta vanhempikin. Mä kyllä sit sanoin takaisin, kun se oli ihan pönttö. Kyllä Volvokin sitten rauhoittui, yritti vaan esittää jotain kingiä.

Me ollaan käyty myös mätsäreissä ja näyttelyissä kesän aikana. Nekin on kivoja, ihan niin kuin kaikki, mitä me Mamman kans tehdään. Ekassa mätsärissä oltiin Urjalassa, ja siellä oli se kiva Lehdon Riikka tuomarina. Me ei kyllä tiedetty etukäteen, koska silloin ei oltais menty kun se on tuttu. Siellä mä sain eka sellaisen sinisen nauhan. Mamma vaikutti vähän myrtsiltä. Sitten me kuitenkin peitottiin ne muut siniset pennut (miten niin siniset, oli niitä muunkin värisiä!). Sitten me mentiin vielä kerran kehään, ja oltiin kolmansia. Me oltiin kuulemma oltu sitten sinisten kolmosia, ja mä sain siitä hyvästä koiranmakka-raa. Mamma on kyllä jemmannut sen jääkaappiin, enkä mä ole vieläkään saanut maistaa sitä. Sitten Teivossa olin koko porukan neljänneksi kaunein, eli BIS 4. Sieltä sain kaulapannan ja pokaalin ja ison säkin koirannanappuloita. Mamma oli ihan tohkeissaan. Vaan minkä mä sille voin, että olen nätimpi kuin Mamma?

Ihan oikeissa näyttelyissä ollaan käyty kolme kertaa. Ekan kerran käytiin pentuluokassa Mäntässä. Se oli muistaakseni joskus kesäkuun alussa. Siellä oli tuomarina Esko Nummijärvi. Meidän Mammaa jännitti vähäisen. Loppujen lopuksi sitä harmitti kamalan paljon, kun mä pelkäsin sitä tuomarisetää, ja pakitin melkein pöydältä alas. Siitä tuomari vähensi mun pisteitä kunniapalkinnon verran, eikä musta tullut rodun parasta pentua. Mamma olis ollut oikein tyytyväinen, ellei se tuomarisetä olisi sanonut sitä Mammalle.

Seuraavaksi käytiin Forssassa Marja Salmisella. Se oli nainen, joten sitä ei tarvinnut pelätä. Siellä vaan meinattiin myöhästyä kehästä, kun se alkoi yli puoli tuntia etuajassa, ja me vaan Ruubenin kans lei-kittiin autolla. Onneksi Lehdon Riikalla oli kantava ääni, kun se huusi Mammaa kehään. Siellä sain Erittäin Hyvän. Tuomari harmitteli, ettei uudet säännöt anna lupaa antaa kunniapalkintoa junioriluokan koiralle. Se ois halunnut antaa sen kannustukseksi, koska oli sitä mieltä että mä olen vielä ”keskeneräinen”, joten ei halunnut antaa Erinomaista. Tuomaria ei kuulemma saa jututtaa, mutta kyllä meidän Mamma vaan sanoi sille, että niinhän junnun kuuluu vielä ollakin. Ei se täti pistänyt pahakseen. Voitin minä kuitenkin luokkani, kun meitä harvinaista kyllä oli siellä kaksi kappaletta. Kaikkein kivointa oli tutustella uusiin portugalinvesikoiriin. Niiden kehän vierellä oltiin niin kauan, että Iskällä meinasi mennä herne nenään. Se ei aina muista, että Mamma menee näyttelyihin seurustelemaan koiraihmisten kanssa, eikä se itse näyttely ole pääasia. Ja saihan Iskä ostaa mulle uuden kaulapannan. Kotimatkalla käytiin ekaa kertaa uimassa sellaisella so-rakuopalla. Mamman piti eka kiskoa mua hihnasta sinne veteen, mut-ta kun mä kerran menin, niin pääsin jyvälle siitä hommasta. Uinnin jälkeen oli ihanaa kuoria nahka kiehnäämällä rantahiekassa. Ja sitä piisasi…

Sitten kolmannen kerran me oltiin näyttelemässä 9.7 Hämeenlinnassa. Siellä oli taas setä (Hans Almgren) tuomarina, joten Mammaa jänskätti, aionko pakittaa. Mä kun en viitsi kertoa sille etukäteen, mitä olen suunnitellut. Se oli kuitenkin kiva setä. Kun se näki, että mua alkoi jännittää, se alkoi leperrellä mulle ruotsiksi. En mä kyllä ymmärtänyt mitään, mutta ei se haitannut, koska se kuulosti ystävälliseltä. Se setä antoi mulle elämäni ensimmäisen Erinomaisen. Mussa oli kaikki kaunista, jos Mamman ruotsinkielentaitoon on luottamista. En mä sitten saanut sertiä, kun en jaksanut sertikisassa kävellä kunnolla. Takana tuli toinen kaveri, niin yritin päästä sen kanssa leikkimään. Mamman naama alkoi jollakin lailla punottaa, kun kävelin siellä kehässä takaperin pomppien. Enhän mä muuten ois nähnyt sitä toista poikaa. Antoi se setä mulle sitten vara-sertin, mutta se ei näyttänyt lohduttavan Mammaa. Mammaa taisi purra otus, jota se kutsuu näyttelykärpäseksi. En tiedä, onko siihen parannuskonstia.

Teivossa ollaan taas käyty kesätauon jälkeen. Kyllä se on ollut kivaa. Kaikki vanhat tutut on siellä, ja vähän uusiakin. Viime torstainakin oli suloinen ja reipas, kolmikuinen pitkäkarvainen poikapentu, jonka nimeä en tiedä. Sen kanssa olisin jaksanut leikkiä vaikka kuinka pitkään. Rakas Ednakin oli siellä. Mun hommista ei meinannut tulla mi-tään, kun haistelin vaan Ednan jättämiä hajumerkkejä. Mamma pelkää sitä mua aikasemmin korvasta repinyttä Penaa paljon enemmän kuin mä. Mä en edes muistanut, että se puri mua, en ennen kuin se uudestaan rähähti. Heiluttelin sille vaan ihan kaverina häntää…

Ai niin, uusia uutisia tiedossa ennenkin kokonaan unohdan. Totolle on tulossa viikolla 38 pikimusta pikkuveli, jonka nimi on Bingo. Mä itsekseni mietin, että kas kun ei Lotto tai vaikka Vakioveikkaus. Sekin on kuulemma espanjan uimakoira, vai onks se nyt vesikoira. Mä en taida ehtiä nähdä sitä, kun se muuttaa suoraan Lappeenrantaan. Sinne toi Totokin on muuttamassa kuun vaihteessa. Mä pääsen Mummille hoitoon, kun Mamma ja Iskä menee auttamaan Tereä ja Jania muutossa. Mä en ole vielä koskaan ollut siellä hoidossa. Toisaalta varmaan ihan kivaa, Vaari sylköttää ja saan leikkiä Hämymeikillä. Se on sellainen muovihämis, jonka Mamma on ostanut Pekolle paljon ennen Pekon syntymää. Mun mielestä se on rakas.

Tässä on muuten aika ihanaa istua pihalla. Koko päivän on ollut vähän sateista, mutta nyt mä otan aurinkoa uudella pihaterassilla ja sanelen Mammalle. Mä olen yleensäkin mukana remonteissa, niin sisällä kuin ulkonakin. Viimeksi eilen vaihdoin kaikki pattereiden termostaa-tit. Iskä, Arkajalka ja Jellonakissakin kyllä auttoi. Mamma ja Iskä kävi katsomassa sitä Jellonakissan nuorempaa veljeä Mölliä. Se on jäänyt aika paljon pienemmäksi ja ruippanammaksi kuin Aukusti. On se kuulemma silti niin ihmisen kissa että voi sentään.

17.8.03

Tänään on ollut kohtuullisen kiva päivä. Iskän piti saada aamulla nukkua, joten me mentiin Mamman kanssa Herkkumummon pihaan käyskentelemään auringonkukkapellossa. Siellä oli kiva sujahdella, kun ne kukkaset oli melkein pilvenpiirtäjän kokoisia. Pääsin vähän pelottelemaan lapsia, kun Katrin tyttö Aino oli siellä. Vähän vain räksytin, niin sen sai itkemään.

Ruuben oli illalla meillä leikkimässä. Annoin sille luvan pissailla kulmahuoneen matolle. Mamma ja Ruubenin (tai Luupeni, kuten sitä kutsun) äiti ei tykänneet. Sitten minä kerroin myös, kuinka Mamman ja Iskän sänkyyn voi loikata. Me saatiin kylläkin aika nopea lähtö alas sieltä. Kuten myös pihalta Mamman uudesta kukkapenkistä.

Loppupäivä olikin sitten ihan tylsää. Iskä lukitsi Mamman avaimet autoon Röihin lähteissään (Mamma menee aina Töihin, Iskä Röihin), eikä me sit päästy koko iltana ja yönä minnekään. Ei me kyllä oltais yöllä mentykään, mutta kuitenkin. Koska mulla oli hirveän tylsää, olen koko päivän aina ohimennen myltännyt Arkajalkaa. Mamma aina kieltää, koska se on tosikko ja pitää selvästi tyttöjen puolta.

19.8.03

Mamman kans oli tänään kivaa. Se onkin ollut kovin tylsä viime aikoina. Se väittää, että on ollut liian kuuma. Eilen se kuitenkin otti pakkasesta veripullon. Mä en kyllä huomannut, koska se piilotti sen jääkaappiin, mutta Arkajalka kertoi mulle. Tänään Mamma sitten otti autotallista esille Jälkivaljaat! Se tarkoittaa sitä, että pääsen metsään tekemään töitä. Mamman viitseliäisyydestä riippuen saan etsiä jälkien perusteella joko ihmistä, tai niin kuin tänään veristä sientä. Mun piti ihan huutaa ja kiljua, että se muisti ottaa myös mut mukaan. Tuossa jäljestyksessä nuo Mamman kilot kyllä painavat… Se ei kerta kaikkiaan jaksa tulla mun vauhtia! Minä kyllä annan hännällä lisävauhtia itselleni, se heiluu kuin propelli.

Jäljestys on tosi kivaa, mä tykkään siitä ihan hirmuisesti. Mamma oli tänään sitä mieltä, että parantamisen varaa kyllä olisi. Osan jäljestä menin kuulemma metrin sivussa ja yhden kulman muka oikaisin, enkä siten nähnyt makuuta. Menin sivussa ehkä kolme metriä, kiersin puun eri puolelta, haitanneeko tuo? Ja se makuu… Kyllähän mä sen kulman haistoin, vähän vain lintsasin, kun tiesin minne se jälki jatkuu. Ja kun Mamma vinkkasi takaisin, niin kävin kiltisti nuuskuttamassa sen veriläntin.

Kaadolla sitten haistelin sitä verisientä ihan kiltisti siihen asti, kunnes huomasin mun herkkukipon siinä pienen matkan päässä. Tänään siellä olikin erikoisherkkua – maksamakkaraa. Olen saanut sitä vain kerran aikaisemmin. Mamma sanoi, että mua pitää motivoida kunnolla, kun viime jäljestyksestä oli puolitoista kuukautta aikaa. En viitsi kertoa sille, että pelkkä yhdessä puuhaaminen on riittävä palkkio. Näin saan enempi herkkuja…

Kello oli jo yhdeksän, kun päästiin kotiin. Sit me vielä harjoiteltiin uutta temppua. Sen nimi on ”Pupu istuu”. Siinä mä istun pyllylläni ja nostan etujalat ilmaan niin kuin pupu konsanaan. Mamma ei uskonut, että se onnistuu mäyriäiseltä, mutta kyllä se onnistuu! En kyllä osaa sitä vielä ilman namia.

Nyt taidan vielä riehua pienet iltariehunnat Iskän kanssa, ja sitten menen maate. Vaikka päivä oli kiva, oli se myös rankka!

28.8.03

Meillä on ollut kiva viikko. Maanantaina mentiin Mamman kanssa sellaiseen paikkaan, mitä se kutsui vinttikoiraradaksi. Kas kun ei ullakkokissakentäksi. Mä en tajunnut ollenkaan, kun Veera, Volvo ja sellainen afgaaniksi kutsuttu alkoivat huutaa suoraa huutoa, kun setä käynnisti sellaisen mopon. Sit ne mennä kirmasi sen mopon perässä. Kait sitä piti jahdata. Sit kun mä pääsin itse sinne lähemmäksi, tajusin että siellä onkin pupun nahka siellä mopon perässä. Lähdin sen ’vieheen’ perään ja jaksoin jonkin aikaa juosta. Sitten tuli nenään ihana tuoksu ja piti pysähtyä merkkaamaan. No se karvan perhana oli jo kerinnyt vaikka kuinka kauas, ei maksanut vaivaa lähteä enää sen perään. Sitten pinkaisin samaa reittiä takaisin Mamman luo, ja ihan yhtä lujaa kuin mennessäkin. Mamma oli tyytyväinen.

Sit mä olen saanut juosta Herkkumummon pihassa. Herkkumummo ei kyllä ole kotona vaan Nurmeksessa. Sain mennä auringonkukkien keskellä. Se oli nastaa.

Tänään sain hirmuisen hepulin, kun pääsin pitkästä aikaa Iskän bilishuoneeseen. Tai eihän se vielä valmis olekaan. Iskä oli laittanut lattiaan eristeet ja mä pääsin juoksemaan niiden päällä.

Illalla käytiin taas Teivossa. Olin aivan menoa täynnä, mistään ei meinannut tulla mitään. Luoksetulon tein kyllä hienosti. Jäin itse odottamaankin sinne ’paikalle’. Riikka piti vain muodon vuoksi hihnasta kiinni. Siellä oli monta uutta koiraa, sellaisia sileä/lyhytkarvaisia. Yhden – Hertan – näin jo maanantaina siellä Kau-pin radalla. Onneksi Ednakin oli nyt paikalla. Se on mun Rakas.

Nyt päästän Mamman kirjoittamaan Volvon äidille villapaidan teko-ohjeita. Ne tekee kuulemma meille villapaidat. Mamma on suunnitellut mulle keltamustaraidallista ampiaispaitaa…

1.9.03

Perjantaina ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Lauantai sen sijaan olikin ihme päivä. Mamma ja Iskä lähti aamulla ihan normaalisti. Mun piti vääntää kulmahuoneeseen tietysti mielenosoitustortut, kuten tapana on. Sit Mummu ja Vaari tuli hakeen mut puolilta päivin. Kaappa-sivat mut tosta vaan mukaansa niille kotiin. Sitten mä nukuin Vaarin kanssa päiväunet sohvalla ja telkkusin vähän aikaa Pekon kanssa. Illan tullen omaa väkeä ei vaan alkanut kuulua. Ne kutaleet olivat jääneet Enolle ja Terelle yöksi Lappeenrantaan, mä sain siis olla Mummilla yötä. Niin kauan oli ihan kiva, kun Mummi ei huomannut että nukuin sen kanssa sängyssä. Aamulla tuli lähtö, kun Vaari tuli töistä…

Eilen sitten väki onneksi tuli kotiin. Pääsin omaan petiin nukkumaan, ja tietty kiusaan kissoja. Illalla kehitin sit vielä uuden kivan leikin. Sen nimi on ”Näin juostaan täysiä sieni suussa”. Siihen tarvitaan vaan piha, mätä sieni ja paljon vauhtia. Mamma ja Iskä ei tykkää siitä leikistä. Tai sit ne tykkää tosi kovasti, kun nekin juoksee perässä!

Nyt lähden hakemaan Ruubenin ja Annen juoksemaan mun kanssa Kaupin vinttikoiraradalle. Heippa!

18.9.03

Ei me päästykään viimeksi juoksemaan. Pupusta oli loppunut virta. Kostoksi me sitten juostiin pitkin vinttikoirarataa laumana. Oli oikein kivaa, meitä oli toistakymmentä tappijalkaa vauhdissa. Ei rähinöity ollenkaan. Mulla meinasi vaan pissat loppua kesken, kun piti merkata joka tolppa moneen kertaan.

Olen nyt siis jo iso mies, olenhan jo yli vuoden vanha. Synttärilahjaksi meinasin vahingossa päästä kokeilemaan tytön kanssa noita hommia, mitä olen harrastanut tähän asti tuon pehmo-orankini kanssa. Mamma oli kovin tyytyväinen, kun en osunut oikeaan osoitteeseen. Sain siitä kuitenkin sen verran pomottamisen tarvetta, että lenkillä yritin suojella naisiani, Nekkua ja Sirua, kaikilta vastaantulijoilta. Mamma-perhana vaan nyki kipeästi hihnasta, ja väitti että se kyllä pitää meidän porukasta huolen. Se on ottanut muutenkin turhan tiukan linjan tuon narussa vetämisen kanssa. En saa vetää enää ollenkaan. Kaiken kukkuraksi se otti sellaisen metallisen kaulapannan käyttöön, joka kilisee ja nyppää ikävästi. En ole sitten viitsinyt juuri vetääkään.

Meillä on ollut pari päivää tosi kivaa. Mamma on ollut sairaslomalla kotona, ja mun ei ole tarvinnut olla noiden kissanretalaiden kanssa kahdestaan. Ainoa ikävä juttu on ollut se, et Iskä aloitti koulun, eikä ole enää iltaisin ollenkaan kotona. Mut sit onkin tosi lystiä, kun se aina illansuussa kotiutuu.

Yksivuotispäiväni kunniaksi päätin aloittaa ihka uuden elämän. En ole pyytänyt yöllä ollenkaan ulos, enkä ole pissinyt tai kakkaillut sisälle. Täytyy nyt katsoa, kuinka kauan tätä peliä jaksaa. Mamma ja Iskä tuntuu olevan tyytyväisiä tilanteeseen. Synttäreiden kunniaksi myös alkuperäinen keinoemo eli Kaarina otti yhteyttä. Oli ihan kiva kuulla sen kuulumisia.

Mun kaverini Ruuben oli viime viikonloppuna Tampereella pentunäyttelyssä, se kun on kakara vielä. Se ei enää näytä yhtään hämähäkki-pojalta. Tuomarikin oli sen huomannut, koska oli antanut Ruulle pari pyttyä ja ruusuketta. Mamma oli hirveän iloinen, Ruu oli kuulemma ollut ryhmänsä paras, RYP1, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Ja Volvo on tällä välin saanut toisen sertinsä ja jotain roppipyttyjä. Mä en oikein tiedä, mitä se roppi on, mitä niissä säilytetään.

Mamma lähtee huomenna hakemaan Rengosta Enon ja Teren kanssa jotain veikkauspalkintoa. Sen nimi on Bingo ja se on espanjanvesikoira niin kuin Totokin. Mammasta tulee kuulemma sen Qummi-tustäti. Mä en näe sitä vissiin kun vasta jouluna. Silloin Mummilla ja Vaarilla onkin tosi vilinää, kun siellä juostaan porukalla. Meitähän on sitten minä, Pekko, Toto ja pikku-Bingo. Vauhtia tulee riittämään!

Nyt mennään Mamman kanssa sohvalle köllimään. Mä vissiin pääsen sen kans peiton alle polvitaipeeseen nukkumaan. Pitää vaan olla no-pea, koska Arkajalkakin haluaa aina tulla sinne.

13.10.03

Taas on välillä tapahtunut. Bingo on kuulemma oikein raikulipoika, joka järjestää Enolle ja Terelle pyörremyrskyohjelmaa. Nyt kun se ei enää viitsi syödä seiniä, se on keksinyt kuinka kivaa pissapapereiden silppuaminen ja levitteleminen on. Sen nimeksi olisi pitänyt laittaa Twister.

Me ollaan käyty vanhan kaavan mukaan joka toinen torstai mäyräkoirien kokoontumisajoissa. Viimeksi yksi lyhytkarvainen järjesti meille kunnon ohjelmaa. Se karkasi äipältään ja meni ajamaan ravihevosia takaa… Ne ohjastajat alkoivat kuulemma vähän punoittaa kasvoiltaan. Mietin vaan, että miksi.

Mulla oli eilen hirmu kiva päivä. Mamma vei mut eka Mummille aamulla. Siellä me vähän aikaa kahviteltiin, ja haettiin sitten Karla ja Volvo. Koko poppoon kanssa suunnistettiin hakemaan Riikka ja tytöt – Luna, Mila ja Sanna – ja sit jatkettiin jonnekin hevon korpeen. Siellä käytiin eka metsälenkillä, mikä oli tosi kivaa. Ainakin siihen asti, kunnes Olvi saapui paikalle. Se kävi heti mun kimppuun, ja vähän monta kertaa. Lopulta mä käänsin pääni syrjään, iskin hännän koipien väliin ja juoksin Mamman tykö, kun Olvi katsoikin mua. Mä en taatusti provosoinut sitä mitenkään, en varmana.

Sit päästiin onneks tositoimiin. Leidit oli käyneet vetämässä edellispäivänä parit verijäljet metsään, ja niitä sitten ajettiin. Volvo oli eka, ja meni tosi hienosti. Vähän se vaatii rohkeutta kulkea metsässä, mutta teki älyttömän tarkkaa työtä. Olvi on jäljestänyt jo jonkun verran, mutta hompsottamiseksi sillä meni koko homma. Sit oli mun vuoro. Mua vähän ihmetytti, kun perässä kulki niin paljon väkeä, eikä Mamman hajuja ollut jäljellä. Kävin vähän väliä kysymässä Mammalta, että mitä nyt pitikään tehdä. Onneks se kertoi. Sit joku oravan retale oli juoksennellut mun jäljellä. Mamma ei tykännyt, kun lähdin tarkistamaan sen kurren jälkiä. Vaan yllättävintä oli se, ettei jäljen päässä ollutkaan veristä sientä, vaan siellä oli jäinen pupu. Kävin mä sitä vähän töykkimässä, mut ei se musta niin ihmeellinen ollut. Etenkin kun se tosiaan oli jäässä, kun se yks täti oli unohtanut ottaa sen sulamaan. Sanna meni sit vielä sen mun jäljen. Se oli ekaa kertaa jäljellä, mut se meni kuin kone. Tosi tarkasti ja ripeästi. Ihan kateeks kävi.

Päivän kruunas se, et taas pakkauduttiin autoon, ja ajettiin yhdelle metsästysmajalle. Siellä oli hirvenpäitä ja nahkoja ja lihoja ja jalkoja. Vähän kävin nuoleskelemassa verta ja söin maasta vähän roippeita, joita Mamma mulle sieltä antoi. Mua vähän arastutti, kun siellä oli niin paljon vieraita miehiä, ettei kaikkia voinut enää vahtia. Ja se arastutti myös, kun traktorin kauhasta läväytettiin kuollut hirvi maahan. Olihan se tietty suolistettu ja muuta, mutta se oli vielä niin tuore, että se ihan höyrysi. Kävin mä sitä vähän haistelemassa, muttei tullut mieleenkään alkaa retuuttaa sitä niin kuin Luna (vai Mila?) teki. Se repi sen hirven turpaa naama veressä. Mun mielestä siinä ei ollut mitään erityisen hienoa, mä söin mieluummin niitä lihoja valmiiks nyljetyistä hirvistä. Onneks Mamma älysi ottaa sieltä mukaan pari hirven etujalkaa. Niissä on sorkat ja nahat ja kaikki. Yhden se lupas Annelle, mut mä saan varmaan pitää ne kaks. Aika herkkua!

Vielä pitää muistaa kertoa, että mulle tulee uusi kaveri ens viikon keskiviikkona. Slovakiasta tulee Heli-kummille se grossen poikapentu. Saas nähdä, tuleeks meistä kavereita.

2.11.2003

Tällä välillä onkin taas tapahtunut kaikenlaista. Kaikkein tärkeimpänä tietty se, että se Slovakian poika on tullut Suomeen. Sen nimeksi tuli Leka, ja aika jötkäle se onkin. Mä saan kyllä pidettyä sen kurissa, vaikka se onkin iso, painaa jo 10kg. Kaikki noi pennut taitaa olla sa-manlaisia. Luupenin lisäks tääkään ei meinannut uskoa, että isojen koirien pitää tehdä työt ennen leikkiä. Mun piti pari kertaa huomauttaa tolle kaverille, että mä haistelen ja merkkaan niiden pihan ennen leikkimistä. Sit mä juoksutinkin sitä kunnolla, kun olin eka saanut velvollisuudet hoideltua.

Se on kuulemma tosi kiltti kaveri, ei pissaile yöllä eikä mitään. Mun pitää päästä vähän valistamaan sitä. Ei pienen koiralapsen kanssa tarvii päästä noin helpolla. Sen sopeutuminen on muutenkin helppoa, kun sen äiti, Heli, on tässä pari kuukautta sairaslomalla.

Me ollaan käyty myös Seinäjoen näyttelyturnee viime viikonloppuna. Perjantaiyönä lähdettiin yhdellä autolla ison porukan kans. Meillä oli tuomarina joku Monique van Brempt. Se ei kauheesti musta tykännyt, mutta antoi varasertin kuitenkin. Ruu oli ROP-pentu. Se oli tosi hieno!

Mökki-ilta ei sit ihan niin kiva ollutkaan. Siellä oli ihan hirveästi väkeä ja koiria. Yks haisi vielä juoksulle, joten yks pojista oli ihan sekaisin. Me vietettiin Ruun kanssa aikaa häkissä, koska yks uros pomotti koko ajan Ruubenia. Se ei ollut kauhian kivaa. Ruu ei halunnut edes mennä ulkoa mökkiin sisälle. Mä olin sit lojaalisti kans häkissä, kun muut juoksenteli pitkin mökkiä. Vähän se sama poika yritti muakin pomottaa, mutta Mamma piti mun puoliani.

Sunnuntaille meillä oli sit tuomarin muutos. Meillä oli sellainen etelän mies, Javier Sanches Fernandez. Mammaa jo edellisiltana jänskätti, että mitä mä sanon tummasta, parrakkaasta miehestä. Ja minähän sanoin! Mua ei tarvi tulla lääppimään, varoitin napsaisemalla ilmaa sen sormien vierestä. Mammaa tais hävettää, koska se lähti pois kehästä. Sen kaverit kyllä käski meidät takaisin. Kait se meni sokkiin tai jotain, eikä muistanu mitä piti tehdä. Arvostelihan se tuomari minut sitten, vaikka Mamma muuta luuli. Javier kävi vielä kehän jälkeen pahoittelemassa, että hänen täytyi tiputtaa arvosana ERI:sta EH:ään, mutta kun… Olin kuulemma äärettömän kaunis koira, mutta… Ja taas Mammaa hävetti. Mutta onneks Ruuben pelasti päivän, ja oli ROP-pentu sunnuntainakin.

Nyt meillä on ollut kotona sellainen tutustutaan vieraisiin miehiin –kampanja. Suomisen Pekka ja naapurin Antti ovat syöttäneet mulle juustoa ja lihapullia. Noita miehiä vaan pitäis kuulemma löytää jostain. Mä kuulemma tunnen kaikki samat miehet kuin mitä Mammakin. Ja ne on tosi kivoja.

Arkajalan kanssa meillä on ollut vähän konfliktia. Se lähtee aina juoksemaan mua karkuun, kun mä nään sen. Pakkohan siinä on lähteä perään juoksemaan, varsinkin kun sitä näkee nykyään niin harvoin. Se melkein asuu tuolla puussa koko ajan. Taidan nimetä sen Puukissaksi. Mamma onneksi kannustaa mua kovaäänisesti, kun mä jahtaan Arkajalkaa. En vaan tiedä, miks sen naama punastuu samalla.

Eno, Tere, Toto ja Bingo tulee ens viikonloppuna käymään – jipii! Ne tulee katsomaan jotain hääpaikkaa ens vuoden häille ja pojat tulee mukaan. Olen Bingon nähnyt vaan silloin ihan pikkupoikana. Nythän se on jo yli kuukauden vanhempi.

Mamma on muuten ruvennut keittämään mulle puuroa, sellaista Yrjölän sedän kehittämää. Se on nyt viikon sitä mulle keitellyt. Se on tosi herkkua, mutta tuntuu turvottavan mun linjojani… Se on niin hyvää, et mun pitää ihan huutaa, kun Mamma ottaa kattilan esille.

Kaarinan kanssakin ollaan oltu juttusilla. Tai en mä niinkään, mutta Mamma. Jos nyt tässä jossain vaiheessa ehdittäis käymään siellä päin. Siskojakin ois tosi kiva nähdä. Omppu on kuulemma ilmotettu Messariin niin kuin mutkin. Siellä mä sen kait sit viimeistään nään.

Nyt rupee väsyttämään, kun tultiin juuri lenkiltä. Olen reippaasti vienyt Mamman kerran viikossa Felisin ja Irman kans lenkille, ja toisinaan myös Helin kanssa. Muutoin lenkkeillään ihan vaan kahdestaan. Nyt lähden sohvalle maate. Heippa!